Outoja puremia ja upeita rantoja
Terveisiä Uluwatusta! Ajattelin kirjoitella tänään viimeisen kuulumispostauksen Balilta ennen kotiinpaluuta. Huomenna on tosiaan illalla lähtö ja kuulemma Suomessa helteet jatkuu! Tämä sopii itselleni oikein mainiosti, sillä usein kotiinpaluusta on tehnyt erityisen hankalan juuri Suomen ankea ilmasto. Toivon mukaan elokuusta tulee vielä lämmin, sillä olisi mukava saada nauttia Suomen kesästä ennen syksyn alkamista. Elokuussa on luvassa vielä kaikenlaista mukavaa, kuten ystävän polttarit, Flow, tuparit ja mitä vielä. Sanoinkin tänään matkakumppanilleni, kuinka minusta on jo ihan mukava kotiin palata, nimittäin olen alkanut tietyllä tavalla kaipaamaan arjen rutiineja ja miten kliseistä, omaa petiä. Kun on kuukauden päivät elänyt hotellielämää, tekee mieli omiin puhtaisiin lakanoihin – josta tulikin muuten mieleen tarina lakanoihin liittyen. Olen nimittäin reissun aikana kärsinyt parissakin majoituspaikassa puremista, joita ilmestyy yön aikana. Erityisesti täällä Uluwatussa olen joka aamu löytänyt uusia puremia kehostani, jotka muistuttavat tavallaan hyttysen puremia, olematta kuitenkaan yhtä laajoja. Voitte vaan kuvitella, miten google on laulanut ja olen diagnosoinut puremat luteen puremista syyhypunkkiin. Valitin asiasta vasta tänään hotellin henkilökunnalle, jonka seurauksena saimme uuden huoneen, sillä tämä ei kuulemma ole heille mitenkään ”uusi ongelma”. Ongelma on sängyn rakenteissa, eli toisin sanoen sängyssä on siis ollut jotain eläimiä, joita en nyt sitten toivon mukaan raahaa mukanani Suomeen… Hyi hitto! Toivon todella ettei kyse ole luteista, vaan ennemmin sitten vaikka jostain muurahaisista tai kirpuista.
Muuten on pakko todeta, että onneksi tulimme Uluwatuun, vaikka alun perin toisin suunnittelimme. Täällä on niin upeita rantoja, joita olemme kiertäneet ja mikäli huomenna vielä jaksamme, lähdemme katsomaan Nyang Nyang Beachin. Itsehän olen nykyään oikea rantafani, eli yksi reissujen kohokohdista on nähdä mahdollisimman monia upeita rantoja. Malediivien jälkeen rima on kieltämättä noussut aika korkealle, mutta täällä Uluwatussa muutama ranta on lähestulkoon sille tasolle yltänyt. Eipä Uluwatua siis turhaan kehuta, jonka vuoksi olen iloinen päätöksestä päättää reissu tänne. Kokonaisuudessaan meillä on mennyt erinomaisesti ja kuten tänään ystäväni kanssa puhuimme, harvan ihmisen kanssa kykenee reissaamaan kuukauden ilman riitoja. Toki meilläkin on ollut joitain erimielisyyksiä ja itse huomasin parin viikon jälkeen, kuinka kaipasin omaa tilaa ja sitä myös sitten otin, mutta lähtökohtaisesti olemme tehneet melkeinpä aivan kaiken yhdessä. Tämä on itselleni aika harvinaista, sillä Suomessa teen paljon asioita yksin, mutta sen olen täällä jälleen huomannut, kuinka matkoilla tykkään jakaa kokemukset toisen ihmisen kanssa. Eli en ainakaan ajattele olevani ihminen, joka nauttisi yksin matkustamisesta, mutta toki sekin on vielä kokematta…
Kieltämättä viimeisen viikon sisään ajatukset ovat vaeltaneet jo syksyssä ja vaikka olen ottanut töiden suhteen täällä rennommin kuin tavallisesti, kyllä pikkuhiljaa olen huomannut ajatusten siirtyvän elokuun alkuun. Tiedän jo nyt, miten syksystä on tulossa kiireinen, jonka vuoksi on ollut hyvä ottaa hetki iisimmin ja oikeasti ladata akkuja. En rehellisesti edes muista, koska viimeksi minulla olisi ollut näin paljon aikaa ja tyhjää tilaa ihan vaan olla sekä päättää, mitä haluan minäkin päivänä tehdä? Vaikka olenkin tehnyt täältä myös töitä, olen tehnyt niitä suhteessa normaaliin arkeen huomattavasti vähemmän, eli pari tuntia päivässä. Välillä ihminen kaipaa tällaista rentoa olemista ja nimenomaan tilaa valita, mitä tekee – vai tekeekö yhtään mitään. Itselleni tällainen oleminen on hankalampaa Suomessa, mutta selkeästi helpompaa aina ulkomailla. Siispä itse olen enemmän kuin tyytyväinen matkaan kokonaisuutena. Tunnen oloni nyt hyvin levänneeksi, energiseksi ja onnelliseksi. Minulla on hyvä olla itseni kanssa sekä henkisesti, että fyysisesti. Reissu on ollut omanlainen palautteleva loma myös fyysiselle puolelle, sillä täällä ei ole tullut treenattua sen suuremmin. Koko keho on ollut ikään kuin off -tilassa, jota nyt alan sitten käynnistelemään takaisin arkiseen elämään…
Mietin alun perin opettaako reissu minulle jotain suurta tai mahdanko oivaltaa täällä jotain tärkeää, sillä usein kaukaa näkee paremmin lähelle? Tärkein oivallukseni liittyy elämän rajallisuuteen, jonka maanjäristys sai kokemaan – kuinka aikaa ei ole oikeasti hukattavana ja tämä kaikki saattaa päättyä koska tahansa. Osittain juuri tuo on saanut minussa aikaan sen, kuinka haluan tehdä nyt rohkeammin asioita. Tiedättekö, voittaa turhat pelot ja toimia sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Eli sellainen kaikki turha egoilu ja miettiminen on niin turhaa. Ennemmin kuin mietin ja pyörittelen asioita päässäni, haluan toimia – tehdä, miten sydän sanoo. On aivan sama mitä toiset ajattelevat, jos tekemäni tuntuu minusta hyvältä ja oikealta. Kyllä sydän tietää, kun se tietää. Voi kuulostaa myös vähän hömpältä, mutta täällä kun ei ole ollut liikaa ärsykkeitä, on jotenkin päässyt lähemmäs omaa sisintä ja fiilikseni on tavallaan herkempi kuin aikoihin. Yksikertainen elämä on vienyt perusasioiden äärelle, joka taas on vahvistanut omaa tietoisuutta oikeastaan kaiken suhteen elämässä. Toivon kykeneväni viemään tämän tunteen myös arjen tasolle, jossa sitä kohinaa on huomattavasti enemmän.
Tällaisia ajatuksia tänään. Täällä kello löi juuri yksi, joten nukkumaanmeno aika. Oikein ihanaa sunnuntai-illan jatkoa sinne helteisiin!