Ihmissuhteet ja niiden kertakäyttökulttuuri

Sis. mainoslinkin*

Asia jota vierastan, on ihmisten hyväksikäyttö ja kertakäyttökulttuuri. Nämä ovat pitkälti yhteydessä toisiinsa, sillä niin moni käyttää muita hyväkseen hyötyäkseen asioista tai saadakseen omille tarpeilleen tyydytystä. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu lienevätkin tämän ajan perisyntejä. Olen havahtunut useamman kerran elämäni aikana, että olen toisinaan turhan hyväuskoinen ja haluan uskoa ihmisten vilpittömyyteen. Muutaman kerran on kuitenkin matto vedetty suoranaisesti alta ja olen joutunut jälkikäteen miettimään, miten tyhmä olen ollut, tai kuinka olen hämääntynyt ihmisen näennäisestä hyvyydestä, joka onkin ollut feikkiä. Kun itse ei ajattele ihmisiä pelinappuloina – saatikka hyväksikäytä ketään, voi välillä olla hankala kohdata se karu totuus että osa tähän kykenee. Nykyään olenkin välillä jopa turhan kriittinen ja tarkkailen ihmisiä erityisen huolella. Paikoitellen olen ollut havaitsevinani myös pessimististä asennetta ihmisten tarkoitusperien suhteen, mikä on hyvin valitettavaa. Ehkä se kaikki mitä olen nähnyt, on omalla tavallaan kääntynyt myös minua vastaan? Joskus nimittäin on helpompaa elää tietämättömyydessä kuin tietoisuudessa.

Onhan se totta, että tässä maailmanajassa lyhytkestoisuus on trendi. Haluamme muutosta, vaihtelua, ääripäätunteita ja jatkuvasti uudenlaisia ärsykkeitä. Tämä on yltänyt ihmissuhteisiin saakka, jonka vuoksi varmasti moni esimerkiksi deittisovellus Tinderiä käyttävä on havainnut, millaisella mentaliteetilla siellä on useampi liikkeellä. Enää ei haeta pitkäkestoista kumppanuutta vaan lyhyitä suhteita, joissa ensimmäisen vastoinkäymisen tullen vaihdetaankin mukamas parempaan. Vaikka en itse ollut Tinderissä kuin muutaman hassun kuukauden, tein sinä aikana aika paljon havaintoja ja edelleen teen niitä seuratessani ystävieni Tinder-seikkailuja. Todella moni on liikenteessä huvinvuoksi -asenteella ja tapailuvaiheessa hanskat heitetään tiskiin siinä kohtaa, kun huomataan ettei toinen olekaan täydellinen. Aina saa ja pitää vaatia, mutta tulisi myös muistaa, ettei kukaan meistä ole täydellinen, eikä parisuhteessa ole kyse kahden täydellisen henkilön sopivuudesta toisilleen. Itseäni suorastaan inhottaakin sellainen ihmissuhteiden kertakäyttöisyys ja ajatus siitä, että toisen voi tuosta noin vaan heittää elämästä ulos kuin minkä tahansa roskan – ja usein muuten vielä täysin perustelematta, ikään kuin tuhkatuuleen kadoten. Ihmissuhteista ei kanneta vastuuta, vaan itselle oikeutetaan asioita. Veikkaan että usein tällaisella tyylillä paetaan nimenomaan sitä vastuuta ja epämiellyttäviä tilanteita.

Kertakäyttöisyys yltää myös ystävyyssuhteisiin ja sellainen pinnallisuus on asia, johon olen törmännyt paljon. Pahinta on se ettei puolusteta edes ”parhaita ystäviä”, vaan asettaudutaan aina sen henkilön puolelle, josta hyödytään eniten. Tai sitten ilmoitetaan, etten halua puuttua asiaan – mikä sekin osoittaa mielestäni vaan suoranaista pelkuruutta. Jos et puolusta ystävääsi pienessä, miten puolustaisit suuremmassakaan? Tätä olen nähnyt paljon ja mielestäni siinä on jotain niin vastenmielistä. Surullisinta on että monen elämässä nämä tällaiset ihmissuhteet ovat täysin normaaleja ja takkia käännetäänkin sen mukaan, mikä on itselle hyödyllisintä – selän takana haukutaan ja kasvotusten mielistellään. Voi myös olla että jonkun henkilön seura kiinnostaa silloin kun hänellä menee hyvin, mutta alamäen alkaessa ollaan kuin ei tunnettaisikaan. Välillä mietin että nämä tällaiset ihmiset eivät monikaan varmasti tunne itseään tai edes omista minuutta. Sitä ollaan ikään kuin sellaista yhtä massaa, kuulumatta mihinkään. Itse en usko että kukaan ihminen on läpeensä paha. Paljon onkin kyse seurasta, jossa aikaa vietetään. Mikäli hengailet porukoissa joissa ei ole minkäänlaisia arvoja tai lähimmäisen rakkautta – tuskin oma elämäsi on näitä asioita täynnä? Useampi meistä kun on hiljaisesti altis ulkopuolisille vaikutuksille, niin hyville kuin huonoille.

 Farkut second hand / Huppari House of Brandon* (*saatu) / Takki second hand / Kengät Vans

Itse toivoisin että olisimme kärsivällisempiä kanssaihmisten suhteen. Ettemme luovuttaisi aina siinä kohtaa kun kohtaamme ensimmäisen vastoinkäymisen tai vaikka suhteen alkuhuuma hälvenee. Usein tuossa kohtaa mietitään että hei, onko tämä kuitenkaan sitä, mitä haluan, koska ei vaan kestetä tunnetta ”tavallisesta”. Jatkuvasti halutaan ääripäätuntemuksia ja kokemuksia, vaikka todellisuudessa syvin onnellisuuden tila löytyy useimmiten tasapainosta ja pitkäjänteisyydestä. Usein mietin, mistä tämä kaikki on lähtöisin, ettei olla tyytyväisiä oikein mihinkään? Tuleeko paine nimenomaan ulkopuolelta vai onko se loppupeleissä jotain omaa tyytymättömyyttä itseensä, joka heijastelee ulospäin muihin asioihin? Onko maailmassa turhan kovat kriteerit kaikelle ja aivan liikaa painetta? Tai onko kenties helpompaa olla pinnallinen ihmissuhteissa, jolloin ei tarvitse asettaa omaa sisintään haavoittuvaiseksi?

Hankalia kysymyksiä, joihin tuskin löytyy yhtä vastausta. Tärkeintä on kuitenkin se, että vaikka emme aina kykene vaikuttamaan kanssaihmisiin, voimme vaikuttaa omaan tapaan suhtautua ja toimia. Voimme olla vähemmän kertakäyttöisyyttä vaalivia ja panostaa niihin ihmissuhteisiin, joita elämässämme on.

Herättääkö aihe teissä ajatuksia? Koetteko että ihmissuhteet ovat nykyään kertakäyttöisempiä, nopeampia ja pinnallisempia? Vai onko aihe yksinkertaisesti nykyään vaan enemmän esillä, jonka vuoksi siitä puhutaan enemmän?

 

Kuva: Iines / edit: minä