Slow mood ja mid seasonit

Huomenta! Aijon viettää eeeerittäin rauhallisen viikonlopun. Mulla on ollut viime aikoina ihan turhankin hektistä ja pari viime viikonloppuakin on mennyt pääosin erilaisissa kemuissa sun muissa. Tulee niin hyvään saumaan ihan tällainen löhöviikonloppu. Iltapäivästä lähdetään Millan kanssa piipahtamaan Ikeassa, mitään tähteellistä ostettavaa sieltä ei ole mutta ehkä kuitenkin jotain tarpeita viimeistään paikan päällä ilmenee. 😉 Mulla on kauheasti kaikkea postattavaakin ”rästissä”, joten illalla ajattelin keskittyä niiden tekemiseen. 🙂 Poikaystävä on viikonlopun Tampereella, joten ihan ylhäisessä yksinäisyydessä täällä elelen. 

Hitaan lauantain, kymmenen tunnin yö- unien jälkeen aloitin ihanan muhkealla aamiaisella ja seuraavaksi istuinkin jo tähän koneen äärelle selailemaan Nellyn mid seasoneita. Viimeksikin, kun noita alejuttuja selailin oli kauhea kiire mutta nyt oli ihanasti aikaa katsella rauhassa. Paljon kaikkea ihanaa ja vielä on kokojakin hyvin jäljellä! Pikkujoulukausi lähenee ja mekkoja on hankittava jälleen. Juhlapukeutumisessa omia valttejani ovat musta ja valkoinen, joskus sekaan eksyy myös muitakin kausivärejä mutta pääosin noilla väreillä tulee mentyä.


Alet aukeavat kaikelle kansalle vasta maanantaina, joten nyt on vielä pari päivää aikaa viedä parhaimmat päältä! 
Koodi ALEEN ON: VIPSALE ja sinne pääset TÄSTÄ. 

Ihanaa viikonlopun alkua! 🙂
  

* Sisältää mainoslinkkejä

Materiaonni?

Tiedättekö sen fiiliksen, kun ostat jotain ihanaa uutta itsellesi tai läheisellesi? Fiilis mikä siitä syntyy jos ostaa jotain mitä on kauan jo haaveillut ja aina vaan siirtänyt ja siirtänyt. Itse olen kasvanut perheessä, jossa on aina kannustettu kovaan työntekoon ja opetettu siihen, että raha ei kasva puussa. Pienenä sain aina viikkorahaa eri jutuista, en vaan olemisesta vaan siitä, että tein jotain. Isäni piti minulle urheilupäiväkirjaa, jossa oli merkattu jokaiselle päivälle jokin lenkki tai muu, kun toteutin nämä parin kuukauden listat, sain 100 mk. Se oli iso raha ja aika karulta kuin se joidenkin korvaan saattaa kuullostaa, todella motivoi urheilemaan. Kai mulla siis muutenkin sitä poltetta oli mutta tuo raha oli vielä sellainen extra motivaattori. 🙂 

Nämä jutut ovat kasvattaneet musta sellaisen, että edelleenkin arvostan työn tekoa ja en saa mitään ilmaiseksi. En edes näitä blogin kautta saamiani asioita, niidenkin eteen olen tehnyt ja tulen tekemään töitä. Arvostan myös muissa ihmisissä kyseisiä piirteitä ja oikeasti en pysty arvostamaan yhtään sellaista, että maataan kotona ja ollaan, mies tienaa ja ostaa sulle laukkuja sun muuta. Tuotakin, kun näkee aika paljon. Mielestäni se osoittaa tiettyä oman arvon puutetta, mikä ei voi loppupeleissä kantaa sun omaa elämää kovin pitkälle. 

Aina välillä funtsin myös millaista olisikaan voittaa vaikka lotossa, tuntea se fiilis, että sulla on rahaa ihan kaikkeen. Voit marssia Luiskalle ja ostaa sieltä jokaisen laukun. Onko ihmistä luotu siihen, että se voi saada kaiken minkä haluaa ja hallita rahalla omaa elämäänsä täysin? Mä en usko siihen. Kun ihmisellä on varaa kaikkeen, katoaa se FIILIS kaikesta ostamastaan. Louis Vuittonin tms. laukku ei tunnu millekään, eikä sun tarvitse nähdä yhtään vaivaa sen saamiseksi. Mielestäni parasta on juuri se tavoittelu ja unelmat. Voin naisena unelmoida jostain kivasta laukusta, matkasta, mekosta tms. ja tiedän saavani sen jossain vaiheessa, kun säästöt ovat kohdillaan. Itselläni on ainakin jatkuvasti mielessäni erilaisia hieman hintavempia asioita, joihin pyrin säästämään. Sitten aina välillä on kiva hieman satsata ja ostaa jotain kalliimpaa jota on jo pidempään katsellut. 

Kuitenkin lähestulkoon parhaita asioita, joihin sijoittaminen kannattaa ovat mielestäni elämykset, matkat, koti ja hyvä olo. Nämä vievät voiton kaikenlaisesta naismaisesta materiahömpästä. Mulle ainakin on tärkeintä olla onnellinen, tulla rakastetuksi ja saada antaa rakkautta. En koskaan voisi elää vaikka jossain suhteessa miehen rahan vuoksi ja siksi, että saisin haluamaani materiaa. EN KOSKAAN. Rakkaus tekee onnelliseksi, tavara ei anna kovin paljon rakkautta vaikka sitä olisi mielin määrin. Ja aika onnelliseksi muuten tulee, kun ostaa sille toisellekin puoliskolle jotain. Kenties onnellisemmaksi, kuin itselleen ostaessa? 🙂

Mitä ajatuksia materiaonni teissä herättää? Millaisia rahankäyttäjiä sieltä löytyy?
Saa kertoa ihan vapaasti jos heräsi jotain fiiliksiä. 🙂

Mulla on ihan mielettömän väsynyt fiilis viikon jäljiltä mutta ihan pakko oli alkaa kirjoittamaan, kun päässä pyöri tuollaisia ajatuksia. 
Huomiseen ja kiitos, kun käytte täällä! <3

* Kuvat lainattu weheartit.com