Pari faktaa maanantaihin


1. Tarvitsen omaa tilaa, niin parisuhteessa kuin ystävienkin kanssa. En ole siis mikään läheisriippuvainen tyyppi, jonka pitäisi kokoajan hengailla jonkun kanssa. Nautin paljon myös yksinäisyydestä ja tykkään iltaisin tehdä omia juttuja. Toki haluan nähdä jokaista ystävääni säännöllisesti mutta sellainen joka päivä yhteydessä oleminen ei ole mun juttu. Ystävyyden pitää olla sellaista, että se ei aiheuta stressiä ja aina, kun nähdään kumpikin on iloisia eikä mieti miksei olla keretty näkemään vaikka useampaan viikkoon. Ystävyys ikäänkuin palaa jokaisen näkemis kerran aikana siihen pisteeseen mihin viimeksi jäätiin, ehkä tiedätte mitä meinaan? 

2. Kun shoppailen, teen ostoksia aina mielijohteesta. Usein ostokseni ovat myös sellaisia kerran pidettäviä tai epäkäytännöllisiä. Ei puhettakaan mistään vaatekaapin kulmakivistä, hahah. Onneksi sentään laukkujen suhteen olen nykyään tarkempi ja ne ostan harkiten. Nykyään kylläkin pidän laput kiinni vaatteissa useamman päivän, kunnes oikeasti vasta niitä käytän. Usein meinaan tulen katumapäälle tai vaate ei näytäkään kotona enää niin kivalta kuin kaupassa. Silloin on kiva tehdä asiakaspalautus tai vaihtaa tuote johonkin kivempaan. 🙂 

3. Mulla on aika roisi ja äijämäinen huumorintaju. Ollaan siskoni kanssa samanlaisia, eli vitsit on välillä todella epänaisellista settiä. 😀 Olen myös todella suorasanainen ja sanon aika helposti mitä ajattelen oli se sitten tyttömäisen kaunista tai ei. Välillä olen koittanut hieman skarpata mutta toisaalta olen tällainen ja that`s it.

4. Olin nuorempana todella tarkka tukastani. Pesin sen aina pää alaspäin, käytin vaan super kalliita shampoita ja kampasin vain kuivana. Muutenkin tukka oli mulle jotenkin pyhä asia, koitin värjätä sitä mahdollisimman vähän ja varjella. Jännä miten vanhetessa tuollaisten juttujen merkitys vähenee. Suunnilleen vuosi sitten mulle oli tyyliin ihan sama mitä tukalleni teen, nyt on ehkä enemmän taas sellainen suojelusvaihe päällä mutta ehdottoman neutraali aikaisempaan verrattuna. En oikeasti käyttänyt silloin juuri mitään muotoilutuotteitakaan, koska ajattelin niiden vahingoittavan hiusta. 🙂

5. En ole mitenkään super lapsirakas. Tykkään kyllä lapsista, mutta en tosiaan ymmärrä sellaisia jotka tyyliin menevät heti sössöttämään, kun lapsen näkevät. Vauvathan ovat söpöjä mutta sellaiset uhmaikäiset kakarat monet aika epäsulokkuuksia. Vauvakuumetta siis odotellessa, ei kuulu ainakaan vielä täällä päin.
Sellaisia faktoja. Osuiko yksiin kenenkään kanssa? 🙂

Minun aurinkotuotteeni

Ihanaa viikonalkua jokaiselle! Olipas lämmin viikonloppu ja itsekin ehdin sen muutaman tunteroisen siellä auringossa viettämään. Olen vaan huomannut, että nykyään olen kyllä laiskempi auringonottaja kuin aikaisemmin. Jaksan maata laakereillani sen lähemmäs pari tuntia kunnes tulee jo fiilis ettei enää jaksa. Onko rusketus sen arvoista, että sitä jaksaisi maata tuntitolkulla? Nääh, eipä oikeastaan ainakaan enää itselleni. 

