Ihan erakkona

Kuuntelin eilen sivukorvalla julkisissa keskustelua, jossa kaksi naista puhuivat siitä kuinka heidän olisi pitänyt opetella aikanaan olemaan enemmän yksin. Nyt, kun sitä yksinäisyyttä ehkä tahtoisi lisää, aikaa sille ei enää ole. Jäin miettimään asiaa, sillä itsehän olen välillä jopa ehkä turhankin erakko. En kaipaa joka päivä itselleni seuraa ja minulle yksin oleminen on hyvinkin nautinnollista. Voi tosin olla, että jos en tekisi sosiaalista työtä edes osan viikkoa asiat olisivat toisin? Olen kuitenkin aina tehnyt työtä jossa olen tavalla tai toisella paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja tuollaisen päivän jälkeen se yksin oleminenkin tuntuu todella ihanalta.

Nykyään itsekseen oleminen ja omien ajatusten tutkiskelu on hyvinkin trendikästä. Ihmiset tavoittelevat yhä enenevissä määrin tasapainoista minää ja osa sitä on tosiaan myös se, että osaa tarpeen tullen olla yksin. Jos yksin oleminen ahdistaa, on sitä mielestäni syytä harjoitella. Toisille jatkuva virikkeiden järjestäminen on jotain sellaista levottomuutta, jolla koitetaan peitellä niitä asioita joita ei haluta ikäänkuin käsitellä. Itsekin olen elänyt tuollaisen vaiheen ja muistan, kuinka kokoajan piti olla menossa. Jos pysähtyi iski ahdistus. Myös eron jälkeen elin hetkellisesti tuolla tyylillä. Onneksi olen nykyään jo niin ”viisas”, että tiedän mistä on kyse ja mitä pitää tehdä. Itseään on turha juosta karkuun.

Toisaalta jäin miettimään myös sitä, että mitä jos minulla ei esimerkiksi olisi ihmisiä joille soittaa tai joiden kanssa aikaa viettää? Kun muutin Helsinkiin, olin alkuun todella yksin. Aikaisemmin se yksin oleminen oli aina ollut tietoinen valinta ja useimmiten kieltäydyinkin esimerkiksi kavereiden kutsuista, koska tahdoin jo silloin tehdä omia juttujani. Minulle on aina riittänyt se, että omistan muutamia ystäviä jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, enkä tarvitse isoa laumaa ihmisiä ympärilleni. Helsingissähän minulla ei ollut alkuun kuin yksi ystävä, joka oli tuttu edelliseltä paikkakunnalta. Olin toisinaan hyvinkin yksinäinen ja purin sitä yksinäisyyttä shoppailuun. Ostin aivan liikaa vaatteita ja elin välillä jopa yli varojeni. Nyt ymmärrän, että puin jotain ahdistustani niiden uusien kuteiden taakse (tästä en olekaan tainnut koskaan vielä kirjoittaa). Eli tuollainen kovin yksinäinenkin vaihe on joskus koettu, vaikka sitä tänä päivänä on hieman hankala edes kuvitella.

Nykyään on ihanaa, että omistan ystäviä joiden kanssa synkkaa ja jotka ymmärtävät sen jos minusta ei kuulu vaikka viikkoon mitään. Joidenkin kanssa on mennyt jopa kuukausia ettei ole oltu yhteyksissä mutta silti se yhteinen sävel aina löytyy eikä kukaan suutu tai loukkaannu. Viikonloppuna näin erästä lapsuudenystävääni jota en ollut nähnyt oikeasti pariin vuoteen ja silti jatkoimme siitä mihin jäimme. On niin hassua, että joidenkin ihmisten kanssa tuo yhteys vaan säilyy vuodesta toiseen. Toisaalta pakko sanoa, että suurinosa nykyisistä ystävistäni on sellaisia, jotka olen löytänyt vasta aikuisiällä. Toiset sanovat, että vanhempana on vaikeaa saada ystäviä mutta itse en oikein tätä allekirjoita. Nykyäänhän ystävyyssuhteet nimenomaan rakentuvat oikealle pohjalle. Ei ole mitään miellyttämistä tai sitä, että tarvitaan seuraa 24/7. Ymmärretään jos toisella on kiireitä ja sitten taas, kun nähdään niin homma toimii.

Ehkä tällä ikää myös miettii enemmän sitä mitä itse haluaa ja sellainen muiden ihmisten kautta eläminen on jäänyt vallan kokonaan pois. Jos haluan olla itsekseni, ei ole noloa sanoa sitä ääneen. Välillä on lupakin olla vähän itsekäs. Jokaisella meistä nimittäin on niitä omia tavoitteita ja näillä ikäleveleillä ne ns. kaveriporukan ”ryhmäunelmat” ovat jo ajat sitten muuttuneet minun unelmikseni.

Täällä minä nytkin istun kotona vapaapäivääni myymälästä viettämässä ja työskentelen ihan erakkona. Eilen menin kahvilaan kirjoittamaan mikä itseasiassa toimi kohdallani yllättävänkin hyvin! Olin ajatellut, etten pystyisi keskittymään hälinässä mutta melkeimpä kotona on enemmän niitä häiritseviä ärsykkeitä. Täytyypä ottaa tavaksi.

Miten te koette yksin olemisen? Onko se mielestänne ahdistavaa vai nautinnollista? Ja löytyykö sieltä muita ”erakkoja”, jotka tykkäävät puuhata omia juttujaan? :)