Mitä menestys minulle merkitsee?

Kuten lauantaina kirjoitin, olen koko ikäni kamppaillut ikään kuin kahden minän kanssa. Sen boheemin, tunnepohjalta elävän ja antikapitalistisen, sekä kovasti töitä tekevän kaupallisemman minän kanssa. Molemmat osat ovat olleet läsnä elämässäni oikeastaan aina – tosin viime vuosina työntekoni on lisääntynyt ja samalla saanut pohtimaan asioita monestakin eri näkökulmasta. Välillä olen sellaisessa kunnon ”työmoodissa” jossa olen aivan äärettömän ahkera ja fiilistelen kaikkea kivaa töiden saralla, kun taas tulee hetki, että työnteko tuntuu jotenkin tyhjältä ja kaipaan elämääni enemmän luovaa itsensä toteuttamista muilla tavoin. Mainitsin tästä juuri toissa päivänä eräälle ihmiselle, kuinka tällä hetkellä tavoitteeni elämässä eivät liity siihen, miten haluan kasvattaa yritystoimintani liikevaihdon huippuunsa, vaan enemmänkin siihen, että saisin sisällytettyä elämääni enemmän luovia, työhön liittymättömiä asioita, kuten maalausta, joogaa ja ihan vaan ystävien kanssa ajanviettoa sekä vapaa-aikaa. Haluaisin toteuttaa itseäni enemmän muillakin tavoin kuin aina työhön liitännäisesti. Tämä kokonaisuus on saanut minut pohtimaan myös menestystä ja sitä, mitä se itselleni merkitsee? Kuka määrittelee menestyksen ja onko menestys aina liitoksissa taloudelliseen menestykseen? Pitääkö tienata paljon ja tehdä kuusikymmentä tuntista työviikkoa ollakseen menestynyt?

On hyvin tyypillistä, että yleisellä mittapuulla menestyneenä pidetään henkilöitä, jotka ovat luoneet menestyksekkään uran ja ovat tavalla tai toisella tunnettuja. Moni on varmasti myös tehnyt kovan tilipussin uransa aikana ja ehkä omistaa paljon maallista omaisuutta. Ikäisistäni menestyneitä ovat monen silmään varmasti he, jotka tienaavat satatuhatta vuodessa, sijoittavat tuhansia kuukaudessa ja omistavat mahdollisesti yhden tai useamman omistusasunnon. Eikä siinä siis ole mitään väärää. Menestystä on mielestäni monenlaista. On rahassa mitattavaa menestystä, mutta myös muilla mittapuilla mitattavaa menestystä. Varmaan jo arvannette, etten henkilökohtaisesti mittaa menestystä rahassa, eikä minulle ole tärkeää tienata jatkuvasti enemmän ja enemmän. Voi olla, etten yrittäjänä saisi sanoa tätä ääneen, mutta minulle riittää se, että tulen ihan mukavasti toimeen. Olen huomannut, kuinka erityisen pitkät työviikot ja siitä seuraava stressi eivät ole asioita, jotka olisivat sen kaiken lisääntyneen rahavirran arvoisia. Eli ennemmin valitsen enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän stressiä kuin enemmän rahaa ja paljon stressiä. Tämä ei tokikaan sitten tarkoita sitä, ettenkö tavoittelisi urallani asioita, mutta toisaalta tavoitteeni menevät kyllä hyvin pitkälti pehmeät arvot edellä. Ajattelen esimerkiksi niin, että tärkeämpää kuin tehdä kovaa uraputkea, on elää elämää – siis aidosti elää. Tuntea, kokea ja nähdä. Hypätä seikkailuihin, ottaa riskejä ja tehdä asioita yhdessä ihmisten kanssa. Tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta, rakkautta ja iloa. Nauraa paljon ja nauttia erilaisista kokemuksista, joihin on mahdollista osallistua, koska on aikaa. Ja tätä olen muuten miettinyt, onko minulla juuri nyt elämässäni riittävästi tällaista aikaa?

