Näin löydät tyylisi – 5 vinkkiä!

Halusin näin perjantain kunniaksi kirjoitella hieman kepeämmästä aiheesta, nimittäin tyylistä ja sen löytämisestä. Tämä kun ei välttämättä ole ihan jokaiselle yksinkertaista tai selkeää. Omassakin tyylissä on ollut erilaisia vaiheita, jotka ovat menneet iän, työn, trendien ja yleisen elämäntilanteen mukaan. Voisin oikeastaan sanoa, että ominta tyylini on ollut noin 16-21 -vuotiaana ja vasta viime vuosina. Näin siksi, että tuolloin aikuisuuden kynnyksellä pukeuduin mielenkiintoisesti erilaisiin kirpputorilta hankittuihin kuteisiin, tuunasin niitä ja käytin myös hyvin erikoisia yhdistelmiä. Viime vuosina olen palannut ”juurilleni” ja vapautunut pukeutumisen suhteen äärimmäisen paljon. Suurin muutos tapahtui oikeastaan sen myötä, kun lopetin säännölliset päivätyöt toimistossa. Kun pukeutumisen suhteen ei ole enää ollut minkäänlaisia ulkopuolelta tulevia rajoitteita, on tyylini mennyt enemmän kokeilevaan suuntaan ja tällä hetkellä pukeudun juuri siten, miten rakastan välittämättä muiden mielipiteistä!

Varmasti aika harva meistä voi sanoa pukeutuneensa viimeisen kymmenen vuoden sisään täysin samalla tavalla? Erityisesti ikävuodet 20-30 välillä ovat ratkaisevia, sillä noiden vuosien aikana tapahtuu aikuiseksi kasvaminen ja oman identiteetin vahvistuminen. Toki pukeutumisen suhteen meissä on eroavaisuuksia, eli osa vaihtaa tyyliä vuosittain, kun taas toiset eivät juuri koskaan. Mielestäni tyyliin vaikuttaa pitkälti työ, sosiaalinen ympäristö, mielenkiinnon kohteet, arvot ja mieltymykset. Pukeutuminen on tapa ilmaista itseä ja vaikka joku saattaa pitää minua tämän jälkeen jokseenkin pinnallisena, katson ihmisten tyyliä ja muistan usein, mitä jollain on ollut päällä. Teen näin siksi, että pukeutuminen kiinnostaa itseäni ja luen jonkin verran ihmisistä heidän tyylinsä perusteella. Tämä antaa toisinaan harhakuvan, mutta aika usein kertoo ihmisestä edes jotain suuntaa antavaa.

Miten sitten löytää oma tyyli tai vahvistaa sitä? Ohessa viisi vinkkiäni!

Mieti millaisissa vaatteissa viihdyt parhaiten?

Viihdytkö parhaiten rennoissa vai hieman siistimmissä vaatteissa? Millaisessa asussa sinulla on itsevarma olo ja millaisessa taas epävarma? Tällaisia asioita kannattaa miettiä siinä kohtaa, kun pyrkii löytämään itselleen ominaisen tyylin. Valitettavan monesta näkee päälle päin, että nyt on yllä jotain sellaista, joka ei todellisuudessa miellytä vaatteiden kantajaa. Siksi suosittelen etsimään omaa tyyliä mukavuuden kautta ja poimimaan sieltä elementtejä, jotka aidosti miellyttävät. Mukavuus näkyy ulospäin kehonkielenä ja ennen kaikkea itsevarmuutena! Aina ei välttämättä kannata seurata viimeisimpiä trendejä tai muita pukeutujia, vaan hakea tyyliä itsensä kautta. Muistan vaatekaupassa työskentelyn ajoilta useita tapauksia, joissa asiakas tuli ostamaan jonkin asun, koska se oli näyttänyt niin hyvältä tutun päällä. Mielestäni tuo on väärä lähtökohta pukeutumiseen, sillä vaikka joku istuu tuttavalle, ei se välttämättä istu sinulle. Enkä tarkoita tällä nyt erilaista vartalon mallia, vaan ennemminkin sitä kotoisaa fiilistä, joka ei tule automaattisesti vaatteiden mukana. Sama vaate voi näyttää tutun päällä hyvältä, mutta tuntua itsestä lopulta todella nihkeältä.

Mitkä ovat arvosi ja mitä haluat pukeutumisella viestiä?

Suosittelen pukeutumaan niin, että se kohtaa omien arvojen kanssa. Haluatko siis suosia pikamuotia, kestäviä (ja usein myös hieman kalliimpia) brändejä vai pukeutua edullisesti kierrätettyyn? Rakastatko jotain tiettyä brändiä tai kenties luksusmerkkejä? Jokainen ei varmasti mieti pukeutumista tästä aspektista, mutta mikäli oman tyylin löytämisessä on haasteita, voi näidenkin näkökulmien miettimisestä olla apua! Jos esimerkiksi koet, että vastuullisuus on sinulle tärkeää, kannattaa etsiä itselleen sopivia vaatteita näiden omaa silmää ja ajatusmaailmaa miellyttävien brändien parista. Liikkeessä puolestaan kannattaa pyytää aina apua myyjältä ja kysyä, jos he voivat etsiä sinulle asukokonaisuuksia. Tuo helpottaa äärettömän paljon, sillä kuluttajan on usein hankala hahmottaa myymälän valikoima, kun taas myyjä tuntee ja tietää sen.

