Mistä sitä itsevarmuutta sitten ostetaan?
Olen törmännyt viime aikoina blogeissa paljon itsevarmuutta käsitteleviin blogiteksteihin. Myös täällä FitFashionilla aihe on ollut esillä mikä on sinällään todella hienoa. Itsevarmuus on hyvin kaunista ja ihailtavaa. Ajattelin kuitenkin lähestyä tätä tärkeää asiaa hieman eri kantilta, nimittäin kyseenalaistaa itsevarmuuden ”helppouden”.
Itsevarmuutta et voi ostaa. Tavallaan voit päättää olevasi itsevarma mutta loppupeleissä sitä on aika vaikea feikata ilman, että alta paistaa epävarmuus jos et aidosti ole itsevarma. Toisinaan mietinkin, että on hassua miten ihmisiä kehoitetaan itsevarmuuteen tyylillä ”hyväksyt vaan itsesi ja olet itsevarma”, sillä kyseinen seikka ei tapahdu vaan sormia napauttamalla. Itsevarmuuden kasaaminen ja saavuttaminen saattaa olla vuosien työ.
Jokainen meistä ei ole saanut kannustavaa kasvatusta. Onkin hyvin luonnollista, että ne joita on lapsuudessa lytätty alas, kokevat myös aikuisiällä helposti alemmuuden tunteita. Koulukiusaus jättää myös aikamoiset arvet. Onkin monesti ihan sama onnistutko asioissa kuinka hyvin nykyään, se kaikki lapsuudessa koettu heijastuu elämääsi edelleen. Mielestäni itsevarmuus ei siis todellakaan muodostu pelkän päätöksen kautta. Jos näin olisi, olisimme ihan varmasti jokainen suorastaan itsevarmuutta puhkuvia tyyppejä!
Oma mielipiteeni on, että itsevarmuuteen kasvetaan. Todella, todella harva 18-vuotias on itsevarma ja se on enemmän kuin luonnollista. On toki aina olemassa poikkeuksia mutta näillä poikkeustapauksilla on oltava tavalla tai toisella hyvät lähtökohdat. Nuorempana itsevarmuuden saattaa myös ajatella eri tavalla kuin vanhempana. Se rakentuu eri asioista, kun elämänkokemuskin on vielä vähäisempää ja arvomaailmakin usein toisenlainen kuin vanhempana. Asia joka myös muuttuu pikkuhiljaa vuosien varrella on itsevarmuuden lähde. Enää pelkkä ulkokuori ei olekaan se juttu, vaan itsevarmuus kumpuaa kokoajan enemmän ja enemmän sisältä päin. Sieltä ajatusmaailmasta ja elämänkokemuksesta.
Itse ainakin huomaan vuosi vuodelta kuinka itsevarmuuteni kasvaa. En edelleenkään voi sanoa, että olisin sataprosenttisen itsevarma kaikessa mutta monessa asiassa kyllä. Tiedostan tänä päivänä vahvuuteni ja heikkouteni, jonka pohjalta minun on helpompi käsitellä elämäni eri osa-alueita. Työstää niitä heikkouksia (jotka koen tärkeiksi) ja käyttää hyödykseni vahvuuksia. Tässä iässä nimittäin tuntee itsensä jo aika hyvin, joten lähtökohdat itsevarmuuden kehittämiselle ovat myös huomattavasti paremmat kuin kymmenen vuotta sitten.
Mielestäni on toki siis hienoa, että ihmisiä kannustetaan itsevarmuuteen. Älkää ymmärtäkö väärin. Silti samalla tulisi kuitenkin muistuttaa, että on ihan ookoo olla myös epävarma. Se ei ole mikään nolo juttu vaan täysin luonnollista. Jokainen meistä on joskus kokenut epävarmuutta ja saattaa kokea jopa läpi elämänsä. Harva ihminen on itsevarma jokaisessa tilanteessa ja jokaisella elämän osa-alueella. Onkin ihan ookoo olla välillä epävarma ja mielestäni sitä ei pitäisi joutua ainakaan häpeilemään.
Minä ainakin koen epävarmuutta tietyissä asioissa. Näistä mainittakoon muutamaksi esimerkiksi kouluaineet matematiikka, fysiikka ja kemia. Inhokki aineeni, joissa en pärjännyt kummoisesti ja siitäpä onkin jäänyt alitajuntaani epävarmuus kyseisiä aihe-alueita kohtaan. Myös ruotsin kieli on itselleni nykyään epävarmuusalue vähäisen käytön vuoksi. Puhun sitä vaan pakon edessä ja silloinkin menen helposti jäihin.
Omiin epävarmuuksiinsa voi suhtautua monella tavalla. Nuorempana ne tuntuvat hirveiltä taakoilta, jopa ahdistavilta. Loppupeleissä on kuitenkin kyse siitä, että voit joko valita kehitätkö näitä osa-alueita vai hyväksytkö sen, että et vaan ole hyvä niissä. Myös omalla suhtautumisellaan pystyy vaikuttamaan. Itse ainakin pyrin ottamaan omat heikkouteni huumorilla. Elämän ei tarvitse olla liian vakavaa ja se, että menen helposti jäihin ruotsin kielen kanssa on itselleni sellainen asia, jolle välillä vähän naureskelenkin.
Toisaalta, ruotsin kielen kurssi ei olisi pahitteeksi. Jos elämäntilanteeni muuttuisi ja tarvisin ruotsia päivittäin, menisin ihan varmasti jollekin kertauskurssille. Tällä hetkellä kuitenkin hyväksyn sen, etten ole kielessä mikään pro tai lähellekään. On siis kyse oman epävarmuuden hyväksymisestä ja oman suhtautumisen kääntämisestä jopa positiivisempaan suuntaan.
En tiedä aukesiko tekstini pointti teistä kenellekään (?) mutta tällaisia ajatuksia tänään. Itseasiassa olen aihetta pohtinut nyt useampana päivänä takaraivossani ja miettinyt nimenomaan sitä, että epävarmuus ei ole synti. Se on osa meitä, oikeastaan luonnollinen osa meitä mutta silti voitettavissa ja hyväksyttävissä.
Heräsikö teille ajatuksia? Koetteko epävarmuutenne ikävänä asiana vai oletteko opetelleet hyväksymään sen? Missä asioissa te koette epävarmuutta?