Taas meikkilöytöjä

Mulla on näemmä aina jotain hyvää tsägää, kun suuntaan KICK:siin. Eilinen pikavisiitti tuotti meinaan jälleen tulosta ja vielä siitä samaisesta alelaarista. 😀 Sinne oli ilmestynyt kaikenlaista uutta kivaa ja hetihän olin siellä penkomassa. Nudeiset huulipunat ovat ihan lemppareitani ja niitä tosiaan tulee päivittäin käytettyä. Olen tottunut suosimaan enemmänkin punertavaan taittavia nudeja mutta nyt päätin ostaa villisti tuollaisen hieman ruskan sävyisen nuden. Sävyn numero on 169 ja nimi Grège. Huulipunan virallinen nimi taas Rouge Dior Nude. Hinta oli sen -50 pinnaa, jolloin summaksi jäi pari kymppiä. Alemmasta kuvasta näkee tuon kyseisen punan sävyn vielä hieman tummemmassa valossa, jolloin sävy toki hieman muuttuu. 

Ihana, ihana ja koostumus jälleen täydellinen. Niin ja se pysyvyys. Mun on pakko kyllä sanoa, että alan kokoajan enemmän ja enemmän kallistumaan valinnoissani selektiivisen kosmetiikan puoleen… Ihan jo se pelkkä laatu tuotteissa, huulipunissakin on niin suuria eroja. Itse vaadin siltä punalta hyvän tuntuvuuden lisäksi vielä pitkäkestoisuuttakin ja valitettavan monet halppispunat lähtevät ensimmäisen puolen tunnin aikana huulilta… Joissain jutuissa hinnalla tosiaan taitaa saada laatua. 😉 Vai mitä mieltä te olette? Kumpaan kategoriaan kallistutte meikeissä ja muussa kosmetiikassa?

Kuvassa esiintyvä kuorintaaine on myös KICK:sistä.

Make Up Storen poskipuna löytyi myöskin alelaarista. Ihan kuin mulla ei jo poskipunia olisi tarpeeksi?! 😀 Mutta oikeasti ei ole kyllä tällaista tummempaa. Todella kiva syysposkipuna ja sopii mielestäni erityisesti tumma kutrisille. Punan nimi on Wonder Blush ja sävy on Sphix. Hintaa jäi alennuksen jälkeen kymmenen egeä, joten eipä paha tämäkään. Miltä tuollainen tummempi sävy teistä näyttää? Itse tykkään kyllä kovasti. Syksyllä jo varmasti kaipaakin hieman ruskan sävyjä meikkiin. 🙂

Vaatealeihin en ole vielä edes uskaltanut eksyä. Koitan vältellä Helsingin keskustaa viimeiseen saakka ettei lomarahat hupene. 😉

Aika vaaleeta

Nyt alkaa taas tuntumaan sille, että elämä voittaa! Tuo kahden päivän bilesetti vaan vei ne veronsa ja täällä ainakin kärsittiin aikamoisesta jumituksesta vielä eilen. Tänään on mieli onneksi taas näyttänyt kirkkaammalle ja jaksaa panostaa vähän blogiinkin. Mulla on itseasiassa enää tarkalleen kahdeksan päivää duunia ennen kolmen viikon lomaa. Tavallaan on outo fiilis, koska tämä kesä nyt on mitä on, niin on jollain tapaa mieli jo syksyssä. Hassua, koska onhan tässä nyt hittolainen vielä oikeasti aikaa sille kesän tulolle ja lomakin edessä! Ei saa luovuttaa. Jokatapauksessa trenssi päällä kuljetaan ja muutenkin puetti näyttää sille kuin olisi toukokuu. Onneksi väreillä voi edes hakea sitä kesäfiilistä ja leikitellä. Olen muuten tykästynyt aivan valtavan paljon noihin valkoisiin farkkuihin! Ei olisi alkuun uskonut mutta kyllä ne tämän kesän ykkös byysat ovat! 

Kengät Converse / Housut Zara / Laukku Ralph Lauren / Takki H&M / Vyö Mango / Paita Gina Tricot / Aurinkolasit D&G *saatu

Miltäs teidän silmäänne näyttää tämän päivän vaalea lookki?