Muka niin itsenäinen
Olen koko elämäni ajatellut olevani kovin itsenäinen ja omissa oloissa viihtyvä. Lapsena vietin paljon aikaa itsekseni, omia leikkejä leikkien ja koiran kanssa puuhastellen. Teininä en innostunut ollenkaan muiden tavoin Shellin kulmilla notkumisesta, pidin sitä täytenä ajanhukkana. Vielä näin aikuisenakin nautin omasta tekemisestä ja olemisesta. En kuitenkaan ole epäsosiaalinen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa mutta rakastan sitä omaa tilaa. Mun ei tarvitse joka päivä istua kahvilla kavereiden kanssa tai ravata blogitilaisuuksissa.
Olen tosiaan myös parisuhteessa ollut nämä kaksi ja puoli vuotta sellainen, että kaipaan sitä omaa aikaa säännöllisesti. Voitte kuvitella, kun asutaan yksiössä on välillä kaipuu siihen omaan rauhaan suuri. Ollaan mieheni kanssa aika tiiviisti yhdessä, eli päivittäin vietetään aikaa toistemme seurassa ja kumpikaan ei toistaiseksi ole matkannut viikkoa pidempään niin, että jouduttaisiin olemaan erossa. Hän kuitenkin lähti muutama päivä sitten reissuun ja olo on ollut jollain tapaa kovin yksinäinen. Olen koittanut painaa menemään ja puuhata paljon kaikkea jottei se ikävä laskeutuisi. Kotona ovat onneksi nuo kaksi kisulia joista on seuraa ja läheisyyttä mutta silti, jotain vaan puuttuu. Silloin, kun sitä omaa aikaa on ei se vaan tunnu niin ihmeelliselle, odottaa koska se toinen palaa, hehee. Aloinkin miettimään olenko sittenkään niin omaa rauhaa rakastava? Vai onko se vaan sitä, kun on toisen kanssa kokoajan niin haluaa välillä tehdä omia juttuja?
Tai sitten minä vaan olen muuttunut? Ehkä pitkään parisuhteessa olo tekee meistä riippuvaisia toisesta ihmisestä? Rakkaus ja kiintyminen saa olon tuntumaan yksinäiselle silloin, kun se toinen ei ole siinä vaikka ihan vaan hengailemassa, tai kuuntelemassa päivän kuulumisia. Se toisen ihmisen läsnäolo tuo jotain tiettyä turvaa ja rauhaa. Tavallaan puhun todella paljon sen puolesta, että suhteessa molemmilla tulee olla myös oma minuus eikä pelkästään kaikessa me mutta pakko myöntää, että tässähän ollaan ilmeisesti jo aika kiintyneitä. 😀 Tottakai kaikkeen tottuu ja varmasti myös siihen jos toinen on paljon poissa. Meillä vaan, kun tuota läsnäoloa on todella paljon on sitä ihan pasmat sekaisin jos toinen lähteekin matkalle. Mielenkiintoista. Viikonlopuksi on onneksi hankittuna jo paljon tekemistä ettei yksinäisyys iske. 😀
Miten te koette yksin olemisen? Kokeeko muut suhteessa elävät samanlaisia fiiliksiä jos toinen on poissa? Onko parisuhde tehnyt teistä läheisriippuvaisempia?
