Ajatuksiani ehdottomuudesta

Olen pienestä pitäen ollut monissa asioissa hyvin ehdoton, välillä vähän turhankin ehdoton. Veikkaisin, että tähän vaikuttaa aika pitkälti periaatteellinen kotikasvatusvatukseni sekä seurakuntatausta, jonka jälkimmäisen seurauksena elämäni rajoittui aikanaan paljonkin, kun mieleeni maalattiin tietynlainen oikea ja väärä ilman, että sain itse noita suuntia hakea. Uskon vahvasti, että kaikki lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtuneet asiat vaikuttavat meihin tietyllä tapaa aikuisiälläkin – halusimme tai emme.

Aikuisuuden ja iän myötä olen kuitenkin muuttunut jatkuvasti vähemmän ehdottomaksi monien asioiden suhteen. Sitä on jotenkin oppinut näkemään elämän vähemmän mustavalkoisesti ja ymmärtämään, että useimmiten kaikelle tapahtuneelle on syynsä. On niin helppoa sanoa, että ”en minä ikinä” tai osoittaa toista sormella, kunnes vastaava tilanne tulee omalle kohdalle. Vaikka arvostankin periaatteellisuutta tietyissä määrin, silti mielestäni elämässä tulisi opetella katsomaan asioita laajemmastakin perspektiivistä – yhtenä esimerkkinä ihmissuhteet. Näen ympärilläni todella monenlaisia ihmissuhteita, jotka poikkeavat siitä perinteisestä ja se, että pyrkii ymmärtämään, miksi nuo suhteet ovat juuri tuollaisia, on mielestäni tärkeintä. Jokainen ihminen, kun on erilainen ja ihmiset ehkä haluavatkin elää elämäänsä omalla tavallaan.

Pettämistäkin olen paljon miettinyt vaikka en olekaan itse koskaan tullut petetyksi – en ainakaan tietääkseni. Mitä jos elämässäni tulisikin eteen tilanne, että minua petettäisiin, kuinka silloin toimisin? Aikaisemmin ajattelin aina, että lähtisin saman tien ja se juttu jäisi siihen vaikka takana olisikin useampi yhteinen vuosi. Kuitenkin todellisuus voisi olla – ja todennäköisesti olisikin toinen. Kun olet ollut toisen ihmisen kanssa pitkään, ei suhteesta ole niin helppo lähteä ja varsinkin jos tuossa suhteessa on paljon hyvääkin tai vaikka lapset. Miksi itse esimerkiksi lähes vuoden verran jatkoin omalta osaltani jo päättynyttä parisuhdetta vaikka tiesin sisimmässäni, että eromme oli oikea ratkaisu? Moni ihmetteli, että miksi jatkamme ja sanoi minulle, että nyt pitää päästää irti mutta en kuunnellut. En kuunnellut koska en vaan siinä tilanteessa pystynyt toimimaan toisin, olin kiinni toisessa ihmisessä ja nimenomaan tuollaisia tilanteita voi olla ulkopuolisten ihmisten hankala ymmärtää.

Kun itse kokee vaikeita ja haastavia asioita elämässään tai joutuu keskelle tilannetta, joka on vastoin omia periaatteitaankin, kyllä sitä väkisinkin alkaa miettimään sitä omaa ehdottomuuttaan. Mielestäni täydellinen ehdottomuus elämässä kertoo tietyllä tapaa siitä, ettei ole vielä kokenut tarpeeksi vaikeita asioita. Tällä en siis tokikaan tarkoita sitä, etteikö periaatteita saisi ja kuuluisi olla mutta se ymmärrys, se on usein sellainen juttu joka ihmisiltä saattaa puuttua ja on muuten usein puuttunut myös itseltänikin. Ihmiset eivät tee asioita ilman syvempiä syitä vaan kaikki toiminta johtuu jostain. Vaikka sitä kuinka ajattelisi, että minä nyt vaan toimin näin eikä siinä sen kummempaa, niin usein taustalla on joku tunnelukko tai syy tähän toimintaan. Pettäminenkin johtuu aina jostain. Joko kahden ihmisen välisen suhteen rakoilusta tai toisen ihmisen omista traumoista sekä tunnelukoista, jotka aiheuttavat toiminnan.

Elämä tosiaan on harvoin mustavalkoista ja sen oppii näkemään aivan viimeistään ikävuosien karttuessa. En olekaan enää nykyään niin ehdoton, kun olin vielä kymmenen vuotta sitten. Elämä on tuonut eteeni haastaviakin tilanteita, joissa on joutunut keskelle vaikeita valintoja. On ollut pakko oppia siihen, että kaikki ei voi olla niin ehdotonta vaikka sitä kuinka saattaisikin toivoa, että elämä menisi kuin elokuvissa. Elämä tuo eteen tilanteita joissa pettyy niin omaan kuin muidenkin ihmisten käytökseen ja ne tietynlaiset mielikuvat romuttuvat viimeistään siinä kohtaa. Jokainen lapsuudessa minuun kasvatettu ja opetettu arvokin on joutunut elämäni aikana koetukselle. Vaikka se tietyllä tapaa onkin surullista, että niin käy, niin silti ajattelen sen kuuluvan aikuisuuteen sekä elämään ylipäänsä.

Kengät Vans / Farkut Monki / Poolo Samsoe & Samsoe / Takki second hand / Hattu Carlings / Kello Cluse

En tiedä oletteko te samoilla linjoilla tai mitä ajatuksia aihe teissä herättää mutta itse tosiaan ajattelen nykyään vähemmän ehdottomasti. En tiedä onko se pelkästään hyvä tai huono asia mutta elämä on koulinut ja vaikuttanut minunkin ajatusmaailmaani. Ei ole enää selkeää mustaa ja valkoista vaan on yksinkertaisesti erilaista värien sekamelskaa.

Heräsikö teille ajatuksia aiheesta? Ja oletteko huomanneet ehkä samanlaista ehdottomuuden vähenemistä ikävuosien saatossa?

Kuvat: Iines / edit: minä