Haastetta!
Sain eilen Garmenilta haasteen, jonka sain nyt aikaiseksi täytellä. Itse pidän kovasti tämmöisistä haastehommista, kiva lukea toisten vastauksia ja toivottavasti joidenkin mielestä myös mun vastauksia. 🙂 Itse haastan tähän neljä bloggaajaa, eli Beannan, Piparin, Ondessan ja Annathinin.
* Olen lyhytvihainen, tulistun ykkösestä sataan nopeasti mutta haluan heti sopia.
Ahdistaa valtavasti jos joutuu vaikka lähtemään vihoissa duuniin, koko päivä menee pilalle, enkä pysty keskittymään mihinkään.
* Mulla on erilaisia tuntemuksia jatkuvasti, saatan tulla surulliseksi yhtäkkiä jostain asiasta vaikka vasta olisin ollut super iloinen.
* Musta tulee ihan kamala jos olen nälkäinen, olen kuin perseeseen ammuttu karhu.
Mulle kannattaa antaa äkkiä banaani…
* Haluaisin kovasti psykologille, psykoterapeutille tms. ihan mielenkiinnosta.
Ovat vaan kovin kalliita, ellei ole akuuttia tarvetta.
* Olen aika sotkuinen ja huolimaton. Hukkaan asioita alituiseen.
* Onnistun aina luomaan itselleni kiireen, vihaan tätä piirrettä niin kovin!
* Vanheneminen pelottaa ja lapsien teko, plus muut velvollisuudet ahdistavat hitusen.
* Mulla ei ole vieläkään selkeää juttua mitä haluan tehdä isona.
* Omaan pieniä keskittymisvaikeuksia.
* Olen perso makealle.
Garmenin kysymykset:
1. Koskettavin elokuva ja biisi, jonka olet nähnyt/kuullut?
– Niitä on niin paljon! Viimeksi kosketti tänään, kun kuuntelin Samuli Putron ”Olet puolisoni nyt”- biisin.
Leffoista P.S. I love you tulee ekana nyt mieleen.
– Vanhemmat ihmiset.
Heitä pitäisi kuunnella enemmän ja arvostaa, koska heillä on kuitenkin rutkasti elämänkokemusta ja viisautta!
3. Mikä saa sinut hymyilemään?
– Oma rakas saa kyllä hymyilemään huonompanakin päivänä. 🙂
Myös onnistumiset, niin omat kuin toistenkin.
Elämä on kokonaisuudessaan suuri lahja, joka pistää hymyilemään, kun sitä oikein ajattelee.
4. Oletko aamu- vai iltaihminen?
– Ehdottomasti ilta, tai melkeimpä yö- ihminen.
5. Lempi urheilulaji katsoa/harrastaa?
– En seuraa telkkarista pahemmin urheilua, ainoa on MM- kisat.
Harrastaa sanon salitreenaus ja juoksu.
6. Pahin muotimokasi?
– Hmm. Välillä liian tylsä pukeutuminen mutta teen sitä alituiseen. 🙂
7. Oletko ollut ikinä onnettomuudessa? Jos niin missä?
– En onneksi.
8. Mitä muuttaisit itsessäsi jos voisit?
– Välillä olisi kiva jos ei olisi niin herkkä eikä pillittäisi pienistä.
Lisäksi olisi kiva olla sellainen, joka muistaisi aina kaikkien merkkipäivät sun muut. Lisää kärsivällisyyttä ottaisin vaikka heti.
Myös hermoilu harmittaa monesti itseänikin, hermostun siis aika pienestä.
9. Kotona vai ulkona juhlimassa?
– Riippuu. Nykyään ulkoilu on jäänyt vähemmälle ja koti tullut tärkeämmäksi.
Mutta toisaalta, en jaksa kyllä aina kotonakaan könnätä. 🙂
Eli sopivissa määrin kumpaakin.
10. Mitä kieliä puhut?
– Ihan perus suomi, ruotsi ja enkku.
Ja mun kysymykset tulevat tässä:
2. Mikä on sulle tärkeintä?
3. Kuinka monta kertaa lyöt päätä seinään ennen kuin opit?
4. Uskotko johonkin suurempaan voimaan? – Jos niin mihin?
5. Mitä on onnellisuus?
6. Voiko pinnallinen olla samaan aikaan syvällinen?
7. Oletko kohdannut jo elämäsi rakkauden?
8. Elokuvat vai teatteri?
9. Mitkä ovat tämän kesän must- festarit?
10. Onko musiikilla sulle erityinen merkitys?
Ja toki jos joku lukijakin haluaa vastailla kommenttiboxiin niin jee! 🙂
(Kuvat lainattu weheartit.com)









