Ajatuksia herkuttelusta

Multa aina välillä kysellään miten herkuttelen vai herkuttelenko ollenkaan, kun blogini ei vilise kuvia karkkipusseista ja jäätelöannoksista. Ajattelinkin tehdä ihan omaa postausta aiheesta herkut, siitä mitä ja kuinka usein niitä suuhuni laitan. Mietin itseasiassa erään lukijan esittämän kysymyksen jälkeen, että niin, en tosiaan usein kirjoittele niistä epäterveellisemmistä herkuista. Kai mulla on joku pinttynyt ajatus siitä, että blogeista haetaan motivaatiota ja karkkipussit ja suklaat ei anna sitä jengille. Toisaalta, kun asiaa oikein miettii pitäisihän blogeissakin olla rehellisyyttä ja inhimillisyyttä. Usein kirjotetaan niistä hyvistä jutuista, kuinka päivä on ollut täydellinen ja kaikki jutut on aseteltu täydellisesti kuviin. Aika tekopyhää, koska eihän se niin mene. 😀 Ja sitäpaitsi eihän karkkipäivä ole oikeasti mikään synti tai osoita heikkoutta. Tällä fitneksen aikakaudella vaan tuntuu, että kaikki enemmän tai vähemmän fitness osoittaa heikkoutta jollain saraa…

No sitten ihan itse aiheeseen, eli herkkuihin. Olen aina ollut varsinainen makean ystävä. Ei sipsejä, poppareita tai hamppareita vaan makeaa! Kakut ja pullat tosin eivät hirveästi iske mutta irtokarkit, suklaa ja jäätelö ovat niitä omia heikkoja lenkkejäni. Pyrin välttämään viikolla karkkeja ja muita herkkuja, tavoitteena on pitää ainoastaan yksi herkuttelupäivä viikossa mutta aina se ei todellakaan mene niin. Tällä viikolla olen itseasiassa syönyt karkkia enemmän kuin 200 grammaan niin keskiviikkona, kuin perjantainakin. Ja äsken söin pienen jäätelön. Eli kyllä minäkin herkuttelen. 🙂 Tosin mulla on kyllä välillä sitten taas viikkoja ettei makeaa tee edes mieli ja en pidä mitään erityistä herkkupäivää. 

Karkkipäivinä karkkia syön kerrallaan aika maximissaan sen 300 grammaa, harvoin nykyään edes niin paljoa. Mulle tulee meinaan tätä nykyä makeasta paljon helpommin paha olo, vaikkakin ihan hyvä niin, koska muutenhan sitä uppoaisi helposti enemmän kuin laki sallii. Jonkun verran olen koittanut vaihtaa karkkeja hieman terveelllisempiin herkkuihin, pähkinöihin ja kuivattuihin hedelmiin. Rakastan siis kuivattuja hedelmiä, eli eipä ole hankalaa! 🙂 Välillä siis tuo ns. sokerikoukku ja verensokerien yhtäkkinen nousu ei houkuta ja koitankin vaihtaa makean hieman terveellisempiin vaihtoehtoihin. Toisaalta toisinaan on taas viikkoja, että ihan pakko saada juurikin kunnon sokeri irttareita. Riippuu niin paljon fiiliksistä ja mun mielestä fiiliksiä pitääkin kuunnella. Jos ei tee viikonloppuna mieli karkkia niin miksi sitä pitäisi tavan vuoksi ostaakaan? 

Itselläni eivät muuten toimi karkkilakot ja muut herkkulakot sitten ollenkaan. Joku kumman tapa aina haaveilla siitä mitä ei saa tehdä, eli ei toimi. Olen koittanut kyllä aika montakin kertaa ja aina repsahtanut parin viikon jälkeen… Ei mun juttu siis. Mites te herkuttelette? Toimiiko kerran viikossa sääntö vai napsitteko joka päivä jotain pientä?

Uutta Canonia

Olen tällä hetkellä aika innoissani, tai noh sekin lienee suhteellisen lievä ilmaisu. Kirjoittaessani tuosta Olympuksen minijärkkäristä mainitsin, kuinka haaveissani on siintänyt Canonin täydelllinen 6D. Pari iltaa sitten tuosta 5D:stäni putosi peiliosa ihan siis extempore, normaalissa kuvaustilanteessa. Tämän sattumuksen innoittamana aloin todella miettimään taas pitäisikö nyt vaan ostaa se 6D eikä maksaa tuosta huollosta. Tosin luin netistä, että Canon mahdollisesti korjauttaisi tuon peilin ihan rekliksenä, kuulemma joku 5D:n rakenteellinen vika?! 

Kaikesta huolimatta tein päätöksen ja haettiin mulle Verkkokaupasta 6D, tämä unelmakamera. Olen nyt tänään kuvaillut tässä kotosalla aamupuuhien lomassa ja täytyy sanoa, että huhhuh mitä jälkeä! Nyt jos vertaa vaikka tuohon 5D:hen niin ero on sanoin kuvaamaton, tosin eihän tämä nyt suurena yllärinä tule mutta fiilistelenpä kuitenkin. 🙂 Suunniteltiin miehen kanssa, että tuota objektiivipuolta on vaan laitettava hieman kuntoon. Eli hankintalistalle Ef 50/1.4 ja toinen jonka haluaisin olisi 100 mm. Mullahan on tuo 50 mm 1.8 mutta ero 1.4:seen on kuulemma aika huima, näkyyhän se jo hinnassakin. Sitten perusteet tuohon 100 mm hankintaan on juurikin se, että saisi kuvattua tarkkoja yksityiskohtia, tuotteita jne. Tällä hetkellä meiltä löytyy vaan tuo 50 mm 1.8 ja 28-135 mm, joka tosin on aika hyvä linssi mutta ei kovin valovoimainen. Itse pidän tuosta 50 millisestä 1.8:sta mutta onhan se 1.4:nen vielä hankittava.

 Kaikki alla olevat kuvat ovat muokkaamattomia ja on otettu tässä kotosalla, muutama lamppu päällä. Ikkunoista tulee hieman valoa mutta eipä kauheasti. Kokeilin kameraa myös aika pimeissä olosuhteissa ja suuren ISO mahdollisuutensa vuoksi tällä saa oikeasti aika huikeaa jälkeä pimeämmässäkin ilman salamaa. Kohinan riski on kuitenkin olemassa, joten sitä tässä juuri testaillaan kuinka suurella isolla voidaankaan mennä, että kuviin tulee kovin näkyvää kohinaa. Tässähän on myöskin se Wifi- ominaisuus, eli puhelimen kautta pystyy käyttämään itselaukaisijaa. Se pitää kyllä ehdottomasti opetella, huikeaa nähdä puhelimen näytöltä miltä kuva näyttää jo kuvausvaiheessa. 🙂 Kuinkahan maltan odotella asukuvien kuvaamista ulkosalla, harmikseni miehellä on koko viikonloppu kuvauksia joten homma jää tyyliin ensi viikkoon. Ellen sitten lähde yksin jalustan kanssa tuonne pyörimään… 🙂 Jokatapauksessa, alla vähän pientä fiilistelyä. Objektiivina 50 mm 1.8.

(Saatu Lumenelta testattavaksi)
(Aurinkolasit saatu Glitteriltä ystävänpäivälahjaksi.)
Tuollaisten ”selfieidenkin” ottaminen onnistui ihmeen hyvin vaikka tarkennuspistettä ei voinut manuaaliasetuksilla edes tsekata. 
Ja tosiaan vielä muokkamattomana, ahh. Mä oon rakastunut.
Onko teistä monella kyseinen kamera, saa antaa vinkkejä ja objektiivi ehdotuksia! 🙂