Rakastunut Essieen

En tiedä miten olen onnistunutkin välttämään Essie- kynsilakat vaikka niistä paljon positiivista olen lukenut, shame on me! Eilen Sokoksella pyöriessä pysähdyin kyseisen merkin hyllylle ja päätin, että nyt lähtee joku väri kokeiltavaksi. Niin monta aivan ihanaa sävyä mutta päädyin mustaan, sävyyn ”licorice”. Multa on jo pidempään puuttunut musta lakka ja se on sellainen yleistyylikäs. Seuraavalla kerralla voi sitten miettiä jotain ihanaa kesäistä korallia tai pastellisävyjä. 🙂 

No sitten fiiliksiä lakasta. Ensinnäkin, yksi kerros lakkaa riitti mainiosti täysin peittävään lopputulokseen, wow. Toiseksi, kynsilakka kuivuu super nopeaa ja pinta on mageen kiiltävä. Pysyvyys sitten testataankin näinä lähipäivinä. Itselläni on helposti liuskoittuvat kynnet, joten hankaluuksia on aina juurikin lakan pysymisessä. Se alkaa aina ensimmäisenä railoilemaan noista liuskakohdista ja joudun fiksailemaan kynsilakkaa lähestulkoon päivittäin. Toivon mukaan ongelma ratkeaisi näillä lakoilla! Mitä mieltä te olette Essien kynsilakoista? Onko monen muun lemppareita? 🙂

Vaaleaa denimiä

Eilen tuli kaivettua pitkästä aikaa viime kevään- ja kesän farkkupaita esiin, tulipas kesäinen fiilis noinkin vaaleassa denimissä. Kun kevät lähenee tuntuu ettei vaatekaapissa ole enää oikein mitään kivaa ja päivitystä pitäisi tehdä kovastikin. Oma vaatekaappini on oikea sekasorto. En siis ole ollenkaan sellainen suunnitelmallinen ihminen, joka kokoaisi vaatehyllynsä fiksusti ajattomista kappaleista. Mulla on niin paljon sellaisia yhden kerran paitoja, jotka ovat sillä hetkellä olleet kiva idea mutta jääneet siihen yhteen käyttökertaan. Vasta ihan viime aikoina olen alkanut kartoittamaan esim. toppi- ja teepaita valikoimaa, eli ostanut ihan oikeasti näitä eri väreissä ja ilman mitään erityis kuoseja, printtejä tms. Nuo ovat kuitenkin niitä vaatekaapin kulmakiviä, kuulemma. 🙂

Itselläni on se ”ongelma”, että työpukeutuminen on siisti business ja toisaalta vapaalla tykkään aika boheemistakin tyylistä. Tämä tarkoittaa, että jos ei sovella niin joutuu ostamaan molemmat kuteet erikseen. Onneksi olen kuitenkin hieman onnistunut yhdistämään näitä kahta spektiä ja kai se tyylini on yleisestikin värväytynyt aikuisempaan ja hieman naisellisempaan suuntaan? Paljon on tullut hankittua erilaisia jakkuja, ne ainakin toimivat lähestulkoon aina! Eli monikäyttöisyys kunniaan ja pointsit kotiin! 🙂 Millainen vaatekaappi teiltä löytyy? Onko siellä fiksuja vai ei niin fiksuja hankintoja? 

PS. Vielä eiliseen postaukseeni vedoten pakko sanoa, että tarkoituksenani ei ollut nyt mitenkään arvostella fitnesstä huonoksi asiaksi vaan lähinnä siis ilmaisin oman mielipiteeni siitä. Se ettei tämä trendi miellytä jokaista ei oikeasti pitäisi olla kimmoke alkaa sitten haukkumaan mua henkilökohtaisella tasolla. 🙂 En kuitenkaan osoittanut ketään sormella vaan kyseenalaistin tätä muoti- ilmiötä. Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta, eikä monikaan varmaan tykkää mun ulkonäöstä ja se on ihan fine. Pääasia, että viihtyy itse kehossaan ja tykkää siitä. Jokainen rockkaa omalla tavallaan! 😉