Maanantain ihmissuhde pohdintaa
Tässä ajassa pyritään paljon siihen, että olisimme joka saralla elämässä likimain täydellisiä. Se mikä ehkä eniten särähtää korvaani on, että ihmiset pyrkivät muuttamaan itseään ihmisenä täydellisemmäksi sen sijaan, että hyväksyisivät oman persoonansa. Jokainen meistä on oikeasti oma yksilönsä, ainutkertainen ja uniikki. Kaikki meistä eivät vaan ole niitä maailman kilteimpiä tai puolestaan niitä, jotka ovat heti ensimmäisenä kertomassa oman mielipiteensä. Jos mietit vaikka omaa ystäväpiiriäsi, tuskin ajattelet, että voi kunpa he kaikki olisivat samanlaisia. Nimenomaan ihmisten erilaisuus onkin se, mikä kiehtoo. Toki on totta, että saman tyyliset ihmiset vetävät toisia puoleensa ja on tärkeää, että ystäväpiirissä jaetaan samaa arvomaailmaa. Tästä huolimatta erilaiset persoonat ovat niitä, jotka täydentävät toisiaan.
Yksi tärkeä asia jonka olen tähän ikään mennessä oppinut on, että tärkeintä on hyväksyä itsensä. Kun hyväksyy itsensä ja oman luonteensa kaikkine heikkouksineenkin, kykenee sitä nauttimaan elämästä aivan eri tavoin. Vaikka luonnettaan voi pyrkiä kehittämään, ei sitä loppupeleissä kannata edes alkaa muuttamaan. Tavat ja käyttäytymismallit ovat kuitenkin niitä, joista voimme pois pyrkiä. Itse ainakin olen vihdoin hyväksynyt sen, etten tosiaan ole aina se hillityin tyyppi, vaan toisinaan olen aika impulsiivinenkin. Luonteeni on sekoitus introverttia vetäytyjää, sekä sosiaalisempaa temperamenttia. En ole ihmisenä välttämättä se kaikista kiltein joka uhrautuu aina muiden puolesta, mutta tästä huolimatta olen ihminen joka puolustaa läheisiään viimeiseen saakka. Minussa, kuten myös sinussa on paljon hyvää mutta on myös huonoa. Se, että oppii hyväksymään myös ne huonommatkin puolensa, on erityisen tärkeää. Ja kuten joku joskus minulle totesi, ne heikkoudetkin voi pyrkiä kääntämään positiiviseen valoon sen sijaan, että miettii niitä aina negatiivisesti.
Paljon olen miettinyt sitäkin, millainen elämänkumppani itselleni sopii parhaiten. Elämässäni on ollut ehkä jollain tavalla se kirous, että olen vetänyt puoleeni liian erilaisia ihmisiä kuin itse olen. En oikeastaan varmaksi edes tiedä mistä tuo johtuu ja siksi olen asiaa jonkun verran viime aikoina miettinytkin. Onko kyse ehkä siitä, että olen mennyt aina miessuhteissa intohimo ja tunne edellä, jolloin esimerkiksi ystävyyden ja vahvan henkisen siteen rakentaminen on jäänyt vasta myöhäisempään vaiheeseen? Toisaalta nuorempana en oikeastaan edes ollut ihmisenä näin henkinen kuin nykyään olen ja siksi varmaan olen ajautunutkin ihmissuhteisiin, joissa ei ole ollut välttämättä niin suurta yhteyttä toiseen kuin nyt taas haluaisin. Voi olla, että haaveilen täysin mahdottomasta, mutta haluaisin seuraavalta parisuhteelta nimenomaan yhteyttä – keskustelutaitoja, avoimuutta ja suurta vuorovaikutusta. Sellaista tunnetta, että tuo on toinen puolesi myös henkisellä tasolla ja ihminen joka arvostaa sinua ja ajatuksiasi sataprosenttisesti.
