Miltä tuntuu olla herkkä?

Haluan kirjoittaa teille tänään herkkyydestä. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, sillä herkkyys on iso osa elämääni. Herkkyys on noin yleisesti hyvin väärinymmärretty piirre. Se nähdään usein ongelmallisessa valossa ja herkät ihmiset koetaan hankaliksi, mentaalisesti heikoiksi, draamailijoiksi ja jopa itsekeskeisiksi. Usein herkkyyteen liitetään myös sellainen kykenemättömyys ja pärjäämättömyys. Itse kuitenkin voin kumota etenkin viimeiset kaksi harhaksi, sillä olen erittäin pärjäävä, itsenäinen ja sanavalmiskin. En koe olevani ihmisenä heikko tai jääväni alakynteen, vaikka samaan aikaan herkkyys vaikuttaa minussa hyvin laaja-alaisesti. Ongelmia herkkä puoleni on minulle kuitenkin elämässäni aiheuttanut ja siksi sitä vuosia piilottelinkin. Kun huomasin ettei herkkyys ole kovin ihailtava piirre, halusin piilottaa sen – olla ulospäin kuten muutkin. Minulla olikin pitkään kova kuori, jolla suojelin itseäni. Patosin asioita sisääni, enkä yksinkertaisesti kyennyt kohtaamaan kipua, koska en halunnut romahtaa – en halunnut olla haavoittuvainen tai näyttää sitä muille. Vasta aivan viime vuosina olen oppinut olemaan sellainen kuin olen, kohtaamaan herkän puoleni ja olemaan julkisesti esimerkiksi ystävien edessä herkkä.

Voin sanoa, ettei herkkyys ole helppo luonteenpiirre. Vaikka osaan tänä päivänä arvostaa kykyäni aistia muiden tunnetiloja, olla empaattinen, kokea kaiken suuresti, omistautua ihmisille, näyttää tunteita niin hyvässä kuin pahassakin ja kuunnella toisten huolia, silti välillä kärsin herkkyydestäni. Se aiheuttaa itselleni toisinaan täysin turhaa stressiä ja ahdistusta, koska teen paljon sellaista tahatonta tarkkailua ympäristön suhteen. Kuulostaa ehkä jonkun korvaan todella hassulta, mutta esimerkiksi aistin ihmisistä heidän tunnetilojaan ja jos huomaan ympärilläni kireyttä tai hermostuneisuutta, hermostun itsekin. Osittain nämä tunnetiloihin reagoinnit ovat peräisin myös menneisyydestäni, eli jos aistin jotain sellaista ympärillä, jonka olen aistinut negatiivisessa yhteydessä aikaisemminkin, saa se minussa aikaan ikävän olotilan. Mistä päästäänkin tosiaan noihin fyysisiin oireisiin, joita herkkyys pahimmillaan voi aiheuttaa… Eli pahoinvointi, vatsakipu, ahdistus, sydämentykytys ja kehon lämpötilojen vaihtelut. Ja näitä tuntemuksia saattaa olla ihan arkielämässä, mikäli siellä eteen tulee jotain epävarmoja tilanteita tai odottamattomia käänteitä, joissa olen menettämässä jotain minulle tärkeää. Tiedän, kuulostaa monen korvaan varmasti hyvin oudolta, mutta tervetuloa elämääni! Enkä muuten vielä edes maininnut, miten herkkä väsyy helposti sosiaalisissa tilanteissa, häiriintyy ärsykkeistä, eikä oikein kykene hallitsemaan stressaavia elämäntilanteita. Jos jokin asia on elämässä päälaellaan, fokuksen keskittäminen kaikkeen muuhun on lähestulkoon mahdotonta.

Olen kuitenkin usein miettinyt, miten olenkin samaan aikaan rento, eli en koskaan murehdi kuukausia eteenpäin elämääni, en rakasta listoja ja suunnitelmallisuutta, en aikatauluta matkoja etukäteen tai muutenkaan ole kovin täsmällinen ihminen vaikka kiireestä ja paineista kieltämättä kuormitun. Arkeni onkin tyypillisimmin aika luovaa ilman suurempia rutiineja, mutta ihmissuhteissa olen se kaikista herkin. En tiedä johtuuko se nimenomaan niistä traumoista, joita minulla on juuri ihmissuhteiden saralla? Ihmiset ovat onnistuneet satuttamaan minua eniten elämäni aikana sen sijaan, että esimerkiksi työelämässä olisi tapahtunut jotain dramaattista, joka olisi jättänyt jäljet. Ja ehkä tähän kaikkeen tuntemaani vaikuttaa pitkälti se kiintymyssuhdemalli, joka on minulla ristiriitainen. Vaikka olen vanhemmiten onnistunut saamaan ympärilleni ihania ihmisiä ja luomaan turvallisia ihmissuhteita, pitkään ajattelin, että kaikki ihmiset kuitenkin lähtevät elämästäni – joko minä jätän heidät tai he jättävät minut. Eli sellainen pysyvyyden tunne ei ole ollut elämässäni aina läsnä. Ennemminkin ”normaalia” on jo lapsuudessa ollut epävarmuus, äkkinäiset muutokset, ympäristön tunnetilojen vaihtelut ja arvaamattomuus. Vaikka tuo kaikki on menneisyyttäni, on kehoon jäänyt jonkinlainen hälytystila ja siksi olen erityisen herkkä juuri tuolla elämän osa-alueella. Kanssaihmiset ovat se osa tätä elämää, jotka kykenevät vaikuttamaan minuun eniten niin hyvässä kuin pahassakin.

