Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa?
Pelko on mielestäni jo sananakin pelottava ja tunteena vielä pelottavampi. Itse olen pelännyt elämäni aikana monia asioita. Lapsena pelko oli hyvinki konkreettista, pelkäsin esimerkiksi hämähäkkejä ja murtovarkaita. Tuo jälkimmäinen on mielestäni aika hasardi mutta jossain vaiheessa lapsuudessani suuri omakotitalomme aiheutti minussa pelkoa siitä, että esimerkiksi siellä saunassa lymyää joku sinne kuulumaton. Muistan tuon tunteen edelleenkin, yksin kotona ja kuulet rasahduksia. Ei kivaa! Aikuisiällä tuollaiset pelot ovat osoittautuneet turhiksi, harva tyyppi nimittäin murtautuu kotiisi ainakaan kerrostaloasunnoissa Helsingin Kantakaupungissa. Mulla on kyllä vilkas mielikuvitus eli monesti kuvittelen kaikkea, ollut aina. Saatan kaupungilla kulkiessani kuvitella erilaisia outoja tilanteita eteeni. Ja joo, älkää kysykö miksi mutta noilla ei tosiaan onneksi ole tekemistä todellisen pelon kanssa. 😀
Jos multa kysytään mitä pelkään, joudun hetken miettimään. Itseasiassa eilinen juoksulenkkini kului siihen, että mietin tätä asiaa päässäni. Mulle yksin tehtävät juoksulenkit ovat niitä terapeuttisia tuokioita, jolloin mieleen pulpahtelee kaikenlaista. Joskus olen pelännyt enemmänkin mitä nykyään. Jossain vaiheessa esimerkiksi kuolema aiheutti mussa aika paljon pelkoa. Mitä tapahtuu, kun maallinen vaellus päättyy? Miltä kuolema tuntuu? En tiedä mutta mua on aina jollain tapaa kiehtonut kuolema ja esimerkiksi kuolemantapaukset jäävätkin pyörimään päähäni hyvin pitkäksi aikaa. Järkytyn aina todella paljon esimerkiksi tuiki tuntemattomien uutisoitavien henkilöiden kuolemista, saatika sitten omien läheisteni. Edelleenkin lähes päivittäin mietin miltä isovanhemmistani tuntuu nyt, ovatko he jossain paremmassa paikassa ja miltä itse kuolema sillä hetkellä tuntui. Tajuaako sen, kun oma hetki koittaa? Vaikka uskon kuoleman jälkeiseen elämään niin silti tuota mietin ja paljon. Ehkä ajatuksissani on kuitenkin jotain pelkoa mitä jos itse kuolenkin nuorena? En halua, haluan elää hyvän ja pitkän elämän.
Itse pidän pelkoa tavallaan vihollisenakin. Suuret elämänmuutokset, jotka saattavat olla hyväksi ja tarkoitettu eivät tapahdu, koska pelko vie uskalluksemme tehdä näitä asioita. Helppo olla siinä tutussa ja turvallisessa kehdossa. Jos rohkaistuu ja voittaa pelkonsa saattaa saada elämäänsä PALJON hyvää. Monia pelottaa sitoutuminen, yksinäisyys, äitiys, sinkkuus, sairaudet, työpaikan menettäminen, rahapula, lama, sota tms. Itsekin koen noita pelkoja ajoittain mutta aina koitan miettiä, että elän täällä tätä ainoaa elämääni ja se, että pelkäisin muutoksia on täysin turhaa. Itse saan toki turvaa myös uskostani Suurempaan ja koen, että elämässäni ei tulee eteen tilannetta jossa pelko voisi ottaa ylivallan. Pelko on kuitenkin inhimillistä. Kukaan meistä ei ole Jumala ja siksi me pelkäämme.
Ompas positiivista pohdintaa. 🙂 Musta tuntuu, että teksti jäi hieman vajavaiseksi, ajatus katkeili ja en loppupeleissä keksinyt suoranaisia asioita joita pelkäisin. Pelkään milloin mitäkin elämässä mutta pyrin voittamaan ne pelot. Pelko voi olla vaikka hetkellinen, esimerkiksi riitatilanteet joissa huudetaan kovaan ääneen. Niitä pelkään. Sairaudet, syöpä ja läheisten menettäminen. Nuo kaikki ovat kuitenkin asioita joita ei voi eikä pidä ennalta pelätä. Pelkoon elämänsä hukkaaminen on turhaa.
Miten te muut koette pelon? Onko teillä joku asia ylitse muiden jota todella pelkäätte? Koetteko pelkoa ihan arkipäiväisissä asioissa vai vaan suuremmissa elämänmuutoksissa?
