Karvaliivissä

Löysin viime viikolla juhlamekkoa etsiessäni aivan ihanan karvaliivin Stockkan Vilasta. Olen jo pidempään katsonut tämän tyylistä liiviä, joka olisi hieman pidempi ja sitä voisi syksyn tullen käyttää rotsinkin päällä. Tämä oli juuri täydellinen, ei mikään sulkapesä vaan tuollainen pehmeä teddy- liivi. Edessä on napitus, mikä on aina parempi kuin vetskari. Lisäksi tähän astisella kokemuksella liivi on vielä aika lämminkin, olen meinaan toistaiseksi meinannut tukehtua tällä päivällä ulkona kulkiessani. Mutta eipä hätää, kun mennään kuukausi eteenpäin on meininki varmasti eri. Itse aina lykkään viimeiseen saakka talvitakin käyttöön ottoa, joten tänä vuonna tämän teddykän kanssa onnistun varmasti lykkäämään sen entistä pidemmälle. 

Nilkkurit DinSko
Housut Vero Moda
Toppi Vero Moda / Noisy May
Liivi Vila
Kello Ur & Penn

Mitäs pidätte? Onko mulla samankaltainen liivi syksyyn? 

Swiss Whitening tuloksia

Nyt on takana kuuden käyttökerran Swiss Whitening kotivalkaisu. Voisin kuvitella, että paras tapa olisi tehdä valkaisu putkeen, eli peräkkäisinä iltoina. Itselleni se ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten mulla oli aina välillä päivän, parin taukoja. Poikaystäväni teki valkaisua kaksi kertaa ja sanoi ettei enää jaksa. 50 minuuttia hiljaa, muotit suussa oli liikaa hänen adh:maisuudelleen, harmi sinällään. Pientä muutosta hänen hampaissaan kuitenkin tapahtui, katsotaan jos saisin hänet vielä jälkeen kuvaan. Oma lähtötilanteeni ei ollut mikään maan keltaisin, kuten kuvasta voi huomata. Oli aika hankala saada täysin samanlainen valo ennen- ja jälkeen kuviin mutta kyllä kuvista voi huomata lähtötilanteen pientä kellertymistä, jota on tarttunut etenkin hammasrajoihin ja väleihin. Tämän kuuden kerran valkaisun jälkeen tulos on kyllä sanoisinko todella hyvä, olen erittäin tyytyväinen! Tuo valkaisuaine tuntui jotenkin puhdistavankin hampaita, aina valkaisun jälkeen oli ihanan raikas ja clean olo suussa, mulle se oli siis ihan miellyttävää puuhaa. 

Alussa ensimmäisillä kerroilla oli outoa, kun piti muotteja suussa ja huomasi kuinka kuolaa alkoi kertyä suuhun. Eli kannattaa ottaa paperirulla siihen telkan viereen, ettei valu sitten pitkin sohvaa. 🙂 Liika valkaisuaine tulee kuolana ulos, eli ainetta ei tosiaan tarvitse laittaa muotteihin kovinkaan runsasta kerrosta. Lisäksi kannattaa miettiä laittaako aineen vaan etuosiin, jotka näkyvät. Täten säästää ainettakin, itse tein juuri niin. Yleisesti ottaen valkaisu oli todella helppo tehdä ja itselläni ei ollut minkäänlaista kirvelyä, vihlontaa tms. Eli täytyy sanoa tämän olevan kyllä miellyttävä valkaisutapa, jota voin suositella! 🙂 Itse aijon pitää nyt pienen breikin, koska olen tyytyväinen tämän hetkiseen lopputulokseen. Juon kuitenkin päivittäin kahvia ja tiedän, että se heikentää valkoisuutta pikkuhiljaa. Onneksi tuo kotivalkaisu on helppo tehdä koska tahansa uudestaan ja tuubiinkin jäi vielä ainetta! 

Swiss Whitening on nyt tarjouksessa Swiss Clinicillä hintaan 59 €, normaalisti 199 €.
Eli jos kotivalkaisun tilaaminen kiinnostaa, tuotteen tilaussivulle pääsee tästä

Nyt mä suuntaan töihin,pienellä maanantai- fiiliksellä mennään mutta eiköhän tämä tästä! 😉
Muistattehan osallistua Pöllöjen arvontaan, vielä on huomiseen saakka aikaa!