Nyt kuulostaa varmasti sille, ettei herkkyys aiheuta kuin ongelmia elämään. Sanotaanko näin, että paljon itsetuntemusta ja sen kautta hallinnan opettelua se vaatii kun eletään nyky-yhteiskunnassa, mutta loppupeleissä olen ennemmin herkkä kuin sen vastakohta. Koen olevani osittain juuri herkkyyteni vuoksi ihminen, joka kykenee antamaan paljon muille. Herkkyys vahvistaa myös luovuutta, intuitiivisuutta, aistikkuutta, ja sitä, miten ihmissuhteista kykenee saamaan irti. Omistankin useamman syvällisen ystävyyssuhteen ja tiedän olevani hyvä ystävä. Toisaalta tässä asiassa on ollut siinäkin mielessä opettelua, että olen joutunut harjoittelemaan rajojen vetämistä. Koska olen herkkä ja aistin paljon, olen usein vähän sellaisessa terapeutin roolissa ja moni kääntyy puoleeni heikon hetken tullen. Aina en minäkään jaksa ja siksi olen paljon alkanut ohjaamaan myös läheisiäni terapeutin puoleen. Vaikka tietenkin ystävien kanssa on ihanaa puhua asioista ja jakaa kokemuksia, huomaan, että välillä se kuormittaa itseäni liikaa ja väsyn.

Tiedän että diagnoosi tällaiselle herkkyyden kokemiselle on erityis- tai yliherkkyys. Käytän tuota termiä harvoin koska en halua nostaa itseäni mitenkään jalustalle, että olisin jotenkin erilainen kuin moni muu. Tiedän erityisherkkyyttä olevan todella paljon, ja omassa lähipiirissäni tunnistan jo heti parikin ihmistä. Oma pelastukseni on nimenomaan se, että yksi parhaista ystävistäni on myöskin hyvin herkkä, samoin siskoni. Kun tiedostat että lähelläsi on ihminen tai ihmisiä, jotka ymmärtävät sen mitä tunnet, on siitä suuri apu! Heidän kauttaan saa aina kerta toisensa jälkeen ymmärrystä siihen, että tunne on normaali eikä sitä tarvitse hävetä. Tuntuu helpottavalle tietää että olemassa on muitakin, jotka ovat välillä ahdistuneita suurella mittakaavalla mitättömistä asioista, tai kokevat tunteet voimakkaasti. Se ei ole hulluutta, heikkoutta saatikka draamanhakuisuutta, mikä voi olla monen vähemmän herkän hankala ymmärtää.

Herkkänä sitä tosiaan elää välillä aikamoisessa tunteiden sekamelskassa. Onneksi nykyään kuitenkin uskallan olla rohkeammin sitä mitä olen, vaikka kieltämättä välillä pelkään, että herkkyys karkottaa ihmisiä ympäriltäni. Herkkyys vaatii omanlaistaan elämänhallinnan opettelua, sillä yhteiskunta on tätä nykyä noin yleisesti erittäin kuormittava. Ihmissuhteissa vallitsee kertakäyttökulttuuri, kaikessa arvostetaan multitaskaamista ja ärsykkeitä tulee sieltä täältä aikamoisella tahdilla. Uskon kuitenkin siihen, että myös herkät voivat pärjätä ja itse asiassa nimenomaan me voimme tuoda tähän maailman aikaan jotain sellaista syvempää aspektia, joka monilta meinaa jäädä kokonaan huomioimatta! Mielestäni kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan ja herkkyyskin voi olla voimavara, vaikka se niin herkästi heikkoudeksi edelleen leimataan.

Onko täällä muita yliherkkiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia? Tai oletko itse vähemmän herkkä ja lähipiirissäsi ehkä joku erityisen herkkä, miten koet tällaisen tilanteen?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä