Kahdeksan hyvää syytä ostaa kierrätettyä

Kuten tiedätte, pidän eniten käytetyn – trendikkäämmin second handin ostamisesta. Näin on ollut jo pitkään ja hyvin vähän ostankin mitään pukeutumiseen liittyvää uutena. Ylipäänsä viehätys vanhaan on iskostunut minuun jo äidinmaidossa, sillä perhepiirissäni on ollut pienestä pitäen vahvasti läsnä entisöinti sekä antiikki. Kyse ei ole ollut siitä etteikö olisi varaa ja siksi ”joutuisi” hankkimaan käytettynä, vaan jokin kierrätetyssä on aina kiehtonut. Vaikka on ollut ajanjaksoja etten ole ostanut kierrätettyä ja olen ollut hyvin materialistinen, tuo arvomaailma ei ole kuitenkaan se, johon olen kasvanut. Minulla on aina ollut hyvin maanläheiset arvot, jotka jossain kohtaa kärsivät ulkoisten syiden vuoksi. Onneksi olen kuitenkin palannut ”juurilleni” ja nykyään rakastan kierrätettyä ja pidän second hand muotia huomattavasti mielenkiintoisempana kuin jatkuvaan kulutukseen tähtäävää pikamuotia. Tänään haluankin jakaa kanssanne muutaman ajatuksen siitä, miksi suosia kierrätettyä ja millä perustelen itselleni second hand ostokset etenkin pukeutumisen saralla?

Second handSecond hand

Uniikit ja erikoiset löydöt

Kun astelee sisään second hand liikkeeseen, ei voi koskaan tietää millaisten löytöjen kanssa sieltä tulee poistumaan. Kierrätetty muoti antaakin hyvin paljon valinnanvapautta ja elementtejä itsensä toteuttamiseen! Kirpputoreilta voi tehdä mitä erikoisempia löytöjä ja jos haluaa pukeutumisella erottua, onnistuu se parhaiten ostamalla second handia.

Edullisuus

Käytetty on luonnollisestikin aina edullisempaa, joten ostaessa second handia, tekee myös rahallista säästöä. Jos mietitään esimerkiksi sitä, miten luonnonmateriaalista valmistetusta neuleesta voi joutua uutena pulittamaan herkästi jopa satasen, kirpputoreilta näitä laadukkaita neuleita löytyy pilvin pimein, eikä hintalappu tyypillisesti ole kovin korkea. Käytetyn hinta on aina uutta edullisempi vaikka paljon puhutaankin siitä, miten myös kierrätysmuodin hinnat ovat nousseet. Itse maksan hyväkuntoisesta käytetystä oikein mielelläni enemmän kuin muutaman euron, enkä koskaan tuijota suoranaisesti hintalappua. Kun ostaa vaatteensa ja melkeinpä kaiken mahdollisen käytettynä, säästää pitkässä juoksussa todella paljon ja se jos mikä tuo ainakin itselleni hyvän mielen!

Ekologisuus

Tätä kohtaa ei varmasti tarvitse edes sen enempää perustella, sillä ekologisten valintojen tekeminen tässä maailman ajassa on mielestäni jokaisen kansalaisvelvollisuus. Aina kun ostan jotain käytettynä, en pode huonoa omaatuntoa sillä tiedän, miten olen tehnyt ekologisen valinnan. Haluan tukea mahdollisimman paljon valinnoillani kestävää kehitystä ja hyvillä mielin voin todeta, että paljon nykyään sen eteen teenkin. Jos puolestaan hankin jotain uutena, punnitsen aina tarpeen ja mietin, voisinko löytää vastaavan käytettynä? Ja jos taas päädyn uuden ostamiseen, haluan sen kestävän pitkään, eli mitään kertakäyttöistä pikamuotia en uutena hanki. Ylipäänsä shoppailen tällä hetkellä todella vähän mitään ja paljon käytän niitä samoja jo vaatekaapista löytyviä vaatteita.

Voit uudistua useammin

Kun hankkii vaatteensa kierrätettynä, on vaatekaappia mahdollista uudistaa useammin. Tämän perustelen sillä, että kierrätetty on edullisempaa ja sen vuoksi uudistuminen on myös taloudellisesti useammalle mahdollista. Uudistumisen halu on paljon kiinni persoonasta ja elämänvaiheesta, johon itsekin totean olevani suhteellisen nopeasti kyllästyvää sorttia. Jossain kohtaa uusinkin vaatekaappiani jatkuvasti second handilla ja myin vanhaa samalla eteenpäin. Tosin nyt on jo pidempään ollut tasaisempi vaihe, eli en ole kokenut jatkuvaa uudistumisen tarvetta ja olen ollut tyytyväinen siihen, mitä minulla jo on. Uudistumisen halussa ei siis sinällään ole mitään pahaa, kunhan sen tekee fiksusti parempia valintoja tehden ja samalla kierrättäen.

Hyvä mieli ja omatunto

Parhaimmillaan kierrätettyjen vaatteiden löytämisestä voi tulla erittäin hyvä mieli! Ei välttämättä edes sen vuoksi että sai jälleen jotain uutta vaatekaappiin, vaan ennemmin ”vanhan uuden” löydön tekeminen uuden sijaan ilostuttaa. Vaikka itselläni on ollut materian suhteen hyvin penseä kausi, kyllä taannoin fiilistelin kun löysin Relove Fredan avajaisista ihan sattuman kaupalla Minimumin biker nahkarotsin! Minulla ei ole viime kesän jälkeen ollut ollenkaan nahkatakkia, jonka vuoksi olen pitänyt rotseja jatkuvasti silmällä löytämättä kuitenkaan täydellistä yksilöä. Olikin iloinen yllätys kun sellainen viimein tuli vastaan ja tämä rotsi saakin mennä käytössä sitten useamman vuoden – kuten muuten teki edeltäjänsäkin. Kierrätetyn vaatteen hankinnasta harvemmin tulee myöskään huono omatunto, sillä maksat siitä aina vähemmän kuin uudesta ja tiedät, ettet tue ostoksellasi vaateteollisuuden kertakäyttöisyyttä.

Tarina vaatteiden takaa

Käytetyillä vaatteilla on aina jokin tarina. Itse fiilistelen Uffin retrovaatteita ja usein mietinkin, millainenkohan tyyppi näitä farkkuja on ennen minua käyttänyt tai mikähän näiden tarina on? Tykkään todella paljon ostaa juuri kasarimuotia ja nimenomaan näitä löytöjä tulee varmasti eniten Uffista tehtyä. Noissa vaatteissa on aina kivaa nostalgiaa ja koska vaatteet ovat siistejä sekä puhtaita, ei niistä osaa aina edes arvioida tuotteen ikää. Tälläkin hetkellä vaatekaapistani löytyy parit kasarifarkut, joiden iän voin vaan villisti kuvitella sinne 40 ikävuoden paikkeille, absurdia. Ennen vanhaan vaatteet kuitenkin tehtiin kestämään – toisin kuin nykyään. Osittain ihan jo tästäkin syystä tykkään suosia käytettyä ja vanhempaa, sillä ennen muinoin vaatteista tehtiin laadultaan parempia.

Mahdollisuus erottua joukosta

Käytetyssä on aina se plussapuoli, ettei samanlaista vaatekappaletta löydy useinkaan keneltäkään muulta. Toki on paljon sellaista ”massamuotia” kuten Leviksiä ja muita merkkejä, joita näkyy paljon ihan joka paikassa, mutta noin yleisesti voi helpommin olla uniikki itsensä kun suosii kierrätysmuotia. Henkilökohtaisesti inhoan sellaista Zaran tai Hennesin katalogimuotia, jossa tyypit ovat päästä varpaisiin puettuna samoihin vaatekappaleisiin kuin kaikki muutkin. Tuo on niin tylsää ja mielikuvituksetonta! Enkä nyt sano että itse olisin jotenkin erityisen räväkkä tyyliltäni, mutta ainakin useamman vaatteen kohdalla tiedän, ettei tämän kopiota ole kenelläkään. Kuten ei vaikka tämän postauksen farkkuja tai neuletta, jotka molemmat ovat second handina hankittuja.

Hyvän mielen ajanvietettä

Ystävien kanssa tai vaikka yksinkin second hand -kierrokselle lähteminen on aina hyvän mielen ajanvietettä versus sille perinteiselle shoppailukierrokselle lähteminen, joka todennäköisesti tyhjentää rahapussin totaalisesti morkkiksen kera. Myös matkustaessa second hand -liikkeet tuovat matkustamiseen aivan uuden aspektin ja olen huomannut, miten vähän reissussa haluan kierrellä ketjuliikkeitä. Itseäni kiinnostaa ennemmin uniikit löydöt ja eri maissa second hand on aina hieman erilaista. Ehkä yksi merkittävin syy käytetyn hankkimiselle on myös se mielenkiinto, joka aina noihin kirpputorikierroksiin liittyy. Et voi koskaan tietää mitä löydät tai löydätkö yhtään mitään – ihan parasta kaikin puolin.

Onko teillä samoja syitä suosia kierrätysmuotia tai ylipäänsä kierrätettynä ostamista? 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *