Red red

Ensimmäiset kirkkaan väriset farkut since 1900- luku. No ei aivan mutta kuitenkin, pitkästä aikaa. Löysin Zarasta mallin, joka vielä imartelee kivasti meikäläisen kroppaa. Eli hieman korkeampaa vyötäröä, peppu tulee hyvin esille. 😀 Harvoin olen Zarasta farkkuja löytänyt, koska melkein kaikissa kokeilemissani heidän farkuissa on to-del-la pitkät ja kapeat lahkeet, (suunniteltu joillekin skandinaavimalleille…?). Jos farkut istuvat esim. reisistä, ne ovat löysät lantiolta tai muuta vastaavaa. En tiedä oletteko muut huomanneet samaa? 
Mutta nyt tosiaan löytyi helmi malli, kiireessä nuo kahmaisin mukaani, joten ajattelin käydä vielä tällä viikolla kurkkimassa ne muutkin värit. 🙂

Mitäs pidätte? 

Sunglasses

Yksi paras juttu kesässä on se, kun saa kaivaa arskat kaapista esiin. Toki talvellakin käyttö on sallittua mutta kesällä voi liikkua turvallisesti lasit päässä melkeinpä satoi tai paistoi. Itse tykkään verhoutua niihin ja siksi muutamat omistankin. Olen monesti miettinyt ihan ”kunnon lasien” hankintaa mutta tullut siihen tulokseen, että hukkaan ne kuitenkin tai murskaan laukussa. Elikkäs halppiksilla mennään, ainakin toistaiseksi!

Itse pidän eniten kissamaisista, pyöreistä ja wayfare- tyylisistä laseista. Pahin painajaiseni on sellaiset juntit virtaviivaiset arskat, yöks! 😀
Selailin Nellyn arskavalikoimaa ja bongasin sieltä muutamat mageet lasit.
Millaisista arskoista te pidätte? Onko suosikkeja? 🙂