Ajattelin kuitenkin esitellä teille muutaman itselläni tällä hetkellä käytössä olevan aurinkotuotteen. Joskus minäkin vedin tyyliin babyoililla auringossa pelkäämättä palamista, nykyään olen asiasta huomattavasti tarkempi. Mielestäni aurinko ei ole leikin asia ja itselläni se viime kesän aurinkoihottuma sai kyllä miettimään onko rusketus sen arvoista, että sitä leikkisi ihollaan tai jopa terveydellään… Pelottaa siis ehkä hieman, että se iskee tänä kesänä uudestaan, koska ilmestyy kuulemma helpommin jos sitä on kerran ollut. 

Tällä hetkellä kaapistamme löytyy Nivean karotiinilla varustettu aurinkovoide. Olen tykännyt juuri näistä karotiinituotteista niin pitkään kuin muistan. Mielestäni voiteilla saa juuri hyvän rusketuksen ja itseasiassa se antaa ihon pintaan jo pientä sävyä ihan itsessäänkin, koska on keltaisen väristä. Kerroin on aika matala, koska ostettu Suomen aurinkoon. Viime aikoina täällä on kuitenkin ollut aika kuumaa, joten jos enemmän tulisi auringossa oltua käyttäisin tätä Malibun spray-rasvaa. Kerroin 15 on jo ihan jees ja antaa vähän paremman suojan UV-säteitä vastaan. Tätä meillä oli muistaakseni viime vuonna reissussa mukana mutta saattoi olla jopa korkeammalla kertoimella. Kreikassa Agios Nikolaoksessa, johon matkamme nyt sitten varattiin on kuulemma heinäkuussa lähemmäs neljäkymmentä astetta. Tuohan tarkoittaa jo sitä, että palamisen riski on hyvin suuri vaikka iho olisikin sietävämpi auringon suhteen. Nyt pitääkin tarkkaan miettiä millä kertoimella lähtee reissuun, ehkei kuitenkaan tuolla kutosella…

No sitten pre-ja after sun tuotteet. After sunia olen tottunut käyttämään jo useamman vuoden ajan ja mielestäni se on ihan must. Viilentää ihoa mukavasti arskan oton jälkeen ja palauttaa ihon kosteustasapainoa. Pre-sun on itselleni ihan uusi tuote ja itseasiassa juuri nämä Avonin tuotteet kyllä molemmat. Toista siis levitetään iholle ennen auringonottoa, esimerkiksi vaikka puolisen tuntia ennen ja spraymainen suihkutettava tuote on sitten tuo iholle suihkittava after sun. Molemmat purkit sain viime viikolla Why Not PR:ltä testaukseen ja käytinkin näitä lauantaina, kun sen pari tuntia auringossa kerkesin olemaan. Molemmat vaikuttavat oikein hyville ja laadukkaille tuotteille, myös tuoksu on näissä mukavan kookosmainen.
No sitten sisäisesti nautittavat *Bioteekin aurinkokapselit, jotka sain Indiedaysin Inspiration päivästä mukaan kokeiltavaksi. Muistaakseni mulla on ollut vastaavia kapseleita joku vuosi kokeilussa mutta ei viime kesänä?! En tiedä olisiko näistä oikeasti apua juuri siihen aurinkoihottuman estämiseen? Äitini tosin vaan sanoi tuosta ihottumasta, että hänellekin on joskus tullut mutta kunhan vaan jatkaa auringossa oloa se häviää?! Tiedä sitten, kuulostaa mielestäni aika pahalle. 😀 Noh, ajattelin kuitenkin aloitella tämän kapselikuurin viimeistään ennen lomaamme. Pakkauksen kyljessä lukee 1-2 viikkoa ennen auringossa oleilua, joten toisaaltahan kuurin voisi aloittaa vaikka samantien. Lisäksi tuote on aika edullinen, joten useammankin paketillisen popsiminen ei kaada taloutta. 🙂 Pillerit sisältävät siis luontaisia karotenoideja, jotka valmistavat ihoa vastaanottavaisemmaksi auringon säteille. Myös rusketus tarttuu paremmin kuulemma näiden pillereiden voimin. Onko monella teistä kokemusta näistä aurinkokapseleista? Onko kenelläkään kenties ollut apua juuri aurinkoihottuman suhteen? 
Millaisia aurinkotuotteita teiltä löytyy? Löytyykö samoja suosikkeja kuin minulta?


*Mainoslinkki