Paketti poikaystävälle?

Musta tuntuu, että jostain kumman syystä miehet ovat niitä, joille on muka vaikein ostaa lahjoja. Naisille on niin paljon enemmän kaikkea kivaa ja useimmat tytöt tunnetusti tykkäävät lahjoista. Välillä ihmettelenkin miten mies voi kokea hankaluudeksi löytää tyttöystävälle lahjaa? Usein naiset vielä antavat niitä vinkkeleitä enemmän, kuin lompakko salliikaan. 🙂 Noh, itse en ole koskaan kokenut ongelmaksi miehelleni lahjojen ostamista. Tiedän hänen tyylinsä aika tarkalleen ja muutenkin intressit, joita hän vaalii. Mielestäni vaatteet ovat aina hyvä vaihtoehto, niin alus, kuin päällysvaatteetkin. Myös kellot ja korut toimivat. Lisäksi kannattaa miettiä miehen yleisiä kiinnostuksen kohteita, josko voisit yllättää jollain kivalla niihin liittyvällä? Meillä oli tänä vuonna puhetta, että ostettaisiin jotain yhteiseen hyvään. Niinpä päädyimmekin uuteen televisioon, jota todella tarvitsimme. Hyvä lahja, johon molemmat olemme tyytyväisiä. 

Kokosin kollaaseiksi eri verkkokaupoista muutamia lahjaideoita miehelle. Näissä on sellaisia lahjoja, joita itse voisin ajatella ostavani. Kaikki hyödyllisiä ja miehiseen makuun sopivia. Persoonalliset lahjathan ovat niitä parhaita, joten jos ideoita kehkeytyy niin niitä kannattaa kyllä toteutella! 🙂 Mitä te aijotte ostaa miehellenne? Onko lahjan hankkiminen ollut helppoa vai oletteko joutuneet kriiseilemään? 🙂

Vielä on onneksi viikko aikaa hankkia lahjoja jos niitä vielä uupuu! 😉

* Postaus sisältää mainoslinkkejä

Asukuvaa lauantailta

Eilen oli aika hulivilipäivä ja puolikuntoisena painelinkin menemään. Mies oli koko viime viikon flunssassa ja nyt on ollut itsellä sitten hieman puolikuntoinen olo. Ilmeisesti se on mahdotonta väistää jos elää toisen kanssa saman katon alla? Samaa ilmaa hengitellen ja herää aamuisin siihen, että toisen suu on oman vieressä. Ei ole helppoa vaikka vitamiineja veteleekin! Käytiin eilen siskon kanssa Ikeassa (postausta tulossa myöhemmin) ja ennen sitä Erika nappasi muutaman kuvan asustani. Pipo on näiden säiden pelastus ja rakkaus tuota pörröjakkua kohtaan ei vaan katoa. Iskeekö päivän look teihin?

Kengät Kookenkä
Keinonahkahousut Vero Moda
Laukku Ralph Lauren
Teepaita Gina Tricot
Jakku Vero Moda
Kello Glitter *giveaway
Pipo Nelly / River Island


Tänään koitetaan käydä jouluostoksilla, olisi kiva saada kaikki lahjat ostettua!