Älä enää vaikene
Inhoan puhumattomuutta. Vaikenemista, häpeää, nolostumista, pelkoa, tabuja, kulisseja ja monelta osin myös perisuomalaista kasvatusta, joka tekee niin monesta meistä edellä mainitsemani kaltaisia. Aivan liian moni kantaa sisällään taakkoja joista ei vaan kyetä puhumaan. Voi myös olla, että niistä taakoista ei ole lupa puhua. Liian noloa ja häpeällistä myöntää edes omalle puolisolleen epäonnistuneensa. Joutuneensa lapsena insestin uhriksi tai eläneensä vuosia väkivaltaisessa parisuhteessa. Miksi ihmeessä me häpeillään niin usein menneisyyttämme tai siellä tapahtuneita asioita? Usein myös sellaisia, jotka ovat meistä riippumattomia.
Veikkaan, että merkittävin vastaus on tähän se, että jokainen haluaa onnistua elämässään. Kukapa meistä haluaisi muistella ikävyyksiä, kun voimme antaa ulospäin parastamme? Keskittyä hyvään. Tämän päivän ”positive vibes” -meininki ei aina annakaan tilaa ikäville asioille. Onkin hyvin tyypillistä, että vaikeita muistoja ei jaeta tai niistä ei puhuta. Monesti ei edes oivalleta, kuinka menneisyydessä tapahtuneet jutut vaikuttavat ehkä tahtomattaankin tähän päivään. Ei auta, että poissuljetaan nämä kokonaan elämästä ja jatketaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmismieli ei vaan toimi niin. Mitä pidempään vaikenet, häpeilet, pelkäät ja siirrät asioiden kohtaamista – sitä pidempään ne vaikuttavat elämässäsi. Usko tai älä.
Kirjoitan aiheesta kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kuten olen blogissanikin useaan otteeseen kirjoitellut, minunkin elämässäni on ollut ja on edelleen vaikeita juttuja. Se miksi tahdon täällä niistä kirjoittaa on, että haluan vaikenemisen loppuvan. En jaksa häpeilyä, syyllisyyttä, pelkoa tai mitään turhia kulisseja. Olen itseasiassa todella kyllästynyt sellaiseen! Tahdon omalta osaltani pyrkiä vaikuttamaan siihen, että ihmiset voisivat puhua ongelmistaan avoimemmin. Välillä myöntää epäonnistuneensa ja tuntevansa myös negatiivisia tunteita. Jos vaan vapautuisimme myös elämän kurjien puolien suhteen, asiat eivät enää olisi niin tabuja. Peloista ja häpeästä tulisi juttu, josta voisimme puhua kahvipöytäkeskusteluissamme. Miettikää! Mikä onkaan parasta vuorovaikutusta kuin ihmissuhteet, joissa ei tarvitse ylläpitää minkäänlaista kulissia.
Omassa elämässäni ikävien tunteiden myöntäminen ja rehellisyys niiden suhteen on vapauttanut todella paljon. Vaikka on huomattava määrä asioita joita en ole käsitellyt ja jotka ovat jatkuvassa prosessissa – ainakin tiedostan suurimman osan niistä. Lukot ja ahdistus hälvenee pikkuhiljaa. Ei unohtamalla vaan prosessoimalla läpikäymäänsä. Se, että olen oivaltanut monet seikat menneisyydestäni ja niiden yhteyden tähän päivään on auttanut kovasti. Olen myös erityisen onnellinen siitä, että yhä useammin ystäväpiirissäni käydään läpi elämän vaikeuksia ja puhutaan rehellisesti tuntemuksista. Olen saanut ympärilleni henkilöitä, joiden kanssa voin olla rehellinen ja avata heille myös heikkouksiani. Pelkoja, häpeää ja ahdistusta. Kannattaa muistaa, että se voit myös olla sinä joka avaa sen keskustelun. Jos kaveriporukan jutut ovat pelkkää pinnallista shaissea, sinä voit muuttaa asioita. Kovin moni meistä kuitenkin kamppailee samojen asioiden äärellä jossain kohtaa elämäänsä.
Tulevaisuudessa haluaisinkin nostaa yhä enemmän ja enemmän sellaisia asioita blogissani esiin, joista ei noin yleisesti ottaen puhuta. Vaikka asetan itseni ehkä monen silmissä jopa noloon valoon, en jaksa välittää. Haluaisin kovasti muutosta tähän kaikkeen sulkeutuneisuuteen ja siihen, että ihmiset saisivat rohkeuden puhua. Jos itsekin olisin oivaltanut tämän jo vuosia aikaisemmin, tuskin olisin tässä pisteessä nyt. Prosessoimassa tapahtumia, jotka ovat jäämiä kymmenenkin vuoden takaa. Asioita joita en silloin ole halunnut ymmärtää tai oivaltaa. Varmaan pelkäsin liikaa. Elämässähän on helpompaa keskittyä positiivisten tuntemuksien boostaamiseen, vaikka loppupeleissä positiivisuuden rinnalla on tärkeää kokea myös ne päinvastaisetkin tunteet.
Haluan rohkaista jokaista teistäkin ottamaan askeleen avoimempaan suuntaan! Nostakaa ystäväpiirissä tai parisuhteessa esiin myös ne asiat, jotka eivät tunnu niin miellyttäviltä. Pyrkikää avoimuuteen ja rehellisyyteen. Varsinkin parisuhteessa täydellinen avoimuus ja kommunikointi on jotain sellaista, jota itsekin joskus toivon vielä saavuttavani. Ei ole olemassa asioita, joista ei voi puhua – tai ei ainakaan pitäisi olla. Tiedän kuinka vaikeaa joskus voi olla avata keskustelu tai olla rehellinen, mutta se kuitenkin poikkeuksetta kannattaa.
Tällaisten ajatusten saattelemana tähän tiistaihin. Oletteko te ehkä tehneet samankaltaisia havaintoja elämässänne?
Rentoa ja rohkeaa päivää jokaiselle!