Hae inspiraatiota somesta

Mikäli oma tyyli on hukassa, saattaa apua löytyä sosiaalisen median eri kanavista. Moni seuraa esimerkiksi Instagramissa henkilöitä, joiden tyyliä ihailee ja joiden tyylistä saattaa löytää jotain elementtejä, joita hyödyntää myös omassa pukeutumisessa. Kaikilla ei ole pukeutumiseen ns. luontaista silmää, jonka vuoksi tällöin inspiraation hakemisesta saattaa olla kovasti hyötyä! Ja vaikka silmää olisi, aina mieli ei ole yhtä luovalla tuulella, jonka vuoksi Pinterest ja Instagram saattavat auttaa hukassa olevaa pukeutujaa hädässä. Esimerkkinä tilanne, jossa et tiedä miten pukeutua ”smart casual” koodiin, niin Pinterest vaan laulamaan ja sinulla on hetkessä edessä useita erilaisia asukokonaisuuksia! Siispä nykyään pukeutuminen on helpompaa ja asukriisit helpompi selättää, koska some.

Osta harkiten ja tyylisi mukaisesti

On iso virhe ostaa vähän yhtä, jos toista ilman mitään punaista lankaa. Vaatekaupassa työskennellessäni muistan, miten moni osti ihan vaan summissa sitä ja tätä ilman mitään ajatusta siitä, kuinka vaatteita yhdistellä. Suosittelen siis ehdottomasti ostamaan asukokonaisuuksia, mikäli et omaa nopeaa luovaa silmää vaihdella tyyliä. On turha ostaa kymmenen mustaa paitaa, jos sinulle ei ole alaosia niiden kanssa! Eli kannattaa aina miettiä pukeutumista kokonaisuutena, mikäli et tosiaan ole luontaisesti luova vaatekappaleiden yhdistelijä. Itsehän olen esimerkiksi jo vuosien ajan kasannut vaatekaappiani second hand shoppailun kautta. Teen välillä aika villejä ostoksia, vaikka en ostohetkellä välttämättä tiedä, miten vaatekappaleen yhdistän. Noissa tilanteissa kuitenkin tiedän, että vaate pääsee käyttöön, kunhan keksin sille sopivan vastaparin. Tällaista voi tosiaan harrastaa, jos ei mene viimeisten trendien mukaan ja pukeutuu vuodesta toiseen fiiliksen mukaan. Mikäli taas haluat olla trendikäs, ei todellakaan kannata ostaa yhtään mitään, jolle et jo heti tiedä käyttötarkoitusta. Todennäköisesti tämä vaatekappale tulee nimittäin jäämään kaappiin…

Ole rohkea, älä mieti mitä muut ajattelevat!

Tärkein vinkkini oman tyylin löytämiseen on rohkeus! Liian usein mietimme, mitä muut ajattelevat ja onko asuni liian paljastava, teltta tai muuten vaan kenties tylsä? Kaikki tällainen kannattaa unohtaa ja keskittyä siihen, mikä tuntuu itsestä hyvältä! Nykyään on onneksi trendikästä olla persoonallinen oma itsensä. Toisaalta tämäkin voi tuntua joskus stressaavalta, sillä nykyään ns. tavallinen tyyli ei herätä huomiota samalla tavalla kuin persoonallinen. Eli periaatteessa jos olet se, joka haluaa pukeutua farkkuihin ja neuletakkiin, saatat kokea itsesi liian tavalliseksi. Siitä huolimatta, ei kannata miettiä liikaa, mitä muut ajattelevat tai olla väkisin räväkkä. Persoonallisuuskin on mielestäni asia, jota joko toteuttaa pukeutumisella tai sitten ei toteuta. Vaikka itse ihailen persoonallisuutta ja mielenkiintoisia tyylejä, en silti pidä muilla tavoilla pukeutuvia automaattisesti tylsinä ihmisinä. Eli kannattaa olla vaan aidosti oma itsensä, eikä miettiä pukeutumista liikaa! Kaikki päälle liimattu näkyy aina ulospäin ja jos joku yrittää olla liikaa jotain, mitä ei todellisuudessa ole, se paljastuu lopulta.

Toivottavasti vinkeistä oli teille apua! Olisi muutenkin kiva kuulla, oletteko te löytäneet tyylinne ja mitkä asiat ovat tyylin löytymisessä auttaneet? Oletko sinä millainen pukeutuja?

Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *