Emme voi saada kaikkea heti, tässä ja nyt

Viime vuosi, tai oikeastaan viime vuodet, ovat opettaneet minulle äärimmäisen paljon kärsivällisyyttä. Olen synnynnäisesti hyvin kärsimätön luonne, joka haluaisi saada heti sen, mitä haluaa, eikä odotella ja tuollainen olin jo lapsena. Aikaisemmin jaksoin keskittyä yhteen hankalaan asiaan ehkä viitisen minuuttia kunnes jo hermostuin ja vaihdoin suuntaa noin muutenkin tuuliviirin lailla. Ikä on todella opettanut kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja etenkin viime vuoden aikana oivalsin sen, miten tärkeää on toisinaan antaa asioille aikaa ja olla kärsivällinen. Kaikkea ei tarvitse saada heti, tässä ja nyt, vaan joskus asiat ottavat aikansa – se on elämän laki. Monesti nimenomaan se aika, kun odottaa jotain tapahtuvaksi, on sitä aikaa, joka lopulta kasvattaa ja saa meidät näkemään jopa selkeämmin sen, mitä todella haluamme.

Olen viime kuukausina kyseenalaistanut hyvin pitkälti sen, mitä olen ajatellut haluavani. Tai oikeastaan pyrkinyt katsomaan asiaa objektiivisemmin eri näkökulmista. Olen vuosien saatossa määritellyt itseni tietynlaiseksi – ajatellut, että haluan tehdä määrättyjä asioita urallani ja haluan esimerkiksi tietynlaisen kumppanin, mutta kyseenalaistanut pikkuhiljaa oikeastaan tämän kaiken. Kuten taannoin mainitsin, olen elämässäni nyt tienristeyksessä, jossa mietin, mitä haluan, mitkä asiat ovat minulle hyvästä? Arvomaailmani on muuttunut vuodessa aika paljon ja nimenomaan suuntaan, joka puoltaa enenevissä määrin pehmeitä arvoja. Olen miettinyt myös sitä, olenko tehnyt vääriä valintoja ja kenties ajautunut väärällä tielle? Tai voiko noin edes ajatella? Ehkä olen valinnut kussakin hetkessä oikein, mutta ympäristö ja minä olemme kasvaneet eri suuntiin?

Siitä huolimatta etten ole varma, en stressaa, panikoi, tai anna itseni ahdistua. Vaikka en tiedä, pyrin näkemään tämän tiedottoman vaiheen mahdollisuutena ja hetkenä, jona voin kasvaa suuntaan tai toiseen. Uskon nimittäin siihen, että aina lopulta ovet aukeavat ja asiat selkeytyvät. Tämä ei välttämättä tapahdu simsalabim itsestään, vaan monien asioiden kohdalla oikeaa ovea on etsittävä ja sen eteen nähtävä jokseenkin vaivaa. Samaan aikaan tulee kuitenkin olla myös kärsivällinen, vaikka joskus odottavan aika on pitkä. Sanoisin muuten, että tämä sääntö pätee oikeastaan aivan kaikkeen elämässä. Kärsivällisyys on äärimmäisen tärkeä hyve ja jos sitä ei omaa, sitä kannattaa harjoittaa.

Olen seurannut viime aikoina Janita Lukkarisen syöpätaistelua, joka on kieltämättä antanut perspektiiviä oman elämän ongelmakohtiin. Kun näkee toisen taistelun elämästä ja kuolemasta, oivaltaa sen, miten hyvin asiat ovat. Se, että joutuu odottamaan elämässä sitä hetkeä, jona asiat selkeytyvät ja suunta kirkastuu, ei ole kovin suuri taakka kannettavaksi. Elämässä liian usein ajattelee, ettei tuollainen syövän kaltainen paha osu omalle kohdalle, mutta mitä jos joskus niin käykin? Tämän vuoksi on tärkeää elää hetkessä ja opetella nauttimaan elämän moninaisuudesta – jopa siitä epämukavuudesta. Vaikka epämukavuus ei ole nautinnollista, siitä seuraa yleensä aina kehitystä, sillä se saa meidät hakemaan muutosta. Tämäkin on hyvä näkökulma muistaa, mikäli oma elämäntilanne ei tunnu juuri parhaalta mahdolliselta, eikä selkeää helpotusta ole välttämättä konkreettisesti näköpiirissä.

Oikein ihanaa perjantai-iltaa ja teille kaikille muille, joiden suunta on hukassa tai elämä muuten tuntuu jokseenkin hankalalta, kaikki selviää kyllä ajallaan. Tärkeää on antaa asioille aikaa, olla kärsivällinen. Tätä hoen myös itselleni.