Juhannuksen kohokohdat x 13
*Yö Långvikissa saatu yhteistyönä
Muutama päivä on eletty juhannuksen jälkeistä elämää, mutta ajattelin kuitenkin vielä palata tuohon keskikesän juhlaan. Toivottavasti teillä oli ihana juhannus, nimittäin meillä oli, ja siksi haluankin koota teille siitä parhaat palat! Vietimme juhannusta osittain kaupungissa ja osittain luonnon helmassa Kirkkonummella. Olen jo useamman vuoden noudattanut samaa kaavaa ja vaikka joka vuosi haaveilen mökkijuhannuksesta järven rannalla, on pakko sanoa, ettei täälläkään ole hullumpaa. Ei etenkään, jos juhannukseen yhdistää hieman luonnon rauhaa ja käy vaikka päiväseltään kantakaupungin ulkopuolella.
Juhannuksen kohokohtia olivat…
… Seurasaaressa käynti ja saaren ympäri kiertäminen. Olen käynyt saaressa pari kertaa aikaisemminkin, mutta pimeään aikaan syksyllä ja lenkkimielessä. Nyt oli kiva ilma, kiireetön päivä ja aikaa kierrellä sekä katsella ympärille. Saaressa ei ollut myöskään liikaa ihmisiä ja oli sopivan rauhallista. Ihana paikka etenkin näin kesällä! Harmi ettei tullut biksuja mukaan, sillä Seurasaaren ranta oli sellainen, jossa olisin voinut mennä helposti uimaan.
… Jäätelötötteröt jäätelökioskista – eikä muuten edes lokki vienyt. 😁
… Kaupunkipyörät ja pyöräily olivat kivaa tekemistä lämpöisenä juhannusperjantaina. Otin kaupunkipyörän vasta muutama viikko sitten ja se on kyllä kätevä Helsingissä liikkumiseen!
… Saarikierros jatkui perjantaina vielä Tervasaareen. Siellä olen käynyt monet kerran, mutta huvikseen käytiin sekin kurkistamassa. Yllättävän paljon oli muuten ihmisiä kaupungissa. Olen ollut Helsingissä useamman juhannuksen ja vuosi vuodelta tänne jää selvästi enemmän porukkaa. Veikkaan, että Lonna on aika suosittu ja tänäkin vuonna yritin ostaa liput, mutta ikävä kyllä, taas liian myöhään. Ensi vuonna pitää olla ajoissa liikkeellä!
… Juhannusviinit aattona terassilla auringonpaisteessa. Istuskeltiin Tonin ja hänen isänsä kanssa terassilla pari kolme tuntia, sillä niin kiva oli keli ja aika vaan juoksi. Tuollainen kiireetön terassilla hengailu on aivan parasta kesällä!
… Perjantai-iltana oltiin aktiivisen päivän jälkeen sen verran väsyneitä, että haluttiin vaan makoilla. Katsottiin uudet Salkkarit ja tositapahtumiin perustuva mafialeffa GoodFellas. Ei ehkä mikään perinteinen juhannusleffa, mutta tuo oli minulta näkemättä, jonka vuoksi päädyttiin se katsomaan. Oli muuten hyvä!
… Lauantaina juhannus jatkui Långvikissa*, jonne päästiin viettämään aikaa yhteistyön merkeissä majoitusta vastaan. Kirkkonummella sijaitseva Långvik on paikkana itselleni jo entuudestaan tuttu ja tälläkin kertaa pakko sanoa, että loistava pakopaikka kaupungin vilinästä. Paikka on erinomainen rentoutumiseen ja rauhoittumiseen, mutta myös aktiiviseen tekemiseen! Itse olen ollut tuolla yleensä rentoutumassa ja lähinnä nauttinut spasta sekä ruoasta, mutta tällä kertaa oltiin hieman aktiivisempia ja tehtiin muutakin. Vaikka spassa köllöttely on ihanaa, kyllä nautin aktiivisesta tekemisestäkin, jos sellaiseen on mahdollisuus.
… Edelliseen liittyen, reilun 13 km mittainen pyöräretki Långvikin ympäristössä fatbikeilla, oli reissun yksi ehdottomista kohokohdista! Aktiviteeteista valittavana oli mm. suppailua, tennistä ja frisbeegolfia, mutta päädyttiin pyöräilyyn, koska tykätään siitä molemmat ja se on myös hyvää treeniä. Oli muuten aika hikinen (ja tehokas) lenkki +25 asteessa, vaikka samaan aikaan niin upeissa maalaismaisemissa, että oksat pois! Lenkin jälkeen spa tuntui muuten aika täydelliseltä. Saunat jäivät tällä kertaa kokonaan väliin, koska oli niin kuuma, mutta poreissa poreiltiin senkin edestä.
… yksi juhannuksen kohokohdista, oli Långvikin ravintolan maistelumenu, joka nautittiin lauantai-iltana illan päätteeksi. Menu oli todella monipuolinen ja jälkkäreiden kohdalla olin niin täynnä, etten pystynyt enää syömään. 🙈 Harvoin käy noin, mutta menu oli sen verran kattava ja vielä viinit siihen päälle. Oli kyllä herkullista ja lämpimästi suosittelen, jos haluaa maistella monenlaisia makuja yhden aterian sijaan.
… hauska sattuma oli, että törmättiin Långvikissa tuttavapariskuntaan, joiden kanssa vietettiin iltaa vielä yön pikkutunneille. Meillä ei ollut tarkoitus juhannuksena ottaa alkoholia muutamaa lasillista enempää, mutta hyvässä seurassa ja lämpimässä kesäillassa aika juoksi siivillä ja viinilasillisa hupeni useampi. Oli kuitenkin todella mukavaa ja puitteet illanviettoon Långvikin terassilla oikein kohdillaan.
… Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja nautittiin aamiainen laittoman myöhään. Hotelliaamiaiset best. ❤️
… Sunnuntain kohokohta oli ehdottomasti käynti Långvikin kyläkaupalla. Mentiin tuonne pieneen kyläkauppaan alun perin vain mielenkiinnosta käymään, mutta lopulta istuuduttiin baarin puolelle ja jäätiin sinne juttelemaan paikallisten kanssa useammaksi tunniksi. Itsehän ujompana introverttina harvoin tutustun täysin tuntemattomiin, mutta Tonin kanssa ollessa ei voi välttyä tilanteilta, että yhtäkkiä ollaan samassa pöydässä paikallisten kanssa heittämässä jerryä. 😃 Hauskaa oli ja pakko sanoa, että aika hujahti siivillä.
… Stadiin päästyämme käytiin vielä moikkaamassa ystäviä veneellä ja pelaamassa korttia. Tuo oli hyvä päätös oikein onnistuneelle juhannukselle, josta ei tekemistä puuttunut. Alkuun kun ajattelin, etteipä meillä ole kauheasti suunnitelmia, mutta lopulta puuhailtiin aika paljon kaikkea. Tämän juhannuksen muistan varmasti vielä pitkään.
Toivottavasti teillä oli ihana juhannus ja ennen kaikkea jäi hyviä muistoja. 💚