Empä olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että tulee päivä jolloin omistan kokonaisen postauksen kissoille. Elämä on todellakin yllätyksiä täynnä!

Pelkäsin lapsena kissoja. Mulla on ikävä kokemus naapurin sellaisesta, joka hyökkäsi kimppuuni pimeällä lumisella pihallamme. Olin silloin lapsi, joten mikään raateluhan se ei ollut tietenkään, mutta alitajuntaani on iskostunut kokemus hyökkäävästä ja sähisevästä kissasta. Tuon jälkeen en ole erityisemmin niistä pitänytkään ja olen jopa niitä hieman pelännyt. Kissat raapii ja sähisee, ovat arvaamattomia.

Kunnes… Muutimme tosiaan joulun jälkeen ystäväni asuntoon vuokralaisiksi, johon saimme ”kaupan päällisiksi” kaksi kisuasukasta. Alkuun mietin mielessäni, että mitähän tästä tulee. Ensimmäisen yön nukuin niin huonosti. Pelkäsin, että ne hyökkäävät päälleni ja purevat. Jälkeenpäin ihan naurattaa. Mieheni taas on aina ollut kissaihmisiä, joten hän rauhoitteli minua ettei suurinosa kissoista kuulemma toimi niin. Ja voi, että! Kumpa olisin heti tiennyt miten kiltti kaksikko meitä odottikaan. Vaikka me tunkeuduimme heidän kotiinsa, levitimme kamamme pitkin poikin ja valtasimme jopa sängyn. Kumpikaan ei purrut, ei raapinut, ei sähissyt vaan otti meidän ilosylin kämppiksikseen. Isoiksi sellaisiksi, kuten me ihmiset kissoille kuulemma olemme.

Muutama päivä niin olin jo aivan rakastunut näihin pikkuisiin. Olen aina ollut kyllä eläinrakas, joten se eläimiin kiintyminen on minulle hyvin luontaista. Ja vielä miten voikaan olla kaksi näin kilttiä ja hyväsydämistä otusta? Molemmilla on niin upeat persoonat. Toinen on kiltti ja sydämellinen, antaa pikkupomolle tilaa. Rauhallinen ja lempeä. Rakastaa laukkuja ja muovipusseja, etenkin muovipusseja. Pikkuneiti taas on tomera, määrätietoinen ja vähän pomottava. Samalla hän osaa hurmata ja matkii ihmisiä. Hän halaa, rakastaa roikkua pää alaspäin sylissä, tulee kainaloon, pitää sylistä ja läheisyydestä, tuijottaa ja seuraa ihmisiä tarkoin. On muuten myös kova kerjäämään herkkuja.

Näistä kahdesta on vaan lyhyessä ajassa tullut ihan osa perhettä. Viime viikot ovatkin menneet siihen, kun ollaan yhdessä mietitty miten pärjätään ilman kisuja? Aikamoinen muutos. Olenkin muutaman kerran heitellyt ilmoille ajatusta oman kissan hankkimisesta. Toisaalta en tiedä, mitä jos se meidän kissa olisikin sitten se sähisevä yksilö? Näissä kahdessa on nimittäin jotain todella speciaalia, johon ollaan molemmat kiinnytty. Ehkä ne on ne valloittavat persoonat? Heihin on maailman helpoin rakastua.

Minä tosiaan muutuin koiraihmisestä kissaihmiseksi yhdessä viikossa, naps. Nyt ottaisin ehdottomasti ennemmin kissan, kuin koiran. Nämä ovat niin paljon huolettomampia eläimiä. Helppohoitoisia, siistejä ja chillaavia. Kissat todella ymmärtävät rennon nautiskelun päälle!

Ehkä parasta kissoissa on kuitenkin se, että niistä on seuraa. Kun vietin aikaa kotona mieheni ollessa reissuilla oli kissoista todella paljon tukea ja turvaa. On kiva, kun kotosalla on aina joku seuralainen. Kissoja ei tarvitse ulkoiluttaa, eikä niistä muutenkaan ottaa sen kummempaa stressiä. Oivoi, voisin ylistää kissoja varmaan loputtomasti, hahah. 😀

Onko täällä muita ”kissahulluja” naisia tai miehiä? Kertokaa jotain kissoistanne!? Haluaisin kuulla onko olemassa muita erikoisia persoonia vai ovatko kaikki muut niitä sähiseviä yksilöitä?