Eilisen illan asu ja meikki

Meinasin kirjoittaa, että huomenta kunnes välähti etteihän tässä taideta enää ihan aamussa ollakaan. Täällä ollaan vietelty päivää peiton alla, eilisten juhlien herkkuja syöden. Ajantajukin on nähtävästi kadonnut. 🙂 Järjestin pikkujoulut lähimmille ystävilleni ja meillä oli oikein mukava ilta kaikin puolin. Kirjoitan juhlista postausta vielä hieman myöhemmin mutta nyt muutama kuva illan asusta ja meikistä.  Silmämeikissä luotin perinteisiin ruskeisiin sävyihin ja tummiin rajauksiin. Luottosetti. Pohjameikin loihdin alla olevilla tuotteilla.

Nappasin muutaman asukuvan jalustalla ja itselaukaisijalla. Harmi vaan, että osa on hieman epätarkkoja. Minulla ei ole vielä sitä kameran ”kaukosäädintä”, joten tuo tarkentaminen ei ole mikään iisein homma itsestään kuvaa ottaessa. Noh, näette ainakin hieman asua ja illan yleistä lookkia. Tein muuten ne kiharat pitkästä aikaa ja tajusin kuinka paljon tuo tukka onkaan saanut lisää pituutta. Ei ollut mikään minimitta enää. 😉
Mekko H&M
Rannekoru Lindex
Kello Glitter *giveaway

Mitäs tykkäätte illan stailista? 🙂

Juoksusta elämäntapa

Syksyn ja talven tulo tuo jonkun verran haastetta kuntoiluun. Itse olen jo puolen vuoden ajan tehnyt säännöllisesti juoksulenkkejä, viikossa vähintään kaksi kappaletta. Tähän mennessä lenkit ovat sujuneet vielä suhteellisen lepposasti mutta eilinen iltalenkki… Hurr, oli kyllä niin kylmä! Omalla kohdallani tuo kylmä ilma ja viima ottaa etenkin hengityselimistöön hurjan paljon. Loppuvaiheessa lenkkiä huomasin, kuinka hengittäminen alkoi olemaan hankalampaa ja kankeaa. Kroppa olisi jaksanut vielä toisen vitosen mutta kurkussa tuntui. Todella harmillista, ehkä joku korkea kauluri voisi toimia suun edessä? Vai miten te talvijuoksijat juoksette läpi talven? Mun ei vaan tekisi millään mieli siirtyä tuonne salin juoksumatolle.

Muistan, kun jossain vaiheessa lähestulkoon inhosin ulkoliikuntaa. Mua ei saanut ulos juoksemaan, ei sitten millään. Puolikkaallekin treenasin pääosin salin juoksumatolla. En vaan ollut selkeästi löytänyt sitä ulkona juoksemisen ”touchia”. Nyt puoli vuotta säännöllisesti ulkoilmassa juosseena voin sanoa olevani koukussa. Se raikas ilma saa ihan uskomattomia aikaan. Pää ja ajatukset selkenevät, huolet häviää, rentoutuu ja tulee muuten vaan ihan mahtava fiilis! Oletteko samaa mieltä? Mielestäni tuota fiilistä ei saa siinä salin juoksumatolla vääntäessä, vaan ihan ulkona painellessa. 

Pientä helpotusta tarkenemiseen on tuonut H&M:stä ostettu juoksupaita. Ihan mielettömän hyvä hinta- laatusuhteeltaan! Paidan sisäosa on pehmeää ja miellyttävää materiaalia, pieni kaulus auttaa suojaamaan arkaa kaulan seutua. Tässä vaiheessa vuotta olen käyttänyt tämän alla vielä toppia ja päällä juoksutakkia. Pessytkin olen todella monta kertaa ja ei ole mennyt miksikään. Olen kyllä aikaisemminkin suosinut Hennesin urheiluvaatteita ja ne ovat oikeasti olleet aika kestäviä vaikka voisi luulla ihan muuta.

Onko muita juoksemiseen hurahtaneita? 
Ja antakaahan niitä vinkkejä nyt talvijuoksemisen mahdollistamiseen?! 🙂