Pikkuruinen pahe

Mulla on jo pidempään ollut eräs pieni ”pahe” ja nyt huomasin näiden saapuneen vielä meidän lähi Siwaankin, oh no! Kyseessä on siis tavallaan ihan terveellinen herkku mutta mulle käy vaan ihan liian usein niin, että syön pussin vähintään puolilleen yhdellä kertaa. Ja pussi tarttuu kaupasta mukaan useampanakin päivänä viikossa… Tuossa pussukassa on rusinoita lukuunottamatta täydellinen koostumus. Kuivattuja papyoita, maapähkinöitä ja casheweja, nams! Tämä on oikea sellainen nälkäisen Jutan kauppaheikkous. 😀 Tavallaan ei siis mikään ns. maailman kielletyin pahe mutta jos vaikka pussillinen viikossa? Onko muilla vastaavia terveellisempien herkkujen ”paheita”? 🙂

Huomasin muuten joku aika sitten, että olen useammille pähkinöille allerginen, etenkin Saksan- ja Pekaaninpähkinöille. Sain sellaisen kohtauksen, että kurkku meinasi tukkeutua enkä saanut kunnolla henkeä. Alkuun mietin onko mulle puhkeamassa joku paniikkihäiriö mutta sitten tajusin toisella kertaa, että olin syönyt ennen noita kohtauksia juurikin kyseisiä pähkinöitä ja hieman enemmän kuin kourallisen. Pähkinöitä tulee syötyä aivan liian helposti liikaa. Nykyään en siis suosikaan juuri muita kuin Casheweja, jotka eivät ainakaan itselläni ole aiheuttaneet vastaavia oireita. Pitäisi muutenkin hieman kiinnittää huomiota tuohon naposteluun, koska jos meillä on joku kuivahedelmäpussukka himassa käyn sillä pussilla lähes taukoamatta… 

Kyseistä herkkupussia myyvät lähestulkoon kaikki ruokakaupat ja hinta on vähän vajaa kolmisen euroa. 

Hyvän blogin ABC

Ajattelin kirjoitella postausta aiheesta millainen on minun mielestäni hyvä blogi. Itselläni on tietty ajatus siitä millainen haluaisin oman blogini olevan ja pyrinkin siihen joka päivä. Tokikin kiire ja aikatauluhaasteet välillä pistävät vastaan ja postauksiin ei ehdi aina panostaa samalla tavoin. Tärkeää on kuitenkin pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vaikkei se aina toteutuisikaan. Jokaisella on omat mieltymykset blogien suhteen ja niistä on tavallaan turha kiistellä. Toiselle on tärkeää visuaalisuus, toinen tykkää pitkistä pohdinnallisista teksteistä, toinen taas tykkää lukea pelkkää ”hömppää”. Listasin alle minun mielestäni blogin tärkeitä ominaisuuksia, joista HUOM voin itsekin ottaa oppia. Eli en nyt todellakaan tarkoita, että omassa blogissani nämä kaikki kävisivät toteen. 🙂

1. Laadukkaat asukuvat
Tykkään hirveästi blogeista, joissa on laadukkaita asukuvia. Tokikin tämä laadukkuus on jokaisen katsojan silmässä mutta tarkoitan lähinnä selkeitä ja hyvässä valossa räpsittyjä otoksia. Näin keväällä- ja kesällä noiden toteutus on huomattavasti helpompaa. Itse ainakin antaisin aloitteleville bloggaajille vinkkinä, että panostakaa tähän puoleen! Vielä jos tyylissä on jotain inspiroivaa on asut aika hyvä keino saada blogia esille. Mielestäni asuja olisi kiva olla blogissa useampanakin päivänä viikossa.

2. Monipuolisuus
Itse en pidä erityisemmin rajatuista blogeista. Toki on hyvä, että on ns. ruokablogeja ja pelkkiä treeniblogejakin, jokaiselle jotakin. Itse tykkään kuitenkin vaihtelevuudesta ja minusta onkin kivoin lukea lifestyleä. Ripaus kauneutta, muotia, tyylejä, asuja, treeniä, ruokainspistä jne. Parhaat blogit ovat monipuolisia ja niissä kirjoitetaan vaihtelevast eri aihe- alueista. 


3. Anna itsestäsi
Blogi on mielestäni tylsä ilman persoonaa. Toki ymmärrän, että osa haluaa suojella yksityisyyttään ja sitä haluan itsekin tietyissä määrin tehdä. Mielestäni kuitenkin parasta on jos bloggaaja kirjoittaa välillä syvällisesti, avautuu vaikka elämänsä ongelmakohdista tai tunnustaa heikkouksiaan. Se on inhimillisyyttä. Kuka jaksaa lukea ainaisia ostoksia ja katsella kuvia täydellisistä aamiaispöydistä? – En ainakaan minä.

4. Huomioi lukijat
Mielestäni asiallisiin kommentteihin vastaaminen on ehdottoman tärkeää! Itse saan paljon iloa ja hyvää mieltä lukijoiden kommenteista, joten mielestäni on tylyä olla vastaamatta niihin. Tokikin välillä saattaa joku unohtua mutta pääsääntöisesti kommentteihin vastaaminen on yksi bloggaamisen tärkeimmistä jutuista. Lisäksi lukijoiden toiveiden huomioiminen on ehdottoman tärkeää. Jos kysyy toivepostauksia on ne syytä toteuttaa! (Tämä erityisesti myös minulle!!)


5. Säännöllisyys
Harva jaksaa käydä blogissa jota ei ole päivitetty viikkokausiin. Monikaan ei jaksa postailla päivittäin ja ymmärrän sen mutta silti hyvin moni jaksaa. Siksi mielestäni kannattaa ehdottomasti satsata postaustahtiin jos haluaa blogilleen lukijoita. Itse ainakin tykkään palata blogeihin joiden tiedän päivittyvän joka päivä, näin se vaan on. 

6. Mielenkiinto
Se mikä tekee blogista mielenkiintoisen voi olla hyvinkin moni seikka. Toisille se on joku toinen juttu ja toisille toinen. Mielestäni mielenkiintoa voi pitää yllä esimerkiksi sillä monipuolisuudella, etteivät postaukset vaan toistaa itseään. On mahtavaa jos bloggaaja pystyy välillä vaikka yllättämäänkin lukijat ja sieltä tulee jotain ennalta arvaamatonta. 🙂 


7. Paljon kuvia
Visuaalisuus on mielestäni blogeissa kaiken A ja O. Tekstiä ei välttämättä edes jokaisessa postauksessa tarvita mutta kuvia on syytä olla. Ja mieluiten hyvälaatuisia sellaisia! 😉 Itse olen hurahtanut valokuvaamiseen, joten siksi katson aika eri tavoin valokuvia kuin vaikka vuosi sitten. 

8. Laadukas kamera
Tämä on yksi seikka johon kannattaa panostaa jo blogin alkutaipaleella. Pari vuotta sitten blogit olivat täynnä aika hirveän laatuisia kuvia mutta tänä päivänä taso nousee kokoajan. Kaikille tietysti kuvanlaadulla ei ole väliä mutta aika monelle sillä kuitenkin on. Onhan se visuaalisesti mukavempaa katsella laadukkaita kuvia kuin jollain pokkarilla napsittuja. 🙂 Suosittelenkin panostamaan kameraan ja linsseihin mahdollisuuksiensa mukaan. Järkkäri on ainakin ehdoton bloggaamisessa.

9. Ei liikaa Nelly- kollaaseja
Blogimainonta on sellainen juttu mikä nostaa monella karvat pystyyn. Toiset eivät pysty sietämään, toiset taas saavat inspistä toisen suosituksista ja vaikkakin juuri niistä kollaaseista. Blogin sisällössä pitää kuitenkin olla muutakin kuin pelkät kollaasit. Itseäni mainonta ei häiritse paitsi jos blogi on pelkkiä alekoodeja ja tarjouksia kerta toisensa jälkeen. Mielestäni on kuitenkin mukava lukea esimerkiksi jotain vinkkejä aleista ja tuotetestauksista, jolloin itselleni on kyllä ihan sama onko tuotteet mistä peräisin. Pointsi oli kuitenkin se, että postaa muutakin kuin pelkkiä mainoksia. 🙂

10. Kriittisen palautteen fiksu vastaanottaminen
Blogeihin tulee myös aika paljon anonyymi- kommentteja, jotka eivät aina ole niin mukavia tai mieltä ylentäviä. Itse olen ainakin saanut bloggaajana todella paljon ns. paskaa niskaan ja välillä olen kiehunut ärtymyksestä niihin vastatessani. Paras neuvo on kuitenkin se, että pitää neutraalin linjan. Ärsyttäjä ei jaksa ärsyttää jos niihin vastataan rauhallisella asenteella. Tämä on itselleni monesti vaikeaa temperamenttisen luonteeni vuoksi ja monesti olenkin pamauttanut jonkun ärsyttävän kommentin vastaiskuksi. Tämä ei kuitenkaan kannata. 🙂 Loukkaavat kommentit ovat toki asia erikseen ja mitään henkilökohtaista roskaa ei tarvitse mielestäni edes julkaista. Myös perheeseen ja läheisiin kohdistuva ilkeily on maailman ikävintä ja kannattaakin suosiolla jättää ihan omaan arvoonsa. Kommenttien valvonta on syytä pitää päällä jos haluaa yhtään rajoittaa kommenttien laatua. 

Mitkä ominaisuudet teidän mielestänne tekevät blogista hyvän? 
Osuiko yksiin omien ajatuksieni kanssa? 🙂