Mielestäni näitäkin juttuja on välillä hyvä miettiä jos huomaa, että ihmissuhteissa ikään kuin toistuu ne samat kaavat. On hyvä kyseenalaistaa omaa käyttäytymistään ja sitä, millaisia ihmisiä puoleensa vetää. Totta kai osa käyttäytymisestämme on peräisin myös lapsuudesta ja meillä naisilla omasta isäsuhteesta. Veikkaan, että aika monella tuo suhde on tänä päivänä enemmän tai vähemmän rikkinäinen, mikä taas vaikuttaa omiin miessuhteisiin. En ole varma pystyykö näihin asioihin suoranaisesti edes vaikuttamaan mutta ainakin oman käyttäytymisensä tiedostamisen jälkeen niihin voi mahdollisesti huomiota kiinnittää. Koska jos haluaa muutosta, vaatii se sen, että tiedostaa nykytilanteen ja sen suunnan johon tulisi asioissa pyrkiä. Itse ainakin joudun jatkossa kyseenalaistamaan sen, että kannattaako elämässä välttämättä aina mennä tunne edellä. Sehän on itselleni se luontaisin tapa ja siksi välillä mietinkin, onko se nimenomaan se syy siihen, että olen ajautunut parisuhteisiin jotka lopulta päättyvät siihen ettei suhde toimi?
Tärkeää on kuitenkin se, että meistä jokaisella on lupa olla sellaisia kuin olemme. Ihmissuhteiden vuoksi ei tarvitse itseään muuttaa, vaan ennemmin kyse on sen itseä täydentävän ihmisen löytämisestä. En sano, että tuo olisi helppo nakki, sillä aivan varmasti jokainen parisuhde tuntuu alussa siltä, että tässä on se oikea minulle. Aika kuitenkin näyttää onko näin ja valitettavasti aina se ei vaan mene niin. Jokaisen eteen tulee myös epäonnistumisia ja suhteita, jotka eivät loppupeleissä olleetkaan niitä oikeita. Olen tästä joskus aikaisemminkin kirjoittanut, mutta elämään kuulemma kuuluu ensirakkaus, hullurakkaus ja tosirakkaus. En nyt muista mistä tuon luin, mutta tavallaan aika looginen ajatus. Itse ainakin uskon siihen, että ihmisellä on kyky rakastua useampaan ihmiseen elämänsä aikana. Jokaisessa rakkaudessa on jotain omaansa ja jokaisesta voimme paljon oppia.
Tarkoitus ei ollut alun perin kirjoittaa parisuhteista mutta siihen se nähtävästi tänään lipsahti. Aihe on ollut viime päivinä paljon esillä lähipiirissäni ja on tullut pohdittua etenkin sitä, millaisia ihmisiä sitä puoleensa vetää. Mistä johtuu se, että ajautuu parisuhteisiin tietynlaisten ihmisten kanssa ja nimenomaan niitä kariutuneita suhteita on tullut pohdittua oppimismielessä.
Tärkein pointti on kuitenkin mielestäni siinä, että jokainen meistä on arvokas sellaisena kuin on. Jos olet suhteessa, jossa sinua pyritään jatkuvasti muuttamaan suuntaan tai toiseen, on se väärin. Meidän tulee voida tuntea olomme arvokkaaksi niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa aikaa vietämme. Se, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi on yksinkertaisesti niin mielettömän tärkeää! Siksi ainakin itse tahdon valita lähelleni ihmisiä, joiden seurassa koen oloni arvokkaaksi. En halua heitä, jotka pyrkivät minua muuttamaan, vaan ihmisiä jotka arvostavat minua sellaisena kuin olen.
Oletteko te huomanneet, että esimerkiksi parisuhteissa päädytte aina yhteen tietynlaisen ihmistyypin kanssa? Heräsikö ajatuksia aiheesta tai voitteko samaistua ajatuksiini?