Näin saat kasvatettua pitkät hiukset – 7 toimivaa vinkkiä!

Kaupallinen yhteistyö: Hankintatukku

Hiukseni ovat olleet pitkät oikeastaan niin kauan kuin muistan. Tosin hiusteni kunto on vaihdellut, vaikka monen silmään ne kenties näyttävät vuodesta toiseen samalta. Muistan elävästi esimerkiksi ”sulkasadon”, jonka koin viitisen vuotta sitten ehkäisypillereiden vaihdoksen ja vatsaongelmien seurauksena. Tuolloin hiukseni ohenivat puolella ja ohimot kirjaimellisesti kaljuuntuivat. Sympatiani ovatkin ehdottomasti jokaisen hiustenlähdöstä kärsivän puolella, sillä pahimmillaan hiustenlähtö on iso kolaus itsetunnolle. Muistan itsekin kärsineeni tilanteesta kovasti ja itkeneeni menetettyjä hiuksia. Pelkäsin, etten saisi hiuksiani enää koskaan takaisin. Takaisin ne onneksi kuitenkin kasvoivat ja vieläpä hyvin vahvoiva! Tuolloin merkittävin pelastukseni tilanteeseen olivat Hankintatukun Evonia Hiusten Tehoravinne sekä Keratiinikuuri. Uskokaa tai älkää, noiden säännöllisellä käytöllä sekä kärsivällisyydellä, sain hiukseni takaisin. Toki tämä ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan vei aikaa 6-12 kk.

Hankintatukku EvoniaHankintatukku EvoniaHankintatukku Evonia

Hiuslaatu on pitkälti kiinni geeneistä, mutta uskon sen voivan muuttua myös iän ja hormonitoiminnan myötä. Esimerkiksi itselläni oli lapsena aivan lasimainen piikkisuora tukka, joka muuttui teini-iän myötä kiharaksi. Nykyään hiukseni ovat jotain suoran ja kiharan väliltä. Myös hiusten malli ja erilaiset käsittelyt vaikuttavat hiusten kuntoon sekä siihen, näyttävätkö hiukset ohuilta vai paksuilta. Omalta kohdalta on mainittava, kuinka hiulatvojen pätkiminen, tekee hiuksista huonokuntoisemman näköiset. Vaikka idea oli kiva tuossa talvella ja halusin kovasti muutosta raskaaseen, tasapitkään tukkaan, nyt hiusten pätkiminen on kostautunut. Latva ei ole todellakaan yhtä elinvoimainen ja paksu, koska se on niin kevennetty. No tulipahan tämäkin kokeiltua ja onneksi hiukset kasvavat jatkuvasti!

Itse asiassa juuri tuohon hiusten kasvuun liittyen, ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minulta on kysytty vinkkejä pitkien hiusten kasvatukseen. Mielestäni hiusten kasvattaminen on loppupeleissä aika yksinkertaista puuhaa, vaikka se vaatiikin kärsivällisyyttä ja säännöllistä rutiinien noudattamista. Harvoin mikään asia tulee ilmaiseksi, jonka vuoksi varmasti jokainen pitkistä ja ennen kaikkea hyvinvoivista hiuksista haaveileva joutuu näkemään hieman vaivaa hiustensa eteen. Monesti kuuleekin puhuttavan hiusten kasvatuskuureista, joita itsekin olen vaalinut elämäni aikana useita kertoja. Oikeastaan tälläkin hetkellä kasvatan otsatukkaa pidemmäksi ja samalla odottelen, että latva kasvaa taas tasamittaiseksi.

Koska olen aikoinaan kasvattanut hiuksiani polkkamitasta takaisin pitkäksi, sulkasadon jälkeen pidempään mittaan ja muutenkin omistanut välillä ihan todella pitkät hiukset, haluan  jakaa kanssanne muutaman vinkin, joiden avulla hiuksista on mahdollista kasvattaa pitkät ja samaan aikaan elinvoimaiset! Kuten mainittu, tälläkin hetkellä kasvatan hiuksiani ja noudatan seuraavia vinkkejä, joiden avulla tiedän pääseväni tavoitteeseen.

Suoliston hyvinvointi ja ravinto

Suoliston tila näkyy hyvin usein hiuksissa. Mikäli suolistossa tapahtuu jotain poikkeavaa, saattavat hiukset ohentua. Myös erilaiset dieetit ja muut kitukuurit, jolloin syödään liian yksipuolista ravintoa, näkyvät hiuksissa. Sanonkin aina, että ravinnolla on äärettömän suuri merkitys, jos haluaa kasvattaa pitkät hiukset! Ravinnon tulee olla monipuolista, eikä hyviä rasvoja tule pelätä. Yksi kokonaisvaltaisesti meihin äärettömän suuresti vaikuttava asia on stressi. Pitkäaikaisen stressin seurauksena tulee monesti terveysongelmia ja tämä saattaa näkyä myös hiusten kunnossa. Eli aina ei välttämättä auta hoitaa sitä, missä ongelma näkyy, vaan pitäisi nimenomaan löytää se ongelman syvin olemus ja mistä kaikki lähtee.

Hiusten ravintolisät

Sen lisäksi että tulisi pyrkiä syömään monipuolista ravintoa, suosittelen siihen rinnalle aina hiusten ravintolisiä. Itse en pystyisi enää jättäytymään pelkän ravinnon varaan, vaan haluan taata hiusteni saamat ravinteet ja siksi syön säännöllisesti Hankintatukun Evonia ravintolisiä. Olen puhunut Evonioiden puolesta jo pitkään ja tänä keväänä maininnut tuotteet useaan otteeseen. Erityisesti Evonia Hiusten Tehoravinne, Keratiini, Biotin Plus ja Super Silica ovat vilahdelleet blogissani ja olleet huulillani jo pitkään. Jokaista tuotetta olen myös kokeillut ja käyttänyt sekä huomannut selkeitä tuloksia.

