Miten asettaa rajat läheisissä ihmissuhteissa?
Taannoin blogini kommenttiboksiin kilahti kommentti, jossa toivottiin minulta postausta rajojen asettamisesta ihmissuhteissa. Olen sivuuttanut aihetta useaan otteeseen blogissani, mutta en kertaakaan kirjoittanut aiheesta omaa postausta, jonka vuoksi päätin tänään sellaisen toteuttaa. Aihe on nimittäin itselleni hyvin tuttu ja sellainen, jota olen joutunut etenkin terapian jälkeen elämässäni työstämään. Näin siksi, että vasta terapiassa ymmärsin sen, miten edes läheisiltä ihmisiltä ei tarvitse sietää käytöstä, joka rikkoo rajojani. On aivan sama, onko tämä rajoja rikkova henkilö paras ystävä tai perheenjäsen – rajoja rikkovaa käytöstä ei tule, saatikka tarvitse hyväksyä ja siitä tulee aina sanoa rehellisesti vastapuolelle.
Millainen käytös on rajoja rikkovaa?
Niin, sen määrittelemme itse. Omat rajat voi tunnistaa esimerkiksi sen kautta, miltä toisen sanat ja teot tuntuvat. Jos toisen ulosanti satuttaa tai tuntuu pahalta, on kyse rajojen ylittämisestä. Toki emme voi olettaa, että muut tietävät rajamme, jos emme niistä puhu. On hyvin tyypillistä, että esimerkiksi perheenjäseniltä siedetään kaikenlaista käytöstä, sillä he nyt ovat perhettä, eivätkä todellisuudessa tarkoita pahalla. Totuus on kuitenkin, että jopa perheenjäsenille tulee opettaa, mikä on meille okei ja mikä ei, jonka seurauksena heidän tulee kunnioittaa rajojamme. Ei ole perheenjäsenen etuoikeus arvostella elämääsi, ulkonäköäsi tai valintojasi, vaikka he olisivat sinulle miten läheisiä tahansa. Sama pätee parisuhteeseen ja läheisiin ystävyyssuhteisiin. Mielestäni on tavallaan hassua, miten usein juuri läheisissä ihmissuhteissa harrastetaan rajojen rikkomista ja juuri näissä suhteissa omista rajoista ei uskalleta puhua ääneen! Taustalla on varmasti ainakin osittain pelko loukkaamisesta ja siitä, että asia vaikuttaa ihmissuhteen laatuun.
Kuten sanoin, myös minulla on aiheesta henkilökohtaista kokemusta. En halua eritellä ketään julkisesti, mutta olen kokenut sitä, kuinka rajojani on rikottu senkin jälkeen, kun olen sanonut aiheen olevan itselleni jokseenkin kipeä tai haastava. Ja vaikka olen useaan otteeseen maininnut, etten halua puhua siitä, on toinen nostanut sitä kerta toisensa jälkeen esiin ja siinä kohtaa, kun olen loukkaantunut, on toinen sanonut sen olleen ”vain huumoria”. Tämä on siis hyvä esimerkki siitä, miten toinen voi rikkoa rajojasi, eikä kunnioita niitä joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Eikä siis sillä, varmasti itsekin olen tuota tehnyt, jonka vuoksi aina toivon, että myös minulle sanotaan suoraan, jos sanon tai toimin tavalla, joka toista loukkaa! Usein on kyse tietämättömyydestä, mutta siinä kohtaa, kun sama kaava toistuu senkin jälkeen, kun olet sanonut siitä kymmenen kertaa toiselle, ollaan jo jokseenkin hälyttävässä tilanteessa.
Me ihmiset näemme maailman niin eri tavoin. Tästä syystä lähellä olevien ihmisten syvempi tunteminen on tärkeää ja kun heidät tuntee, on tärkeää kunnioittaa heidän rajojaan. Omat rajat on muuten myös äärettömän helppo piilottaa ja täten antaa muiden niitä polkea sillä verukkeella, ettei nyt vaan jaksa olla nipo. Tähän olen itsekin usein sortunut ja paljon verhonnut huumoriin, vaikka todellinen tunne sisälläni olisi ollut vallan toinen. Otan toisinaan vähän sellaista ”hassuttelijan” roolia ja esitän kovista, joka kestää kaiken ja jolle voi naureskella, vaikka todellisuudessa olen herkkä. Eli en minäkään aina sano etenkään puolitutuille ihmisille suoraan, jos joku ei ole itselleni okei, vaan saatan antaa asioiden olla, koska en jaksa tehdä niistä numeroa tai aiheuttaa hämminkiä. Ja jossain määrin tämä on täysin ok, eikä kaikesta tarvitsekaan numeroa tehdä. Mutta siinä kohtaa, jos jokin asia sattuu ja sitä toistetaan toistamisen perään, kannattaa ehdottomasti kertoa muille, ettei tämä ole ok. Kuten sanottu, ihmiset eivät ole selvännäkijöitä ja moni ei osaa aistia toisten tunnetiloja tai nähdä hymyn taakse.
