MITÄ KUULUU?

Pitkästä aikaa luvassa olisi hieman tarkemmin kuulumisia viime viikoilta. Helmikuu vaihtui viikonloppuna maaliskuuksi ja tässä kohtaa voi kai sanoa, ettei kevääseen ole enää kuin kivenheitto! Itsehän rakastan kevättä ja sitä, kun valon määrä lisääntyy ja aurinko tulee enemmän esiin. Toisaalta monesti juuri tässä kohtaa poden väsymystä, sillä valo ikään kuin tuo kaiken näkyville – ihan jokaisella elämän osa-alueella. Talvella sitä voi helpommin piiloutua ja pysyä kolossaan, kun keväällä kaikki lävähtää silmille. En tiedä kokeeko kukaan teistä samoin, mutta tällainen kaava toistuu kohdallani joka ikinen kevät! On kivoja juttuja, mutta myös jokseenkin väsymystä ja syvempiä ajatuskeloja ilmoilla.

Maaliskuuhun on tyypillisesti mahtunut yhtä jos toista, sillä tässä kuussa on syntynyt useampi ystävistäni. On siis synttärikemuja ja vuotuinen reissu Tahkolle. Tänä vuonna Tahkon reissu on hieman auki, sillä emme ole saaneet mökkiä vahvistettua, joten katsotaan kuinka käy. Kieltämättä kyllä jo sanoin ystävilleni, miten nyt alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan pientä lomaa tai irtiottoa koti- ja työympyröistä. Vaikka arki rullaa kivasti ja on paljon kaikenlaista agendalla, kyllä sitä kaipaa säännöllisesti myös lomaa! Aina loman ei tarvitse olla viikkoja, vaan toisinaan auttaa juuri 2-3 päivän get away ilman läppäriä. Toisaalta eipä pääsiäiseen ole pitkä aika, joten silloin sitten viimeistään! Olen muuten huomannut, etten enää nykyään välttämättä tarvitse juuri ulkomaanmatkaa päästäkseni lomamoodiin, vaan Suomen sisällä matkustaminen toimii yhtä lailla.

Olen nähnyt viime viikkoina paljon ystäviäni ja tällekin päivää on sovittuna treffit Netan kanssa työpäivän jälkeen. Huomaan, miten tällaiset keskellä viikkoa treffit piristävät ja niistä saa kivasti energiaa. Välillä yhteisen ajan sopiminen saattaa olla haastavaa, mutta olen silti sitä mieltä, että enemmän pitäisi ystäviään nähdä! Vaikka päivittäin olisi yhteydessä somen välityksellä, ei se korvaa kasvokkain näkemistä ja hyviä keskusteluja. Kuitenkin kasvotusten keskustelut menevät herkemmin syvemmille leveleille ja yhteys toiseen pysyy tiiviimpänä. Siispä yksi loppuvuoden tavoitteista voisi olla nähdä ystäviä useammin kasvotusten. Naurettavan paljon tulee laitettua viestejä tekstinä tai äänitse, vaikka loppupeleissä useampi ystäväni asuu kanssani samassa kaupungissa. Onko tämä tosiaan tämän someajan vitsaus? Kun saat niin helposti toiseen yhteyden somessa, tuntuu kuin toinen olisi jatkuvasti läsnä, eikä treffejä tule aina sovittua?

Työjutuista puhun noin yleisesti blogissani vähemmän, mutta nekin sujuvat tällä hetkellä paremmin kuin vuodenvaihteessa. Missään kohtaa ei ole varsinaisesti mennyt huonosti, mutta vuodenvaihteessa kieltämättä mietin kokonaisuutta hieman tarkemmin ja pohdin myös mahdollisia siirtoja. Tykkään monipuolisuudesta ja teenkin tällä hetkellä kolmea eri hommaa yrittäjänä. Olen periaatteessa tehnyt näistä jokaista hommaa nyt reilun vuoden verran yhtä aikaa, jonka vuoksi osittain miettinytkin tarkemmin sitä, missä mennään. Lähinnä siis siltä kantilta, onko haasteita riittävästi ja voinko hyvin tekemäni työn parissa? Nykyään tuo viimeisinkin kohta on itselleni tärkeä – tai oikeastaan se tärkein. Haluan voida hyvin, enkä missään nimessä ajaa itseäni loppuun. Kukaan muu ei loppupeleissä kanna vastuuta tuosta, ellemme itse vedä rajoja siihen, miten paljon jaksamme.

Olen puhunut tästä useamman kollegan kanssa, kuinka sosiaalisen median ala ja oikeastaan kaikki siihen liitännäinen on hyvin hektistä ja läsnä 24/7. Ala kehittyy nopeasti ja samalla se sitoo, tekee työtä sitten itse vaikuttajana ja/tai taustalla vaikuttajakampanjoita suunnitellen. Toki tässä on pitkälti kyse myös siitä, miten asiat hoitaa, eli vastaako sähköposteihin viikonloppuisin vai luoko selkeät rajat siitä, ettei ole tavoitettavissa perjantaina enää klo 16 jälkeen. Luin itse asiassa vasta mielenkiintoisen artikkelin nelipäiväisestä työviikosta ja pohdin tätä ystäväni kanssa. Uskon ehdottomasti siihen, kuinka tuollainen voi toimia, sillä monesti etenkin kiinteässä palkkatyössä toimistossa viikon hommat saisi hoidettua lyhyemmässä ajassa, mikäli työhön keskittyisi kunnolla. Uskon että lyhyempi työviikko lisää myös työntekijöiden hyvinvointia ja parantaa täten terveyttä, vähentää poissaoloja ja vaikuttaa työntekijöiden luovuuteen positiivisesti. Toinen asia, joka tulisi olla mielestäni kaikissa mahdollisissa paikoissa sallittua, on etätyön tekeminen. Edes päivä tai pari viikossa etänä saattaa lisätä työmotivaatiota ja tuoda työntekoon mukavaa vaihtelua. Vai mitä mieltä te olette? Onko etätyö hyvinvointia lisäävää ja koetteko sen positiivisessa valossa?

Työaiheiseen on hyvä lopetella tämä kuulumispostaus. Tällä hetkellä, kun kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Olen terve ja hyvinvoiva, työjutut rullaa kivasti, on mukavia suunnitemia keväälle, treenit kulkee ja talouspuolikaan ei aiheuta huolta. Käytännössä siis moni asia on hyvin ja siitä olen kiitollinen. Toki aina varmasti löytää jotain, mitä puuttuu ja niinhän minäkin löydän, mutta mikäli elämästään löytää enemmän plussia kuin miinuksia, voi kai sanoa olevansa kohtuu hyvässä tilanteessa. Ne miinukset korjaantukoon ajallaan, sillä ainakin toistaseksi plussat kumoaa miinukset.

Oikein ihanaa keskiviikkoa! Mitä teille kuuluu? Onko mieli jo keväässä vai masentaako räntäsade?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *