Lauantaiaamun pohdintoja
Huomenta! Ihanaa, kun ulkona paistaa aurinko ja on kokonainen viikonloppu edessä. Kohta ajattelin käydä pikaisella juoksulenkillä ennen ripsihuoltoa ja siitä mennäänkin tyttöjen kanssa käymään Mattolaiturilla. Tästä tulee hyvä päivä! 🙂
Mietiskelin eilen illalla vuosien kulkua, kohta on meinaan enää kuukausi siihen, kun täytän 27- vuotta. Miten aika voi oikeasti mennä näin nopeaa?! Olen jo lähempänä 30- vuotta kuin 20! Mistään hinnasta en haluaisi olla enää parikymppinen mutta 25- vuotiaaksi voisin vaikka jäädäkin. Jotenkin mielestäni se suurin kasvu ainakin omalla kohdallani tapahtui 23-25 ikävuoden välillä. Jokaisella toki menee asiat omaa tahtiaan, itse vaan ikäänkuin koin monet asiat sen verran myöhään, että siksi varmaan olin ihan hirveän villi vielä 22- vuotiaanakin. Tai tein asioita, joita ehkä 19- vuotiaat tekevät… Noh, ainakin on koettu ja kokeiltu, ei tarvitse sitten vanhemmalla iällä harmitella ettei olisi mennyt. 😉
Monella ympärilläni olevalla ikäiselläni alkaa olemaan jo lapsia ja perheet kasvavat kovaa kyytiä. Itse en vaan vielä koe olevani valmis äidiksi. Se, että olisin valmis huolehtimaan toisesta ihmisestä seuraavat 18- vuotta ei ole tässä vaiheessa omalla kohdallani ajankohtainen asia. Kai sitä on vielä sen verran itsekäs, että haluaa tehdä asioita ihan ilman palloa jalassa. Tässä asiassa en siis taida olla vielä ihan kasvanut aikuiseksi mutta koen ettei mun tarviikaan. Lasten aika tulee sitten, kun se tulee. Tuntuu vaan, että lapsia saadaan kokoajan nuorempana ja nuorempana. Kun elämässä tulee tyhjä kohta ja miettii mitä seuraavaksi niin jengi tekee siihen lapsen. Itse haluan ainakin olla 100 % varma siitä, että olen valmis hyväksi äidiksi siinä vaiheessa, kun lapsia alan tekemään. Lisäksi haluan, että talous on turvattu, on sopivan kokoinen asunto ja muutenkin asiat mallillaan. Jokaisella lapsella on kuitenkin vain yksi lapsuus ja itse ainakin haluaisin tarjota mahdollisimman hyvän sellaisen omalleni. Millaisia fiiliksiä teillä on äitiydestä? Moni lukijani varmasti onkin jo äiti ja nostan kyllä hattua jokaiselle, on se sen verran kokopäivä duunia. 🙂
Mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän tulee niitä odotuksia ulkopuolelta. Pitäisi olla sitä ja tätä tai tehdä tuota. Itse olen saanut tasapainoisen arjen ja ne elämän perus palaset kohdilleen ikäänkuin huomaamattani tässä vuosien varrella. Ei kyllä yhtään ikävöi sitä nuoruuden irrallisuutta, kun tuntui ettei oikein löydä omaa paikkaansa. Työjutuissa palloilin todella paljon ja samoin ihmissuhteissa. Nykyään on niin ihanaa, kun elämä on tasapainoista. Tästä fiiliksestä ei toivon mukaan tarvitse luopua enää missään vaiheessa! Kokeeko moni teistä iän tuomia ”paineita” tai odotuksia?