Yksi yleinen tapa rikkoa rajoja, on kuormittaa toista liiallisella oman elämän murheiden jakamisella. Toki läheisiin ihmissuhteisiin kuuluu toisen tukeminen ja murheiden kuunteleminen, mutta siinä kohtaa, kun toisen kuormitus vaikuttaa omaan jaksamiseen, liikutaan heikolla jäällä. On olemassa ihmisiä, jotka automaattisesti puhuvat aina vaan itsestään ja omista murheista, eivätkä huomaa kysyä, mitä sinulle kuuluu? Tämä ihmistyyppi on äärimmäisen kuormittava ainakin kaltaiselleni tunnetiloja imevälle ihmiselle ja tuollaisissa tilanteissa olleena, olen kantapään kautta oppinut, etten valitettavasti voi olla kenenkään terapeutti. Siinä kohtaa, kun minun oletetaan olevan 24/7 läsnä toista ja toisen huolia varten, ahdistun. Ja ehkä se erikoisin juttu on, että juuri tuollaiselle intensiiviselle ihmiselle minun on hyvin hankala sanoa suoraan, mitä tunnen, eli asetan rajani ottamalla etäisyyttä sen sijaan, että sanoisin suoraan, etten pysty tähän. Tämä on ehkä hieman itsekäs toimintamalli, mutta aina emme tosiaan välttämättä kykene toimimaan fiksusti tai tavalla, jolla haluaisimme toimia.
Miten rajat asetetaan?
Paras tapa rajojen asettamiseen on aina ehdottomasti niistä ääneen puhuminen. Siinä kohtaa, kun toinen niitä rikkoo, sanomalla asiasta, voimme varmistaa, että toinen kuulee mikä ei ole meille okei. Jos toinen silti jatkaa saman toistoa, suosittelen ihmissuhteen katkaisemista tai vähintään siihen etäisyyden ottamista. Tämä kuulostaa ehkä jonkun korvaan hurjalta, mikäli kyse on esimerkiksi perheenjäsenestä, mutta kenenkään ei tule sietää toiselta jatkuvaa laiminlyöntiä, on se sitten tahatonta tai tahallista. Uskon, että usein juuri etäisyyden ottaminen auttaa vastapuolta ymmärtämään, kuinka tosissa olemme. Ja toki aina on ihmisiä, jotka eivät siltikään ymmärrä, vaan heittäytyvät tuossa kohtaa marttyyreiksi tai syyllistävät, vaikka tulisi katsoa peiliin. Aina on myöskin ihmisiä, jotka eivät kykene itsetutkiskeluun tai edes halua sitä tehdä ja tämän vuoksi joskus on tehtävä päätöksiä oman hyvinvoinnin puolesta, loukkaantuu toinen siitä tai ei.
Olenkin nykyään aiheen suhteen aika tarkka ja etenkin läheisilleni haluan tehdä selväksi, mitä siedän ja mitä en. Olen myös oppinut tässä asiassa aika päättäväiseksi, eli en ole enää mikään kynnysmatto, vaan silloin, jos toinen minua sellaisena pitää, hän ei ansaitse minua elämäänsä. Terapiassa sain paljon voimaa juuri tämän asian suhteen, sillä siellä itsetuntoani vahvistettiin, jonka myötä olen kyennyt toteuttamaan rajoja myös käytännössä. Rajat ovat rakkautta. Ja pienenä vinkkinä, jos rajoista ääneen puhuminen tuntuu hankalalta, kirjoita läheiselle kirje, jossa kerrot aiheesta! Monille kirjoittaminen on helpompi tapa ilmaista omia ajatuksia ja joskus kirjoittamalla saa tuotua esiin asiat selkeämmin. Yksi tärkeä seikka on puhua läheiselle omista taustoista ja siitä, mitä kaikkea siellä on. Vaikka monesti menneisyyden avaaminen saattaa pelottaa, usein se avaa toiselle meistä asioita, jotka auttavat ymmärtämään käytöstämme.
Ajattelen, että asettamalla rajat ihmissuhteissa, voimme olla paras versio itsestämme. Kun lähellä on ihmisiä, jotka kunnioittavat ja rakastavat meitä, saamme kaiken potentiaalin käyttöön! Jos taas vietämme aikaa ihmisten seurassa, jotka rikkovat rajojamme tuosta noin, jatkuvasti, emme todennäköisesti kunnioita itseämme. Siksi mielestäni vaativuus ihmissuhteissa, on pelkästään hyvä asia ja osoittaa sen, että arvostamme itseämme. Ja olen muuten huomannut, että siinä kohtaa, kun opin arvostamaan itseäni, aloin vetämään puoleeni ihmisiä, joissa on potentiaalia tasavertaiseen, kunnioittavaan ihmissuhteeseen.
Herättääkö aihe teissä ajatuksia?
Kuvat: Iines Aaltonen
