Sunnuntainen arvonta

Eilen mainitsinkin arvonnasta, joka pärähtää nyt käyntiin. Kyseessä on siis DANCETERIA & WE LIKE United- bileet Tivolissa 24.1.2014. Olen joskus aikaisemminkin arponnut blogissani sisäänpääsyjä kyseiseen tapahtumaan ja nyt jälleen Anton (Dj. Lovetone) kyseli haluaisinko laittaa arvontaa käyntiin. Kyseessä on siis bileet, joissa on tällä kertaa esiintymässä mm. Deni ZKoyu, Lovetone, Heikki L ja Rony Rex. Hyvät kemut siis ehdottomasti tulossa! Tiukan aikataulun vuoksi arvon nyt avecillisia jonon ohitse sisäänpääsyjä kaksi kappaletta. Osallistua voit laittamalla sähköposti- osoitteesi kommenttiboxiin, halutessaan voit myös perustella miksi juuri sinun pitäisi voittaa sisäänpääsy. 🙂 Arvonta päättyy keskiviikkona 22.1 klo. 12.00.

Tsemppiä!

Gaalailemassa

Olimme tosiaan Sakun kanssa eilen Dr. Hauschkan järjestämässä gaalassa Kampin Kilta- salissa. Ihastuin tähän kyseiseen tilaan ihan täysin ja aloinkin suunnittelemaan niitä muutaman vuoden päästä häämöttävät kolmekymppisiä. Olisi meinaan aivan täydellinen mesta sellaisille juhlille! Upeiden tilojen lisäksi itse tilaisuus oli myös onnistunut, hieman ohjelmaa ja erikoisempia ruokapaloja pitkin iltaa. Dr. Hauschka juhlisti siis uudistunutta pakkausilmettä, tuotteiden laatu on toki edelleenkin sitä ihan priimaa. Kyseinen kosmetiikkahan on luomua ja heidän valikoimistaan löytyy varmasti tuotteita ongelmallisimmallekin ihotyypille. Itselläni on kaapissa parasta aikaakin heidän Ruusuvoide, joka on todella oivallinen hoitovoide kasvoille näin talvella. Rasva on super hoitavaa ja sopii hyvin normaalille, kuivalle ja couperosaan taipuvalle iholle. Onko kyseinen merkki monelle teistä tuttu? Olisi mukava kuulla jos teillä on vinkata joistain suosikeista?

Kilta- salista suuntasimme sitten kaupunkiin ja muutamassa baarissa tuli kävästyä. Viralliset jatkobileet olisivat olleet Teatterissa mutta ne nyt jäivät väliin tällä kertaa. Kiitokset vielä järjestäjille kutsusta ja mukavasta illasta! 🙂

PS. Huomenna onkin tulossa arvontaa! 🙂