Iltapala tottumukset

Viimeksi kirjoitin aamupalasta, joten nyt kirjoitan iltapala tottumuksistani. Itse olen iltaihmisiä, tykkään valvoa ja tulenkin usein aika myöhään kotiin. Iltapalani ajoittuu klo. 19-24 välille. Tiedän, huonoa syödä puolen yön maissa, mutta joskus vaan käy niin. Tokikaan tuohon aikaan en ala mitään santseja vetelemään, vaan se on silloin lähinnä maitorahka tms. helppo ja nopea iltsikka. Iltapalani koko riippuu aika paljon siitä, olenko käynyt salilla töiden jälkeen. Jos tulen salilta, tarvitsen hieman enemmän safkaa ja proteiinin merkitys on suurempi. Tykkään myös ihan liikaa käydä ulkona syömässä, myös iltaisin. Paha tapani, jota pitäisi hieman vähentää. (työn alla…)


Tässä esimerkki iltapaloja:
– Salaatti: Esim. pari tomaattia, puolikas kurkku, jäävuorisalaattia, puolikas Luomu tofu paketti pilkottuna ja paistettuna, sekä yksi kananmuna paistettuna. Lisäksi oliiviöljyä ja raejuustoa. 
– Maitorahka marjoilla tai esimerkiksi ananaksella ja omenalla.
– Luomu soijajogurttia marjojen tai ananaksen kanssa.
– Kahden munan munakas, rinnalle esim. raejuustoa, tomaattia, tonnikalaa.
– Puuro mehukeitolla/hillolla. Mahdollisesti raejuustoa.
– Joskus pärjään pelkillä hedelmilläkin. 


Kaikki riippuu niin siitä mitä on tullut syötyä päivän aikana muuten. Marjoja söisin paljon enemmän jos olisi kunnon säilytytilat. Oma pakastelokeroni on niin kämänen, eikä se ole kunnolla edes kylmä. 🙁 Eli jos ostan marjoja, pitää ne syödä oikeastaan vuorokauden- parin sisällä. Lisäksi juon iltaisin teetä ja vettä. Usein joudunkin sitten ravaamaan veskissä koko yön, aika fiksua… 🙂

( Kuvat weheartit.com)
Millaisia iltapaloja siellä popsitaan? Ja mihin aikoihin? 🙂

Answers

Olin onnistunut ohikatsomaan Suskin blogista haasteen, joten toteuttelen sen nyt! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 🙂 
En tosin jaksa haastaa ihmisiä… mutta toivon mukaan pelkät vastaukset piisaa! 
Here these comes…


1. Motto elämällesi/parhain kuulemasi sanonta?
– ”Ennen kaikkea varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” 

Lähteenä Raamattu ja mielestäni niin oivallinen elämänohje. Tuo olisi tarkoitus tatuoida vielä joku päivä kroppaani.

2. Jos voisit perusta jonkun yrityksen, mikä se olisi?
– No yritys saattaa olla minulle ajankohtainen jossain vaiheessa elämää, mielenkiintoa ainakin olisi. Yritys voisi olla joku hyvinvointi/personal- trainer palveluja tuottava yritys. Tai sitten vastaavasti toisin jonkun vaatemerkin ulkomailta Suomeen.


3.Mitä osaat tehdä parhaiten?
– En ole ihminen, jolle olisi annettu joku yksi lahja, esimerkiksi vaikka laulutaito. Koen osaavani aika montaakin asiaa, joten en osaa lähteä sanomaan yhtä parasta. Yksi piirre ainakin, josta pidän itsessäni on tehokkuus ja oma- aloitteisuus, osaan toimia tilanteessa kuin tilanteessa ja olen todella nopea oppimaan uudet jutut.


4. Mitkä 3 asiaa valkkaisit mukaasi autiolle saarelle?
– Ottaisin kolme läheisintä ihmistä, eipä sitä muuta tarvittaisikaan.


5. Mitä arvostat elämässä eniten?
– Läheisiä, oikeita arvoja ja mahdollisuuksia. Jo elämä itsessään on niin suuri lahja!

6. Elämän tarkoitus omin sanoin?
– Uskon, että meille jokaiselle on tarkoitus täällä maan päällä, kukaan ei ole syntynyt turhaan. Tarkoituksemme on tuottaa hyvää hedelmää. 

7. Irstainta mitä olet tehnyt?
– Jaahas, hyvä kysymys noiden edellisten jälkeen. 😀 

En kehtaa edes sanoa, irstailen lähes päivittäin. Heheh.

8. Jos saisit tilaisuuden muuttaa minne tahansa maailmankolkkaan, minne muuttaisit?
– Muuttaisin varmaan tuonne Amerikkaan päin, California siintäisi ajatuksissa. 


9. Paras matkakokemus? Mitä paikkaa/paikkoja suosittelisit matkamiehille?:)
– Ehdottomasti Bali. Sitä suosittelen jokaiselle matkamiehelle. 🙂


10. Hauskoin spontaaniteko elämässäsi?

– Yläaste iässä tuli tehtyä kaikkea hullua eniten. Virpominen, yö- uinnit, spontaanit reissut sinne tänne. Joskus mentiin kitaran kanssa orkesteroimaan erään kylän keskustaan, ja kyllä selvinpäin. Onhan noita.

11. Mitä arvostat itsessäsi eniten?

– Kykyä nauraa itselleen, avarakatseisuutta, arvomaailmaa ja syvällisyyttä.

Kiitos ja moi, nyt nukkumaan–>