Jos mietin itseäni ja sitä, miten haluan elämässä menestyä, minulle rahaa tärkeämpi menestyksen mittari on onnellisuus, henkinen pääoma ja hyvinvointi. Toisaalta samalla tavalla kuin suuren tilipussin saavuttaminen, saattaa myös onnellisuuden havittelu aiheuttaa toisille stressiä. Eli tälläkin osa-alueella meillä ihmisillä on taipumus tavoitella täydellisyyttä, vaikka todellisuudessa onnellisuus ei ole mikään asia, joka saavutetaan sitä jahtaamalla. Välillä elämässä on ajanjaksoja, että on syystä tai toisesta vaikeaa ja ankeaa. Elämään kuuluukin myös negatiiviset tunteet, vaikka niitä pyritään niin paljon sivuun työntämään. Itse ajattelen onnellisuuden hieman syvemmäksi olotilaksi, joka toki heijastuu ulospäin ja sen muuten näkee niin usein silmistä. Eli onnellisuus ja täten myös menestys ovat minulle sellaista henkistä ja sisäistä rauhaa itsensä kanssa – sitä, että on hyvä olla siinä missä on eikä tarvitse mitään enempää. Menestyksen subjektiivisuus näkyy myös ihmisten erilaisten arvojen kautta, eli varmasti omassa mittarissani menestys on juuri näitä pehmeitä onnellisuuteen ja hyvään oloon liitännäisiä asioita, sillä itselleni pehmeä arvomaailma on erityisen tärkeä.

Kun alussa mainitsin, että olen paininut elämässäni kahden erilaisen puolen kanssa, niin kyllä, valehtelisin jos väittäisin, ettei ympäristö ole vaikuttanut esimerkiksi siihen, millaiseen työmoraaliin olen kasvanut. Eli sellainen pärjäämisen kulttuuri on ollut elämässäni aina läsnä, josta johtuen olenkin tehnyt paljon töitä ja myös töitä, jotka eivät ole miellyttäneet, mutta olen tehnyt niitä rahan takia. En missään nimessä sano, että työhistoriani olisi huono asia, mutta ehkä tänä päivänä nuoret miettivät enemmän sitä, mitä haluavat aidosti tehdä, eikä päätöksiä ohjaa niin vahvasti raha ja toimeentulo? Luovat alat ovat nousussa ja voisin kuvitella, että nykyään kannustetaan enemmän miettimään sitä, mikä on oma juttu kuin millainen palkkanauha kyseisestä duunista kuukausittain tulee? Mutta juuri tämä tietynlainen yhteiskunnan ja kasvatuksen aiheuttama ”paine” pärjätä ja tulla aina hyvin toimeen, on ainakin omassa takaraivossa osittain edelleen ja siksi toisinaan hieman kamppailen kahden erilaisen ajatusmaailman välillä. Eli on se puoli, joka arvostaa vapaa-aikaa ja kaikkea luovaa rahaan liittymätöntä tekemistä, mutta toisaalta välillä pintaan nousee se puoli minusta, joka tekee paljon töitä ja esimerkiksi hyvin suomalaisesti hukuttaa vaikeitakin asioita työntekoon. Oletteko muuten koskaan miettineet, miten usein hullu työnteko on pakokeino jostain? Kun tekee paljon töitä, on aina työt, joista puhua muille, eikä tule yksin ollessa hetkeä, jolloin muistaisi sen, mitä tulisi aidosti korjata. Tähän voin niin hyvin itsekin samaistua, sillä aina vaikeina ajanjaksoina olen uhonnut tekeväni nyt vaan jäätävästi töitä ja keskittyväni itseen. Todellisuudessa työnteko ei ole itseen keskittymistä, vaan se on nimenomaan asia, joka vie fokuksen pois itsestä.

Ahkeruus on hyvä asia, eli sitä en missään nimessä kiellä. Ja samalla tavalla myös tavoitteet uralla ja elämässä ylipäänsä. Mutta silti välillä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mitkä ovat niitä seikkoja, joissa todella haluaa menestyä? Onko se tie, jolla nyt on, todella oikea vai haluaako sitä vain uskotella näin itselleen?

Miten te määrittelette menestyksen ja mitä se teille merkitsee?