Kauneuden lemppareita syksyyn & alekoodi

Kaupallinen yhteistyö: Oletkaunis

Nyt kun ollaan jo lähes syyskuun (ja syksyn) puolella, on oivallinen hetki puhua hieman kauneudenhoidosta ja jakaa kanssanne muutama tuotesuositus. Syksy on itselleni uudistumisen aikaa myös kauneudenhoidon saralla, sillä tähän aikaan vuodesta ihonhoidon rutiini kokee pieniä muutoksia (ilmojen viileneminen), meikkityylissä korostuu lämpöiset ruskan sävyt ja hiuksiin kaipaa kevyttä uudistusta esimerkiksi lämpöisemmällä värisävyllä. Tällä hetkellä janoan myös kasvohoitoon pääsyä. Onneksi odotellessa auttaa kotona tehtävät naamiot ja kuorinnat, jotka ajavat samaa asiaa ja elvyttävät ihoa. Korostankin aina ihon kotihoidon merkitystä, sillä se on hyvinvoivan ihon perusta. Jos ihonhoitoon jaksaa panostaa 365 päivänä vuodessa, se todennäköisesti myös näkyy, vaikka ihan joka kuukausi ei kasvohoidoissa kävisi.

Ihonhoidon suhteen omistan useamman suosikki brändin. En ole tavallaan merkkiuskollinen, eli käytä ainoastaan yhtä sarjaa, mutta pidän erityisen paljon tietyistä brändeistä, joiden tuotteita näkyy tästä syystä useammin myös blogissani. Yksi näistä on englantilainen luonnonkosmetiikkasarja BYBI Beauty. Olen suosinut Bybin tuotteita jo vuosia ja innostun heidän uusista lanseerauksistaan kerta toisensa jälkeen. Tällä hetkellä käytössäni on useampi sarjan ihonhoitotuote ja lisäksi vielä voidemainen highlighter. Ensimmäisenä haluan mainita BYBIn Day Glow kirkastavan kasvoveden, joka sisältää mm. maitohappoa, melissa-kukkavettä, reishiä ja siitakesieniä. Tämä kokonaisuus kuorii ihoa hellävaraisesti ja kirkastaa ihoa. Olen puhunut kuorivien kasvovesien puolesta jo iät ja ajat ja edelleen jaksan niitä hehkuttaa! Vaikka kosteuttava ja rauhoittava kasvovesi on myös toimiva, on toinen kasvovesistäni aina kuoriva tuote, ja sitä käytän mieluiten aamuisin. Aamuisin siksi, että käytän meikkiä päivisin, jos käytän, ja meikin alla kuoriva kasvovesi on ihan must.

Toisena on mainittava Bybin Day Defence, joka on ollut suosikkini jo ties miten pitkään. Erityisen tuotteesta tekee sen SPF30 suojakerroin, jota harvemmissa luonnonkosmetiikan voiteissa on. Eli jos haluaa suojata ihoa, mutta samaan aikaan tykkää käyttää luonnonkosmetiikkaa, on tässä ihan ykkös vaihtoehto! Voide on sopivan rasvainen, eli kosteuttaa syksyn tullen pintakuivaa ihoa, mutta samaan aikaan se myös imeytyy ihoon, jolloin meikki levittyy sen päälle kauniisti. Tämän voiteen kanssa ehdoton yhdistelmä on kuoriva kasvovesi Day Glow, joka antaa hyvän pohjan päivävoiteelle. Tuotteen hinta-laatusuhde on hyvä ja tuubi riittoisa. Itse pidän enemmän tuubimaisista rasvoista purkkien sijaan, sillä ne ihan oikeasti yleensä kestävät pidempään – tai sille se ainakin tuntuu. 😁

