Nautiskellen

Nyt alkoi mun viikonloppu! Kotiuduin hetki sitten ja matkalla nappasin mukaani take- away Kana- Caesar salaatin Alppi Torilta. Viikonlopun pieniä nautintoja. Nimittäin, rakastan tuota kyseistä salaattia kaikkine kastikkeineen ja otan usein mielelläni raflassakin tuollaisen vaikka valittavana olisi kuinka paljon piffejä sun muuta. Korkkaan tänään myös valkkaripullon, koska ollaan lähdössä kivalla tyttöporukalla ensin kotipirskeisiin ja siitä sitten ulkoilemaan. Ihan kiva fiilis lähteä ulkonakin käymään pitkästä aikaa. Ja tuo salaatti oli muuten herkkua, nams. Muita Caesarin ystäviä? 🙂

Katsotaan jos ehtisin vielä postailemaan tässä illan mittaan asua sun muuta.
Ainakin viimeistään huomenna on tulossa kuvaa. 🙂

Oikein ihanaa lauantaita sinne, nautiskelkaahan! <3

Punaa huulilla

Huomenta! Minä täällä virkkuna lauantai- aamuna. Nojoo, työpäivä edessä, joten siksi täällä ollaan jo hereillä. Nukuin muutenkin todella huonosti, joten muutaman tunnin unosilla koitetaan päivä kamppailla. Sain eilen kivan paketin Thebokselta, joka sisälti mm. *tämän pinkin huulipunan. Kuten olen kirjoitellut aikaisemminkin, olen tykästynyt etenkin pinkkehin ja vaaleanpunaisen sävyihin huulilla. Tämä oli siis enemmän kuin toiveeni saada uusi pinkki meikkipussukkaan. Tuolla *uutuuksien joukossa on useampi sävy saman sarjan punista, kannattaa kurkata. 🙂

Mielestäni aika täydellinen. 🙂
Mitäs te pidätte?

Ja jos muuten rusketusta hipiään kaipaat, kannattaa
kurkata verkkokaupan St. Moriz valikoimaa *täältä.