Haukotus

Vitsit miten nätti päivä ollut ulkona ja itse on tullut homehduttua vaan sisätiloissa, ähh. Eilen tosiaan juhlat kestivät ihan yö- myöhään saakka ja tänään on havaittavissa ollut pientä väsymystä ja dagen efteriä. En kyllä ymmärrä miten joskus jaksoin ulkoilla joka viikko ja välillä useammankin kerran. Nykyään tuntuu, että yksi ilta silloin tällöin saa mut ihan toimintakyvyttömäksi. Äskenkin poikaystävä raahasi itsensä salille ja mä jäin möllöttämään tänne kotosalle, ei vaan pysty!! Aamulla teki ihan hirveästi mieli täytettyjä patonkeja, joten väsättiin sellaisia. Parhaita tulee mielestäni esipaistetuista moniviljapatongeista kera raikkaiden kasvisten. Mulla on aina ollut sellainen jännä juttu, että edes darrassa ei tee mieli pizzaa, pastaa sun muuta tuhtia tavaraa, vaan ennemminkin kaikkea raikasta ja freshiä. Kaikki mehut, hedelmät, smoothiet ja muut raikkaat jutut ovat tervetulleita. Tosin karkki ja jäde kyllä maistuu oli krabbe tai ei. 🙂

Alkoi tekeen ihan hirveästi mieli kirpeitä pääkalloja, joten oli pakko ostaa.
Yksi lempparikarkeistani. 🙂
Mulla on ihan kivasti kuvamatskua eiliseltä, pitäisi vaan jaksaa plärää niitä läpi.
Katsotaan saanko postauksen aikaiseksi tänään illemmalla vai meneekö se huomiseen.

Koitan nyt tsemppaa, viettäkäähän kiva lauantai- ilta.
Ja en suosittele hankkimaan tätä olotilaa mikä täällä vallitsee… 😉

19/4

Kello on vähän mutta täällä on ollut tehokas päivä, ainakin tähän saakka. 🙂 Laitoin herätyksen soimaan jo kello yhdeksän ja aloitin päivän kahvilla ja puurolla, pitkästä aikaa puuroa. Mehukeitto oli loppu, joten piti hieman soveltaa, banaania, hunajaa ja kookoshiutaleita päälle. Toimi se näinkin, ainakin tuli kivasti energiaa treeniin!

Asuna on toiminut simppeli yhdistelmä, raitapaita ja farkut.
Olen raitojen ystävä ja siksi niin itseltäni, kuin poikaystävänkin kaapista löytyy raitapaitoja. 
Niin yksinkertaisia mutta toimivia.
Paita Only
Housut Vero Moda

Kipitin salille ja tein selkä- rinta treenin. Hiki virtasi ja fiilis oli erinomainen!
Treenien jälkeen uusi dödö lähti heti käyttöön! 
Aivan ihanan tuoksuinen ja purkkikin oikein suloinen. Itse tulee niin harvoin ostettua muita kuin perus Rexonaa.
Tämä tuli siis tuliaisena poikaystävän mummolta, joka tuli visiitille Suomeen. 🙂
Kipaisin postin kautta hakemassa yhden paketin ja sieltä paljastuikin kiva ylläri,
nimittäin Nivean vartalotuotteita kevääseen. 
Kaveri ei kerennytkään sushille, joten kaupan kautta himaan ja kokkailemaan.
Tämä Cashewien ystävä osti mm. näitä, sekä muita salaattitarpeita ja loihti ihanan raikkaan salaatin perjantaihin.

Naturell kanan filee- suikaleita, jäävuorisalaattia
Tomaattia, casheweja
Raejuustoa, persikoita
Oliiviöljyä
Hyvää oli! 
Ja nyt päivä jatkuu… Olen kohta lähdössä erääseen blogi- tilaisuuteen, jossa meneekin todennäköisesti sitten koko loppuilta. 
Ihana nähdä muita bloggaajia ja viettää aikaa! 🙂 
Tänään en ehdi enää kirjoittelemaan mutta huomenna sitten taas.

Suukkoja päiväänne! <3