Avioliitto – mitä siitä ajattelen?
Eilen käydessämme Iineksen kanssa ehkä yhdellä Balin kauneimmista rannoista (Balangan Beach Uluwatussa) törmäsimme siellä useampiin hääpareihin, jotka olivat kuvattavana. Siinä ihastellessamme vastavihittyjä ja etenkin kauniita morsiamia, tuli puheeksi avioliitto ja se, mitä ajatuksia tuo meissä herättää. Totesin heti keskustelun kärkeen, etten voisi mennä naimisiin kirkossa, sillä en ole rippikoulua käynyt. Samaan hengenvetoon kuitenkin mainitsin, etteivät perinteiset kirkkohäät ole enää vuosiin edes olleet unelmani. Itse asiassa koko naimisiinmeno on ajatuksena herättänyt tässä matkan varrella monenlaisia tunteita ja pitkään ajattelin, etten edes haluaisi koskaan naimisiin. Oikeastaan vasta näin vanhemmiten romanttinen ajatus naimisiinmenosta on palautunut – samoin usko avioliittoon jos sen vaan solmii oikein perustein sekä oikean ihmisen kanssa. Tosin edelleenkään en usko siihen yhteen ja ainoaan oikeaan, vaan uskon useampiin oikeisiin ihmisiin, jotka on tarkoitettu eri elämän vaiheisiin. Se jos joku niistä on niin erityinen ja oikea että hänen kanssaan päätyy vielä alttarille saakka, on hän mielestäni sitten se ”lopullinen”, jonka kanssa lähtökohtaisesti tulisi pyrkiä olemaan koko loppuelämä. Minulle avioliitto nimittäin merkitsee sitoutumista ja sitä, ettei siitä lähdetä heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullen, vaan sen puolesta taistellaan.
Ihmisillä on erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä avioliitosta. Nykyään avioliitto ei kenties ole enää niin suuressa arvostuksessa kuin ennen ja erilaiset suhteiden muodot ovat nykypäivää. Kuten mainittu, omakin suhtautumiseni on vaihdellut elämän eri vaiheissa ja vaikka nykyään pidän avioliittoa hyvin kauniina asiana, en koe sitä mittariksi loppupeleissä yhtään millekään. Pitkään oli myös niin, etten uskonut avioliittoon teorian enkä käytännön tasolla, sillä olin nähnyt pettämistä niin paljon, ja olenhan itsekin avioeroperheestä. Toisaalta jos mietin, mitä ajatuksia minulla herää kun kuulen joidenkin olevan naimisissa versus pelkästään kihloissa, kyllä siitä naimisissa olosta tulee huomattavasti vahvempi tunne. Eli ehkä naimisissa olemisella on edelleen tänä päivänä jonkinlainen painoarvo ja se viestii monesti ulkopuolisille vahvempaa sitoutumista kuin seurustelu tai kihloissa oleminen? Vaikka avioliitto ei olisikaan mikään parisuhteen mittari, on siinä silti jokin vahvempi kaiku ja painoarvo – tai näin minä koen.
Jos minulta kysytään haluaisinko joskus naimisiin, on vastaus ehdottomasti kyllä. En välttämättä niinkään kaiken sen muodollisuuden vuoksi (tai edes niiden villien polttareiden), vaan ennemminkin siksi että haluaisin kohdata ihmisen, jonka kanssa voisin tuntea niin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ajatus on hyvin romanttinen, tiedetään, mutta silti siitä haaveilen. Toisaalta olen usein myös miettinyt kuinka ennemmin menen vaikka hautaan sen haaveen kanssa kuin heitän unelmani romukoppaan ja nain jonkun, ketä en syvällä sisimmässäni haluaisi naida. Ehkä kaikista kauneinta naimisiinmeno onkin silloin jos se tapahtuu aidosta halusta ja on täysin molemmin puoleista. Aina kaikki ei ole niin yksiselitteistä ja valitettavasti edelleen on paljon järjestettyjä avioliittoja, jotka ovat monissa kulttuureissa sääntö poikkeuksen sijaan. Ja siis veikkaan, että meillä Suomessakin tapahtuu sitä kuinka naimisiin mennään väärin perustein, liian nuorena ja jopa ympäristön paineesta. Esimerkiksi hengelliset yhteisöt ovat tästä hyvä esimerkki, jonka vuoksi en yhtään ihmettele kun 18-vuotiaana solmittuja avioliittoja päätyy eroon muutaman vuoden päästä naimisiinmenosta…
Vaikka avioliitto onkin menettänyt tietynlaista arvostusta ja se on ollut jo pitkään vähemmän trendikäs juttu, uskon avioliiton paluuseen ja siihen kuinka tulevaisuudessa tullaan enenevissä määrin vaalimaan vanhoja perinteitä myös nuoremmassa sukupolvessa. Eikä naimisiinmenon tosiaan aina välttämättä tarvitse edes tapahtua perinteisellä tavalla kirkossa, vaan yhtälailla ne häät voivat olla vaikka auringon alla rannalla tai ylipäänsä ulkomailla. Tästä juuri Iineksen kanssa puhuimme, kuinka ihanaa olisi mennä naimisiin rannalla tai jossain muualla kuin Suomessa. Itse unelmoin jostain hieman erilaisesta sen perinteisen sijaan, kuten esimerkiksi kartano- tai puutarhahäistä. Parhaita ovat hääjuhlat, jotka on ”bileet” rennolla tunnelmalla ilman niitä turhia hääleikkejä tai muita nolauksia. Morsiamen ryöstö ja arvausleikit on niin valitettavan nähty. Enkä muuten kokisi todellakaan tarpeelliseksi kutsua häihini sukulaisia, joita en tunne tai joiden kanssa en ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä. Eli pienet ja intiimit häät olisivat ehdottomasti parhaat ja niistä minä haaveilen.
Tärkeintä avioliitossa eivät kuitenkaan ole ne itse pirskeet vaan se ajatus koko jutun takana. Miksi naimisiin halutaan ja mennään? Mitä se muuttaa ja miten se vaikuttaa suhteeseen? Veikkaan että tähänkin voi olla monta vastausta. Toisille se on ikään kuin suhteen sinetti – toisille luontainen askel kihlauksen jälkeen. Ja se muuttaako avioliitto mitään, sitä en tiedä, kertokaa te? Voisin kuvitella ettei muuta tavallaan mitään, mutta tavallaan taas aivan kaiken.
Mitä te ajattelette avioliitosta? Unelmoitteko häistä tai onko avioliitto muuttanut jotain suhteessanne noin käytännön tasolla?
Kuvat minusta: Iines Aaltonen