Maximekko ja päivän fiilikset

Hello! Viikko puolivälissä, onneksi! Oon nukkunut ihan sairaan huonosti pari viime yötä ja tuntuu, että väsy on painanut ihan mukavasti sitten päivisin. Tässä on ollut itseasiassa monenlaista mietittävää… Lähinnä siis ikuisuusajatuksia ja muita hengellisiä pohdintoja. Sattui eräs yliluonnollinen tapahtuma lähipiirissäni mikä on pistänyt taas pohtimaan asioita toden teolla. Uskon vahvasti Jumalaan ja siihen, että on olemassa hyvä ja paha. Ja itseasiassa jos mulla on yhtään ollut viime vuosina epäuskoa niin ei kyllä ole enää tuon tapahtuneen jälkeen! Tällä kaikella on tarkoituksensa ja se miksi me ollaan täällä on osa suurempaa suunnitelmaa. Olen ollut itseasiassa näiden asioiden suhteen jo pidempään todella levoton ja oikeastaan pelännyt esimerkiksi kuolemaa vaikka olenkin tavallaan uskonut kokoajan. Nyt on hyvin erilainen fiilis, hankala selittää edes. Lisäksi kaikki muutos ei ole varmasti edes vielä tapahtunut vaan prosessi on käynnissä. Kuulostaa monesta varmaan aika friikille mutta ei kaikki ole vaan järjellä selitettävissä. 🙂  

No mutta sitten vähän arkisempia juttuja… Kaivoin toissa päivänä joku kuukausi sitten ostamani maximekon kaapista esiin ja seilasin sillä himassa. Viime kesä meni lähestulkoon maxeissa liihotellen, niissä on jollain tapaa niin vapauttavaa olla! 😀 Ei purista, ei kiristä, hahah. Vielä vaan, kun tulisi ne lämpöiset kelit, että mekkoa pääsisi ulkoiluttamaan. Lisäksi kaapista löytyi muutaman vuoden takainen ”Pocahontas-panta”, ihastuin siihen uudestaan. 🙂 Mitäs pidätte mun yhdistelmästä? 

Mekko Vila (*samankaltainen) / Kello MK / Panta Glitter 
(*mainoslinkki)


Kosmetiikkaa videolla

Innostuin eilen iltasella kuvailemaan jälleen videon, jospa tästä tulisi ihan tapa?! 😉 Jollakin ilveellä tuo kuva onnistuu jälleen olemaan tummempi mitä kaavailin ja tarkkuuskaan ei ole satasen luokkaa. Argh, no kyllä mä vielä opin. 🙂 Kuten videollakin mainitsen, laittakaahan videopostaustoiveita! Olisi kiva ruveta tekemään näitä useammin ja toteutella teidän toiveita sitä kautta. Ennen videon tekeminen tuntui kauhean vaivalloiselle, nyt musta taas tuntuu etteipä tuo ole hullumpaa puuhaa. Kokoajan kerta kerralta varmasti rentoutuu kameran edessä ja sitä ”niinku” sanaa ei tule yhtä montaa kertaa, hahah. Inhoan täytesanoja mutta itsekin näemmä niitä sammakoita ihan mukavasti suustani päästelen. 😀 Mutta niin, kiinnostaako teitä mun vaatekaappi? Koti? Meikit? Ideoita saa heitellä ilmaan! 🙂