Jos iholle kaipaa syksyn tulleen ekstra hehkua, suosittelen Bybin Detox Dust -puhdistavaa kasvonaamiota. Naamio sopii hyvin stressaantuneelle syysiholle, joka kaipaa kirkastusta. Vaikka olen useita naamioita testannut ja hehkuttanut myös Bybin kultiksi noussutta Acid Gold AHA -naamiota, on tämä naamio kuitenkin yksi parhaista. Naamio sisältää mm. hiiltä, kaoliinisavea, lootusta ja ginsengjuurta. Ihosta tulee naamion jälkeen ihanan sileä ja kuulas. Pakko muuten mainita, että näin syksyn tullen itsestäni tulee aina naamioiden suurkuluttaja! Kesällä iho on heleä ilman naamioitakin lämpöisen ilmaston vuoksi, mutta talvisin iho näyttää hyvin herkästi samealta. Toki ruokavaliolla pystyy paljon vaikuttamaan, esimerkiksi jättämällä maitotuotteet minimiin, mutta paikallishoidolla on iso vaikutus. Tästä syystä syksyisin lisään naamioiden käyttökertoja ja olen säntillisempi kaiken ihonhoitoon liittyvän suhteen. ☺️

Vielä yksi tuote Bybiltä löytyy, johon olen tuoreiten ihastunut! Tätä tuotetta pääsin nimittäin testaamaan vasta tämän Oletkauniin kanssa toteutettavan yhteistyön tiimoilta. Kyseessä on Bybi Beautyn Night Nutrition Protein Night Cream. Yövoide sisältää proteiineja, antioksidantteja ja kauraöljyä, jotka kosteuttavat, korjaavat ja ravitsevat ihoa yön aikana. Kuten kaikki varmasti tietävät, iho uudistuu yön aikana, jonka vuoksi yövoide on merkittävässä roolissa ja siihen olen itse aina halunnut erityisesti panostaa. Pidän voiteen koostumuksesta, joka on sopivan rasvainen ja siihen on halutessa helppo sekoittaa muutama tippa itseruskettavaa. Kasvoöljyä en ole itse asiassa enää tämän voiteen myötä kokenut tarvitsevani, sillä rasva itsessään tuntuu riittävän rasvaiselle ilman öljyäkin.

Meikin suhteen mainitsin, kuinka syksyisin tulee suosittua lämpöisiä ruskan sävyjä meikissä. Itsehän käytän muina vuodenaikoina harvemmin luomivärejä, mutta syksyisin myös ne astuvat kuvaan ja nimenomaan pehmeillä, luonnollisilla sävyillä. Sigmalta löytyy tähän tarkoitukseen kestäviä ja laadukkaita paletteja. Pohjameikki sen sijaan pysyy itsellä samana vuodesta toiseen ja kukaan ei varmaan ylläty, kun kerron että nämä vakiotuotteet ovat Vita Liberatalta. En taida enää edes pysyä laskuissa montako vuotta olen käyttänyt meikkipohjana Vita Liberatan Bauty Blur Sunless Glow itseruskettavaa heleyttäjää sävyssä latte, mutta vuosia. 😁 Mitä sitä hyvää vaihtamaan, sillä tuote sopii älyttömän hyvin iholleni ja lopputulos on meikissä täydellinen! Useimmiten sekoitan Beauty Blurin joukkoon pienen tipan samaisen brändin heleyttäjää; Blur Luminosity highlighteria sävyssä GOLD. Highlighter antaa lopputulokseen ripauksen ruusuista hehkua ja raikkautta sekä korostaa ihoa. Toki korostusvoidetta voi käyttää myös suoraan poskiluun yläpuolelle levittämällä, mutta itse tykkään sekoittaa voiteen toiseen tuotteeseen. Korostukseen puolestaan käytän Bybin Babe Balm Bronzer -korostusvoidetta, joka on koostumukseltaan sopivan kiinteää ja rasvaista levittyäkseen iholle kauniisti. Tuote sopii loistavasti myös luomiväriksi!

