Blogieventti

Eilen olin Trade Trackerin järkkäämässä blogitapahtumassa koko illan. Oli kiva jälleen tavata muita bloggaajia ja tutustua uusiinkin tyyppeihin. Ihan huippuja tyttöjä, kertakaikkiaan! 🙂 Alkuiltaa vieteltiin hyvän ruoan ja juoman parissa, loppuillaksi oli järkätty pöytiä Namuun. Tänään ollut kieltämättä aika rapsakat olot, kera migreenin. Sen siitä saa… 

Saatiin mukaan aika paljon kaikkea pientä kivaa lahjaa, haluan kuitenkin esitellä teille yhden tuotteen, joka sai mielenkiintoni heräämään ylitse muiden. Tuote on siis maailmalla paljon ylistetty Maroccan Oil. Sillä on paljon julkkisfanejakin, mm. Kate Beckinsale, Amanda Seyfield, Fergie ja J Lo. Saatiin eilisestä tilaisuudesta pullot kokeeksi, ihan huippua! Öljyhän on erittäin monikäyttöinen ja sitä voi käyttää myös ennen värjäystä hiukseen tai lisätä hiusvärin sekaan. Jos teitä kiinnostaa, kerron täällä sitten mielipiteitä, kun pääsen tuotetta kunnolla käyttämään. 🙂

Onko joku käyttänyt tätä öljyä? Mielipiteitä?! 🙂

PS.  Sokoksella on nyt Asiaksomistajapäivät, 26.8 saakka. 
Kaikki normaalihintaiset tuotteet -15 %. ja toimituskulut 0 €! Siispä

Yves- Rocherin tilaus

Tein aikaisemmin mainitsemani tilauksen Yves- Rocherilta. Käytin siis hyväkseni 30% alennuksen valitsemastani tuotteesta ja toimituskulujahan ei tullut ollenkaan. 
Tilailin kosmetiikkavarastooni seuraavia tuotteita:

Itseruskettava suihke vartalolle. 
Löytyy täältä. 


Itseruskettava liftingvoide kasvojen iholle. 
Löytyy täältä. 
Couleurs Nature valokynä, sävy beige. 
Tuote löytyy täältä.
Sametin pehmeä vartaloemulsio, tuoksuna luonnonmukainen vanilja. 
Tuote täältä.
Marokkolainen savinaamio vartalolle ja hiuksille, täältä!
Couleurs naturen matta luomiväritrio. 
Se löytyy täältä.
Siinä ne, luulisi pärjäävän jonkun aikaa. 🙂
Yves- Rocherille shoppailemaan pääset TÄÄLTÄ!