Vapianossa

Aurinkoista sunnuntaita! Toivottavasti siellä ollaan hyvissä sunnuntai- fiiliksissä? Täällä vapaapäivä ja jee, taas vähän aikaa postailla. 🙂 Palaan vielä vähän kuluneeseen viikkoon, eli torstaina tuli piipahdettua parissakin bloggaritilaisuudessa. Toinen tilaisuus oli pienehkö ”bloggarimeeting” Kaisaniemen Vapianossa. Olen käynyt kyseisessä ravintolassa useammankin kerran ja tykkään siitä kovasti. Kaksikerroksiset tilat ovat todella viihtyisät ja avarat. Lisäksi heiltä löytyy pihaterassi paraatipaikalta, kesällä terde on mielestäni ihan must jos lähtee syömään tai muuten vaan nauttimaan auringosta ja lasillisesta. Olen niitä ihmisiä joiden mielestä ruoka vaan maistuu erilaiselle ulkona syötynä. 🙂 Vapianon valikoimissa on juomien lisäksi mm. pizzoja, pastoja ja salaatteja. Heidän kanasalaattinsa on ehdottomasti meikäläisen yksi lemppareita, niin raikasta ja tuoretta. Lisäksi tuollahan homma toimii kätevästi siten, että ruoka tilataan tiskeiltä joissa pystyy seuraamaan ruoan valmistusta vaikka koko prosessin ajan. Maksu suoritetaan vasta ravintolasta lähtiessä. 

Saatiin maistella erilaisia herkullisia antipastolautasia, tapaksia jne. Lisäksi tarjolla oli uutuus kesädrinksuja, nam! Ruoka oli todella herkullista eikä seurassakaan ollut valittamista. 🙂 Kiitos Anniinalle kutsusta ja järjestelyistä!

Ja saatiinhan me jotain kotiinviemisiäkin, nimittäin todella herkullisia ja söpöjä mantelimarsipaanipalloja. 
Mitäs te pidätte Vapianosta? 🙂 Tuttu paikka varmasti monelle?

Tallink Star Business Lounge

Vielä palataan Tallinnan reissuun. Tällä kertaa paluumatkaan Tallink Starin Business luokassa, jossa saimme mahdollisuuden matkustaa Suomeen paluumatkalla. Tuokin matka järjestyi hienosti Tallinkin kautta yhteistyönä. Itse en ole aikaisemmin matkustanut laivojen ns. VIP:eissä ja olikin todella mukavaa päästä tuolla paluumatkalla tutustumaan mitä se Tallink Starilla oli. 

Ensinnäkin tuon luokanhan on tarkoitus olla matkustusluokka, jossa on mahdollisuus matkustaa rauhallisesti ja hieman ”ylellisemmin”. Tämä tarkoittaa lähinnä viihtyisiä tiloja sohvineen, langatonta internetyhteyttä, televisioita, päivän lehtiä ja ruoka, sekä juomatarjoilua. Luokassa on mahdollisuus nauttia myös alkoholijuomia. Lisäksi pieniä ostoksia voi halutessaan tehdä luokan omasta pienestä myyntipisteestä ja mahdollisuus keskittyä työntekoonon koko laivamatkan ajan. Business loungen hintaero Star- luokkaan on 60 euroa. Mielestäni ei kovinkaan suuri hinta siihen nähden mitä kaikkea tuohon matkustamiseen kuuluu.

Meillä eniten kuvia on kas kummaa buffet- tarjoiluista, johon keskityimmekin ihan täysin paluumatkan ajan. Tarjolla oli niin paljon kaikkea hyvää, että olihan niitä pakko maistella. Kokonaisuudessaan Lounge oli erittäin viihtyisä, palvelu pelasi henkilökunnan osalta ja yleinen viihtyvyys vastasi täysin odotuksia.

Jos siis haluaa pientä ylellisyyttä matkustamiseen, suosittelen lämpimästi Business Loungea.
Jo pelkät safkat ja juomat kattavat erinomaisesti tuon lisäkustannuksen.
Me ainakin oltiin todella tyytyväisiä ja jatkossa matkustetaan tuossa luokassa ehdottomasti niin usein kuin vain mahdollista! 🙂

Mitä te pidätte Business Loungesta? Suosiiko moni kyseistä matkustusluokkaa? 🙂