Mikäli haluat kasvattaa pitkät hiukset, suosittelen vähintään yhden Evonia ravintolisän syömistä. Yleisin tuotteista on varmasti Evonia Tehoravinne, mutta myös Biotin Plus ja Super Silica ovat näkyneet esimerkiksi mediassa enenevissä määrin. Mikäli haluat tehostaa hiustenkasvua kuuriluonteisesti, suosittelen ravintolisän rinnalle Evonian Keratiinikuuria. Eli yksi ravintolisä hiuksille, jota syöt jatkuvasti ja sen rinnalle keratiinia, jota syöt esim. 3-6 kk ajan. Evonian tuotteita voi myös vaihdella ja testailla, jolloin niistä saa kokemuksia ja voi kenties löytää ne juuri hiuksillesi toimivat tuotteet.

Oikeanlaiset hiustenhoitotuotteet

Seikkailu hiustenhoitotuotteiden viidakossa on kyllä aikamoista! Tarjontaa on paljon ja saattaa olla kovan työn takana löytää ne itselleen sopivat tuotteet. Ainakin minä voin tämän allekirjoittaa, sillä nyt vasta olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa olen löytänyt sekä päänahalle, että hiuslatvoilleni täydellisesti yhteensopivat tuotteet. Tulen tekemään tuotteista lähiaikoina omaa postausta, mutta ne ovat Madaran GROW-sarjaa.

Hiuksilleen oikeanlaiset tuotteet on mahdollista löytää kampaajan tai yksinkertaisesti kokeilujen avulla. Jos taas mietitään hiusten kasvua ja kasvattamista, on shampoolla merkitystä erityisesti päänahkaan, kun taas hoitoaineella latvoihin. Optimaalinen tilanne on saavutettu, kun päänahka voi hyvin ja latvat eivät ole rutikuivat.

Kuumuuden ja käsittelyjen vähentäminen

Vaalennus on hyvin kuluttavaa, samoin lämmöllä käsitteleminen. Voin vaan kuvitella, miten paljon hankalampaa on pitää vaaleat hiukset hyväkuntoisina verrattuna tummiin! Toki itsellänikin on ollut raitoja säännöllisesti, jolloin olen huomannut hiusteni ”haavoittuvaisuuden”. Mikäli hiuksistaan haluaa kasvattaa pitkät ilman, että latva muuttuu haperoksi, on latvoista pidettävä huolta. Latvojen kuntoon pystyy vaikuttamaan erityisesti sillä, ettei käsittele hiuksia usein väriaineilla tai raudoilla. Hiusväriä ei kannata kerrostaa latvaan, vaan ennemmin käyttää color maskeja, jotka raikastavat latvojen väriä ja tarpeen vaatiessa värjää ainoastaan tyveä. Myös rautojen ja föönin käyttöä kannattaa säästellä, sillä se näkyy hiusten kunnossa. Raudattoman ”tehokuurin” tulokset alkavat näkymään jopa muutamassa kuukaudessa.

Hoida hiuspohjaa

Kaikki lähtee hiuspohjasta ja sen hyvinvoinnista. Hiuspohjaa tuleekin hoitaa sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Kuten jo mainitsin, Evonia auttaa tässä asiassa, nimittäin Evonian ravintolisät sisältävät runsaasti hiusjuuren ja hiusten kasvulle tärkeitä ravintoaineita oikeassa suhteessa. Ravintolisien avulla on mahdollista pitää yllä hiusjuuren verenkiertoa ja ravinnonsaantia, joka taas vaikuttaa hiusten rakenteeseen ja kasvunopeuteen. Toisaalta tässä kohtaa on mainittava myös puhdistustuotteiden suuri merkitys! Eli niiden tulee olla oikeanlaiset, jotta hiuspohja ei ärsyynny tai tukkeudu. Itse aina korostan syväpuhdistavan shampoon ja erityisesti kahden pesukerran merkitystä (yhden pesun yhteydessä). Kun hiuspohja on puhdas ja hyvinvoiva, on paremmat edellytykset myös nopealle hiustenkasvulle.

Leikkauta hiuksia säännöllisesti

Jotta latvat näyttävät vahvoilta, tulee hiuksia leikkauttaa säännöllisesti. Muistelisin, että nyrkkisääntönä kolmen kuukauden välein sentin verran? On virhe pyrkiä kasvattamaan pitkät hiukset niin, ettei latvoja siisti, sillä tuon seurauksena latva näyttää hiirenhännältä ja tukka ohuelta. Siispä säännöllinen leikkaus on kaiken a ja o. Sen seurauksena hiuksista saa pitkät maltilla ja ne näyttävät aina paremmalta.

Ole kärsivällinen

Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä vinkkinä kärsivällisyys. Hiukset eivät kasva täydellisen pitkäksi yhdessä yössä ja tämä on puhdas fakta. Vuodessa tapahtuu kuitenkin paljon, joten mikäli jaksat olla kärsivällinen ja pitää hiuksistasi huolta, lopussa voit olla kiitollinen. Sitten kun vielä malttaa pitää tuosta pitkästä tukasta huolta, saa niistä nauttia jatkuvasti. 🙂

Oliko joukossa tuttuja vinkkejä, joita tekin noudatatte?

Oikein rentouttavaa sunnuntain jatkoa. 🙂

 

PS. Instagram-tililleni on tulossa illemmalla arvonta, jossa voit voittaa testiin Evonian Tehoravinnetta sekä Silicaa. Mikäli siis tuotteet kiinnostavat, kannattaa käydä ottamassa arvontaan osaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *