Kaikki tässä näin
Tämä vuosi on opettanut itselleni aikaisempaa enemmän hetkessä olemista ja elämistä – sitä, kuinka kaikki mitä meillä on, on tässä näin. Viime keväänä rahaa kului vähemmän ja sitä meni säästöön enemmän, ihmisiä näki vähemmän, mutta ihmissuhteet lähentyivät ja muuttuivat tiiviimmiksi, kun yhteyksissä oltiin aikaisempaa enemmän. Samalla opin, miten on lopulta vain tämä hetki, eikä yhtään enempää. Luovuin myös tulevaisuuden suunnitelmista, sillä se kuului kuvioon. Edelleenkään en suunnittele tulevaa kovin pitkälle. Ei ole matkoja puolen vuoden päähän tai muitakaan erityisiä menoja – hyvä, kun joulua uskaltaa edes ajatella. On ollut aika mielenkiintoista huomata, miten kaikkeen tottuu. Tällä hetkellä tässä hetkessä eläminen ja se, ettei ole juurikaan suunnitelmia, tuntuu normaalilta, eikä muuta osaa edes kaivata. Hetkessä elämisestä on tullut konkreettisempaa ja samaan aikaan myös nautinnollisempaa. Suunnittelemattomuus on uusi normaali.
Vaikka en ole koskaan ollut mitenkään äärimmäisen suunnitelmallinen ihminen, nyt olen sitä vielä vähemmän ja nautin tästä. Minulle sopii elämäntyyli, jossa kalenteri ei ole tupaten täynnä ja siellä on paljon tyhjiä aukkoja mahdollisuuksille. Nykyelämä on vähemmän hektistä kuin vuosi sitten ja pidän siitä. Tietenkään en toivo, että maailmantilanne pahenee – en missään nimessä, mutta samaan aikaan olen hyväksynyt sen, ettei vanhaan normaaliin ole aivan hetkessä paluuta. Olen opetellut nauttimaan tästä elämästä sen puitteissa, mikä on mahdollista. En halua kauhistella tai päivitellä, vaan keskittyä elämässä siihen hyvään, joka on nyt käsillä.
Mietin eilen sitä, miten elämässäni on tällä hetkellä oikeastaan kaikki, mitä toivoa saattaa. On katto pään päällä ja ihana koti, hyvä lähipiiri, tilanteeseen nähden hyvä taloudellinen tilanne, hyvä suhde itseen ja terveyttä. En tarvitse onneen juuri nyt oikeastaan mitään lisää, vaan olen saanut paljon. Olen myös elänyt vaiheita, joissa olen ollut tyytymätön ja tajunnut näin jälkikäteen, kuinka kaikki tyytymättömyys on johtunut suhteesta itseen, menneisyyteen ja käsittelemättömiin asioihin. Kun alitajunnassa on painolastia, on hankalaa olla aidosti onnellinen. Monesti me yritetään paikata tuota ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta muilla tavoin, kuten hankkimalla materiaa tai menestystä, jotta saamme uusia onnistumisen tunteita. Loppupeleissä mikään materia, saavutus tai kukaan ihminen ei voi tuoda meille sisäistä rauhaa ja hyvää oloa, vaan se lähtee meistä itsestä. Rauhaan tarvitaan aina rauha itsensä kanssa, jonka muuten säännöllisesti myös hukkaamme. Niinpä tässäkin maailmantilanteessa, kun paniikkia taas vellotaan ilmoille, on tärkeää keskittää energia niihin elämän hyviin perusasioihin ja maadoittua. Konkreettisuus on se, joka nyt kantaa.
Ehkä kliseistä jorinaa jonkun korviin, mutta en silti peru sanoja tai pyyhi tekstiä pois. Välillä on hyvä muistuttaa myös kliseistä. Vuosi 2020 on ollut aikamoinen koettelemusten, mutta samaan aikaan myös hyvien muutosten vuosi. Uskon, että moni on oppinut elämään hetkessä ja lopettanut haikailun jonnekin tulevaan, jota ei välttämättä edes ole olemassa. Se lieneekin tämän vuoden tärkein opetus – oppia olemaan tyytyväinen siihen, mitä jo omistaa. Kaikki on tässä näin.
Lähden huomenna aamusta Ivaloon. Tämä reissu konkretisoitui ex tempore pari viikkoa sitten, kun vastasin ystäväni matkakutsuun kyllä. En ole koskaan nähnyt Lapin ruskaa, mutta siitä kyllä unelmoinut. Nyt unelmani käy toteen ja matkustan näkemään pohjoisen ensimmäistä kertaa ikinä syksyllä. Tämäkin on ihana mahdollisuus, jota tuskin olisi normaalitilanteessa tullut. Nykyelämä kuitenkin mahdollistaa kohdallani vielä aikaisempaa sujuvammin etätyöskentelyn ja täten antaa tilaa tehdä asioita lyhyellä varoitusajalla. Siispä huomisesta lähtien Lappijuttuja myös blogissa ja toivottavasti syvempiä ajatuksia, joita odotan Lapin hiljaisuuden ja erakkoelämän aikaansaavan.
Mukavaa keskiviikon jatkoa.❤️