Kevyempi olo – 5 x toimivaa vinkkiä + resepti

Olen nyt muutamaan otteeseen blogissani maininnut, miten päivittäinen kotitoimisto ja hyötyliikunnan puute ovat vaikuttaneet omaan yleiseen olotilaan. Jatkuva koneen äärellä istuminen kerää nestettä alakroppaan ja sisällä oleilu väsyttää. Siinä lomassa vielä jos napostelee, saattaa keho olla näin kuukauden jälkeen aika tukossa. Tukkoinen onkin ehkä juuri se täydellisin sana kuvaamaan ainakin omaa olotilaa viime viikkoina. Uskon tähän vaikuttavan aktiivisuuden vähenemisen ja sisäilman. Vaikka treenaan edelleen viitenä päivänä viikossa (tällä hetkellä pääasiassa juoksen), olen huomattavasti passiivisempi kuin normaalisti olen.

Koska siedän hyvin lyhytkestoisesti tällaisia fiiliksiä ja rakastan hyvää olotilaa omassa kehossa, olen päättänyt näin kevään kunniaksi tehdä pienen puhdistuskuurin. En todellakaan aio laihduttaa tai kituuttaa itseäni millään nälkäkuureilla, vaan ainoastaan puhdistaa kroppaa turhista kuonista lähinnä ruokavalion avulla. Tälläinen pieni freesaus on paikoillaan varmasti todella monelle kotonaan viime viikot lymynneelle ja uskon sen tuottavan tulosta jo muutamassa päivässä.

Kevyempi olo – Viisi toimivaa vinkkiä!

Vihersmoothiet kehiin

Onneksi rakastan vihersmoothieita ja erilaisia tuorepuristettuja mehuja, jonka vuoksi näiden lisääminen ruokavalioon ei ole hankalaa. Kun normaalisti juon yhden smoothien päivässä ja nimenomaan aamulla, nyt pyrin juomaan kaksi, joista ainakin toinen olisi vihreä ja toinen esimerkiksi marjasmoothie. Teen tyypillisesti smoothiet kaurajuomaan, mutta nyt vaihdan nesteeksi jääkylmän veden. On muuten jännä juttu, miten paljon raikkaampi smoothie on, jos se on vesipohjainen. En tiedä oletteko huomanneet saman? Erityisesti vihersmoothieen sopii paremmin vesi kuin vaikka kaurajuoma. Postauksen lopussa on muuten helpon ja nopean Detox smoothien resepti, jota suosittelen! Tuon jälkeen tulee ravattua pissalla…

Sokerit minimiin

Valmistan pääasiallisesti aivan kaiken ruoan itse, jolloin tiedän mitä syön. Valkoista sokeria en edes omista ja jos leivon, käytössä on hunaja tai kookossokeri. Tosin herkuttelen viikoittain, sillä haluan nautiskella elämästä, eivätkä minulle ole koskaan sopineet totaalikiellot. Keskellä viikkoa herkuttelun haluan kuitenkin jättää nyt kokonaan pois ja sellaisen turhan ”jäätelö sinne tai tänne” ilman mitään syytä. Eli viikolla puhdasta ja terveellistä safkaa, jolloin energiatasot ovat paremmat ja viikonloppuna sitten rennommin. Toki tässä on nyt tulossa vappu, jolloin varmasti otan vähän viiniä ja syön muutamat munkit, mutta muuten tämä on nyt tavoitteena seuraavat viikot.

Paljon vihreitä ja salaatteja

Salaatteja, keittoja, bowleja… Toki mukaan myös proteiineja (tofu, kaurapala, pavut ja herneet) ja hiilareita, mikäli oma ruokavalio sen sallii. Itsehän olen kasvissyöjä, joten liha on jatkuvasti pannassa, mutta hiilareita rakastan. Toisaalta omalla kohdalla pasta ei tuki kroppaa tai turvota vatsaa, kuten monilla, joten sitä en koe tarpeelliseksi karsia pois. Mutta mikäli tosiaan pasta turvottaa, se kannattaa kokeilla vaihtaa gluteenittomaan tai yksinkertaisesti käyttöä vähentää. Tosin tässäkin kohtaa huomioisin oman päivittäisen kulutuksen. Eli itse kun juoksen, tarvitsen ihan hyvissä määrin hiilareita, mutta jos olisin vain kotona liikkumatta, en samalla tavalla ehkä kokisi niitä niin tarpeelliseksi. Tiivistetysti, aion lisätä ruokavaliooni nyt tosiaan salaatteja ja tehdä erilaisia keittoja. Ostin tänään linssi-kasviskeittoon  kaikki ainekset kaupasta ja huomenna testaan. Mikäli resepti onnistuu, jaan sen kanssanne. 🙂

Maitotuotteet minimiin ja tilalle kasvipohjaisia tuotteita

Olen kirjoittanut aiheesta erityisesti muutamia vuosia sitten, kun kärsin vaikeista vatsavaivoista. Ongelmien syy ei koskaan selvinnyt tutkimuksista huolimatta, mutta yksi apukeino oli maitotuotteiden syönnin lopettaminen. Maitotuotteet keräävät herkästi kehoon limaa, turvottavat ja aikaan saavat sen jo mainitsemani tukkoisen olon. Itsehän huomaan esimerkiksi aina, jos olen vaikka viikonkin ilman mitään maitotuotteita, kuinka oloni on kevyempi ja kivana plussana, iho hehkuu! Nykyään syön maitotuotteita aika vähän, mutta juustoja kuluu, koska niitä rakastan. Toisaalta ehkä se pahin tukkoisuus tulee nimenomaan rahkoista, joten niiden vaihtoa kasvipohjaisiin tuotteisiin suosittelen, mikäli havittelee kevyttä olotilaa. Vinkkinä Alpron rahkat, erityisesti ne paksummat kuten GO ON, joka on niin taivaallisen hyvää!

Vedenjuonnin lisääminen

Vettä juon valitettavasti välillä aivan liian vähän, sillä tunnen vain harvoin janontunnetta. Vaikka voisi kuvitella että juuri kotona vedenjuonnista on helppo huolehtia, niin ainakin minusta tuntuu että juuri täällä se unohtuu! Pari litraa taitaa olla edelleen se päivittäinen suositeltu määrä, ei yli eikä ali. Itsehän tykkään lisätä veteen hieman sitruunanmehua, joka erityisesti aamuisin virkistää ja laittaa kuonat liikenteeseen! Mikäli haluaa hifistellä, vettä kannattaa pullottaa ja pulloon heittää sekaan marjoja, kurkkua, limetin siivuja jne. Näin saa helposti makuvesiä ja vedenjuonti saattaa muuttua hetkessä miellyttävämmäksi! Vettä suosittelen lisäämään tosiaan sen vuoksi, että vesi poistaa kehosta kuona-aineita, joka tuntuu sekä olossa, että näkyy erityisesti kasvojen ihossa.

Näiden vinkkien lisäksi kannattaa muistaa tietenkin myös hikiliikkua, harrastaa hyötyliikuntaa niin paljon kuin mahdollista, kenties lisätä aerobista liikuntaa, välttää myöhään illalla syömistä, alkoholia ja liiallista suolan käyttöä.

Näiden vinkkien lisäksi halusin valmistaa teille Detox smoothien, joka laittaa nesteet kiertämään ja keventää oloa! Tällaisen kun juo joka aamu, päivä ei voi alkaa tukkoisella ololla. 😉 Eikä muuten maistu pahalle, tai sisällä mitään ylimääräisiä jauhoja.

VIHREÄ DETOX-SMOOTHIE (GL, M)

  • Puolikas tuore ananas 
  • 1 banaani
  • Kourallinen tuoreita pinaatinlehtiä
  • Siivu inkivääriä (noin 2-3 cm)
  • 3 dl vettä
  • Shottilasillinen *Foodin sitruunanmehua
  • Selleriä (5-6 vartta noin 5 cm palat)
  • 1 dl pakastemangoja 
  • Koristeeksi sitruunanmelissaa (voi laittaa myös joukkoon halutessaan)

*Tuote saatu

Pilkotaan ananas paloiksi ja kaadetaan blenderikannuun. Lisätään joukkoon banaani, tuoreet pinaatinlehdet, inkivääri (jota muuten tykkään laittaa aina kunnon siivun) ja selleri. Selleriä laitoin tosiaan useamman varren verran ja jokainen varsi oli noin 5 cm pitkä, eli sitäkin suhteellisen reilusti. Lopuksi kaadetaan joukkoon shottilasillinen sitruunanmehua, jääkylmä vesi ja pakastemangot. Halutessaan joukkoon voi myös heittää muutaman jääpalan, jolloin smoothiesta tulee viileämpi. Lopuksi smoothien päälle voi laittaa muutaman sitruunanmelissanlehden koristeeksi.

Sitten vaan nautiskelemaan kevyemmästä ja energisestä olosta!

Voiko joku muu samaistua fiilikseeni tämänhetkisestä tukkoisesta olosta? Ja jos niin millaisia kevennyskeinoja teiltä löytyy? 🙂

hyvinvointi suosittelen terveys liikunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *