JOULULISTA

Parasta joulussa: Ehdottomasti rauha, hiljaisuus ja yhdessäolo. Nautin siitä tunteesta, ettei jouluna ole velvollisuuksia. Kukaan ei laita viestiä työasioissa, sillä koko Suomen kansa hiljenee. Joulu lienee niitä harvoja juhlia juhannuksen rinnalla, jota suurin osa juhlistaa tavalla tai toisella, joten sähköposti ei piippaa, eikä kukaan tosiaan odota sinun hoitavan yhden yhtäkään asiaa.

Huonointa joulussa: Varmasti se, että joulu nostaa pintaan monenlaisia tunteita, myös niitä negatiivisia. Ainakin itse koen aina jouluisin jonkinlaista haikeutta siitä, etten vietä joulua elämänkumppanin rinnalla, eli jonkinlainen yksinäisyyden tunne korostuu, vaikka ympärillä onkin ihmisiä. En myöskään voi jouluna olla miettimättä, miten kaikille tämä ei ole samalla tavalla juhla ja kaikilla ei ole edes mahdollisuutta viettää joulua. Joulu korostaa eriarvoisuutta ja sitä, miten osalla kaikki on äärimmäisen hyvin, mutta osalla taas hyvin huonosti.

Tänä jouluna aion: Rauhoittua, nauttia hyvästä ruoasta, kuunnella äänikirjoja, seurustella perheeni kanssa, ulkoilla ja hiihtää. Aion ottaa pienen aikalisän omaan elämään ja toivon, että joulun rauhallisuus avaa mieltä uuden äärelle ja ehkä jopa ratkoo mielessäni niitä ajatuksia, jotka ovat umpikujassa. Aion siis myös prosessoida asioita, jouluna sellaiseen on hyvin aikaa.

Jouluna suunnitelmaissa: Matkustamme huomenna siskoni kanssa ensin isän luokse, jonka jälkeen aattona äidin luo ja siitä jatkan sitten ylös Lappiin. Sen suurempia suunnitelmia ei tosiaan vielä ole kuin nauttia, relata ja olla läsnä hetkessä. Puhelinta aion käyttää etenkin aattona vähemmän.

Joulun suosikki herkku: En pidä juurikaan raskaasta ja väsyttävästä jouluruoasta, eli saapi nähdä, mitä tulen jouluna syömään. Rehellisesti, söisin kaikista mieluiten jouluna aivan tavallista ruokaa laatikoiden sijaan. Ja koska lihaa en syö, pitää miettiä, millä sen sitten korvaan… En myöskään pidä tortuista tai pipareista, joten suosikki herkku on suklaalla kuorrutetut pähkinät, parhautta!

Joulun treenit: Ajattelin, että käyn hiihtämässä ja teen mahdollisesti muutaman juoksulenkin, mutta en ota treeneistä paineita sen koommin. Tosin olen ihmisenä sellainen, että jos vain makaan monta päivää, alkaa ahdistamaan ja on pakko päästä liikkeelle. Eli eiköhän tämäkin puoli hoidu ihan luonnostaan. 🙂

Miltä joulu tänä vuonna tuntuu: Tänä vuonna joulu tuntuu erityisen hyvältä, verrattuna esimerkiksi viime vuoteen. Tuolloin halusin maalta äkkiä takaisin kaupunkiin, enkä oikein kyennyt rauhoittumaan, sillä elämässäni oli silloin ihminen, jonka kanssa halusin viettää aikaani täällä. Tänä vuonna fiilis on äärimmäisen kiireetön, eli minulla ei ole mikään kiire takaisin ja siksi en tarkalleen edes tiedä, koska palaan. Eli rauhallinen fiilis – kuten mainitsin, jonkinlaisen aikalisän otto monessakin mielessä.

Joulun pääajatus: Tänä vuonna toivon, että yhä useampi miettisi jouluna omaa sosiaalisen median käyttöä ja rajoittaisi ruutuaikaa. Etenkin meille, joille some on tavalla tai toisella työ, suosittelen vähentämistä ja keskittymistä oleelliseen. En ole vielä päättänyt, miten paljon jouluna päivitän someen juttuja tai blogia, mutta aion kyllä vähentää, vaikka tietyt jutut onkin hoidettava. Veikkaan, että pidän jonkinlaista lomaa myös uudenvuoden tiimoilta, sillä silloin olen ystävien seurassa ja haluan todellakin silloin elää ja olla läsnä hetkessä!

Joulun asu: Kuten eilen mainitsin, todennäköisesti äärimmäisen mukava, kuten legginsit, huppari ja tukka nutturalla. En jaksa jouluna panostaa ulkonäköön yhtään, vaan menen mukavuus edellä! Veikkaan, etten edes aattona panosta erityisemmin, vaan keskityn ihan vaan rentoiluun. Arjessa saa ihan tarpeeksi meikata ja laittautua, joten jouluna en sitä jaksa tehdä, en muuten edes kuvia varten!

Ihanaa sunnuntaita ja joulunodotusta! Enää kaksi yötä.

Kuvat: Iines Aaltonen

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Höpsöä

Jouluinen meikki

En ole hetkeen jakanut blogissa mitään meikkiä, joten tänään päätin loihtia teille sellaisen! Tällä kertaa mennään ajankohtaisen teeman mukaisesti, eli päivän meikki on jouluhenkinen ja sellainen, jonka voisin loihtia esimerkiksi jouluaattoiltaan tai uudenvuodenaattoon. Tosin ”in real life” käy kuitenkin niin, että vietän jouluaaton rennosti legginsseissä, tukka nutturalla ja täysin ilman meikkiä. Jouluaatto, kun on meidän perheessä rento juhla, jota vietetään vain pienellä porukalla, eikä silloin tarvitse erityisemmin panostaa. Uusivuosi on sitten asia erikseen ja tänä vuonna myös päivät sen ympärillä. Siinä tulee olemaan pienesti juhlaa, joten vähintään yhtenä iltana on loihdittava tämä simppeli meikki!

Jouluhenkisessä meikissä olen käyttänyt useita luottotuotteita, joiden lisäksi testannut myös uusia meikkejä. Näitä ovat esimerkiksi Makethemake -paletti, sekä Physicians Formula luomiväripaletti. En ole hetkeen kokeillut mitään uutta luomivärien saralla, sillä Anastasia on ollut jo pitkään ykkönen, mutta nyt avasin jokunen aika sitten testiin saamani paletin ja se osoittautui aivan erinomaiseksi! Luomivärin pigmentti on loistava ja samoin muuten pysyvyys, joka tänään testattiin. Ja eipä muuten tuo Makethemake palettikaan huono ole, vaan etenkin paletin korostusväri sellainen, jota tulen varmasti jatkossa paljon käyttämään.

POHJA:

  • Vita Liberata Beauty Blur sävyssä latte
  • By Raili PRO GLOW -voidemainen highlighter
  • Joe Blasco Orange Highlight -voidemainen valoväri

Pohjan loihdin tutulla kaavalla, eli seerumin ja kasvovoiteen päälle levitän sekoituksen Vita Liberatan Beauty Blur -voidetta, sekä By Raili voidemaista highlighteria. Teen noista kahdesta tuotteesta kämmenelle kevyen sekoituksen ja levitän sen sitten sormin kasvoille. Tämä yhdistelmä on tällä hetkellä suosikkini, sillä ihosta saa täten kauniin kuulaan ja heleän! Kun pohja on valmis, lisään silmänalusiin sormin Blascon voidemaista valoväriä, joka on ollut minulla käytössä jo vuosikaudet. Mikäli silmien alusissa on tummuutta, sipaisen silmien alle myös peiteväriä, mutta tällä kertaa ilme oli siedettävä, joten jätin sen kokonaan pois.

VARJOSTUKSET JA KOROSTUKSET:

  • Physicians Formula Murumuru -aurinkopuuteri sävyssä Deep Brozer
  • Makethemake Capric Face Paletti (poskipuna ja korostukset) / *saatu

Kun pohja on tasainen, teen varjostukset ja korostukset. Testasin tänään ensimmäistä kertaa Makethemake uutta palettia, josta sipaisin ensin paletin ruskeinta sävyä niihin kohtiin, joihin lisään myös aurinkopuuteria. Tämän jälkeen ylin korostus leukaan, poskiluun korkeimpiin kohtiin ja kevyesti otsaan. Seuraavaksi laitoin vielä poskipunan, joka poikkesi siinä mielessä siitä, mitä tavallisesti käytän, että värisävy on roosa. Aika kivaa vaihtelua ja ehkä tekee meikistä hieman kevyemmän, sillä huulet ovat kuitenkin tummat ja silmät myös? Lopuksi sudin kasvoille kevyesti aurinkopuuteria, joka viimeistelee ilmeen.

SILMÄT JA KULMAKARVAT:

  • Physicians Formula Butter Eyeshadow Sultry Nights / *saatu
  • Volyymiripsienpidennykset 8-10 mm pituudella / * saatu
  • Boho Green make-up Gypsy Volume -ripsiväri

Alkuun ajattelin, että teen silmämeikistä kevyen, sillä yleensä toimin niin, mikäli loihdin punaiset huulet. Nyt kuitenkin lähti vähän testailut hanskasta ja silmistä tulikin yllättävän tummat! Käytin silmiin tosiaan Physiciansin palettia ja tuota vasemman puoleista nelikkoa. Eli pohjalle vaaleat sävyt, luomivakoon keskitummaa sävyä ja sitten ulkonurkkaan tumminta ruskean sävyä. Lopuksi blendasin ja homma oli siinä! Ripsiväriä sudin vain alaripsiin, nimittäin huollatin vasta ripsienpidennykset *Beauty Anniinassa ja niistä tuli jälleen oikein kauniit. Siirryin jo tuossa syksyllä ripsitauon jälkeen hieman lyhyempiin ripsiin, eli pituus on nyt 8-10 mm välillä, joka on luonnollisempi ja siten myös enemmän makuuni. Mikäli uudenvuoden ripset houkuttelevat tai tammikuussa on tulossa aurinkoloma, jonne kaipaisit helpotusta pidennyksistä, voin lämmöllä suositella Anniinaa! Paras tekijä, jonka kädenjälki ei koskaan petä.

Kulmakarvat teen hieman vaihtelevalla tyylillä ja tänään sudin niihin pelkästään ripsiväriä, sillä kulmakarvavaha alkaa olemaan finaalissa. Ripsiväri ajaa kuitenkin saman asian, sillä kulmani ovat tummat, joten samapa tuo, onko niissä tummanruskeaa vai mustaa väriä. En ole muutenkaan kovin tarkka tällaisissa pienissä asioissa, vaikka joku ehkä huomaa selkeän eron. Käytin kulmiin siis samaa ripsiväriä, jota myös silmiin, eli Bohon Gypsy volumea, joka on muuten luonnonkosmetiikkaa.

HUULET:

  • Oriflame THE ONE Lip Sensation Matte Mousse -huuliväri
  • MAC What a Blast Pro Longwear Lip Pencil sävyssä Cunning Coral

Halusin joulun henkeen punaiset huulet, joten sellaiset myös tein! Käytin MACin huultenrajauskynää, joka on muuten aivan ykkönen ja huulet täytin Oriflamen huulivärillä, joka pysyy kuin liimattu ja kestää syömiset sekä juomiset. Suosittelen kestäviä huulivärejä etenkin illanviettoihin, sillä niissä huulilta tuppaa punat lähtemään ja lopputulos saattaa olla loppuillasta jo aikamoinen… Tämän punan sävy on myös aika täydellinen, eli raikas punainen!

Sellainen meikki tällä kertaa! Pitää ehdottomasti useammin käyttää taas punaista huulipunaa, sillä se muuttaa kivasti ilmettä. Olen aikamoisessa koukussa nudepuniin ja nudensävyiseen huulirasvaan, jonka vuoksi tosiaan vain harvoin käytän kirkkaita sävyjä, vaikka ne mielestäni minulle sopivat. Ja siis punainen huulipuna sopii minusta aivan jokaiselle, mutta ehkä moni arastelee kirkkaiden sävyjen käyttöä? Niillä herättää aina enemmän huomiota kuin maanläheisillä sävyillä. Ainakin itse koen, että punaisen huulipunan käyttö vaatii tietynlaisen mielentilan, joka ei nyt vaan viimeaikoina ainakaan ole ihan ollut läsnä.

Siispä jouluaattona – jos ei muuta meikkiä, niin ainakin se punainen huulipuna!

Rentouttavaa lauantai -iltaa! 🙂

Kauneus Iho Meikki Tutoriaalit