Syksyn tullen kylmyys tuo mukanaan huulien kuivumisen. Omistan herkästi kuivuvat huulet ja olenkin se, jonka huulet ovat todella usein rohtuneet, ellen niitä kuori ja hoida. Jossain kohtaa käytin vain mattaisia huulipunia (jotka tietysti näyttivät kuivilla huulilla aika karseilta 😂), mutta nykyään rakastan kiiltoja ja kiiltäviä huulia. Suosikkejani ovat huuliöljyt, joilla huulille saa nätin kiillon ilman tahmaista tunnetta, joka kiilloista herkästi tulee. BBIA Lip Oil sävyssä Rose Hip on yksi tällainen öljy, jota tykkään käyttää sellaisenaan tai huulipunan päällä. Öljy sisältää ruusun marjaöljyä, joka pitää huulet pehmeinä ja hoitaa niitä.

Nyt kun olen maininnut suosikkeja ihonhoidon ja meikkien saralta, haluan vinkata myös muutamasta hiustuotteesta, joista on tullut lemppareitani. Näitä ovat Invisibobblen hiusdonitsit sekä Tangle Teezerin varrellinen takkuharja. Invisibobblen perinteiset hiuslenkit, eli tunnetummin ”puhelinlankaponnarit” ovat olleet käytössäni vuosia, mutta kuten kaikki tietää, ne jäävät herkästi hiuksiin kiinni, vaikka muutoin tukevia ovatkin. Hiusdonitseista olen aina pitänyt, mutta ne taas eivät ole riittävän tukevia pitääkseen yhtään pidemmän ja paksumman tukan esimerkiksi ponnarilla päälaella. Invisibobblen hiusdonitsit ovat ratkaisu tähän, sillä niissä on sisällä puhelinlanka ja päällä kangas, joka estää hiusten katkeilua ja tuo ponnariin lisää tukea. Olenkin jo jonkin aikaa ollut näihin ponnareihin koukussa ja tämän Oletkauniin yhteistyön myötä tilasin donitseja lisää. Suosikkini on leopardikuosinen Invisibobble Sprunchie Purrfection, joka on mukavan tukeva donitsi pitämään tukan tiukasti päälaella pitkilläkin juoksulenkeillä. Myös pienemmät Sprunchie Slim -malliset donitsit ovat kivoja, sillä tykkään pitää hiuksia puoliponnarilla, johon suurempi donitsi on vähän turhan iso.

Hiusharjoista olen puolestaan tehnyt paluun Tangle Teezeriin. Varrellinen takkuharja on täydellinen selvittämään myös märät hiukset, enkä enää oikeastaan edes käytä muita harjoja tai kampoja. Harjalla on helppo levittää myös hiusnaamio suihkussa ja mikä parasta, harja on helppo pestä. Olen jopa vähän neuroottinen harjojen suhteen ja koen että tukka rasvoittuu nopeammin, jos samalla harjalla harjaa sekä likaista, että puhdasta tukkaa. Tämän vuoksi pesuväleissä pestävä harja on aivan täydellinen ja joka kerta kun hiuksensa harjaa pesun jälkeen, voi tuntea että hiuksiaan harjaa puhtaalla harjalla. Tämä on muuten loistava tapa pidentää hiusten pesuväliä jos tuntuu, että hiukset rasvoittuvat kohtuuttoman nopeasti! 🙂

Näiden suosikkieni lisäksi 100 % kotimaisen Oletkauniin verkkokaupasta löytyy erittäin kattava valikoima kauneudenhoidon tuotteita. Heidän valikoimissaan on runsaasti myös luonnonkosmetiikkaa, jota itsekin paljon käytän. Tässä postauksessa tuli mainittua Bybi Beauty, mutta heiltä löytyy myös mm. Whamisa, Mádara, Mossa ja Purebeauty.

Mikäli jokin suosikeistani herätti mielenkiinnoin tai kosmetiikkavarastosi kaipaa täydennystä syksyn tullen, on minulla ilo jakaa teille alekoodi, jolla saatte 20 % alennuksen koko valikoimasta (1) viikon ajan. Tämä alennukseen oikeuttava koodi on JUTTA20

Oliko joukossa jotain suosikkeja, jotka ovat myös teillä käytössä?

kauneus suosittelen iho hiukset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *