Tunnelukkojen työstäminen

Olen kirjoittanut blogissani muutamaan otteeseen tunnelukoista ja niiden työstämisestä. Olen myös tehnyt tunnelukko -testin, jonka viimeksi alkuvuodesta 2018. Mielenkiinnosta otinkin itseäni taannoin niskasta kiinni ja tein testin uudestaan, kun takana on kuitenkin terapiajakso ja aikamoinen työsarka itsensä kanssa. Kun tuolloin 2018 alkuvuodesta ennen terapiaa erittäin vahvoja tunnelukkojani olivat emotionaalinen estyneisyys ja kaltoinkohtelu, nyt erittäin vahvoja lukkoja on enää yksi, eli jälkimmäinen; kaltoinkohtelu. Emotionaalinen estyneisyys oli enää heikkona, jota osasin odottaa, sillä tällä osa-alueella on tapahtunut paljon muutosta entiseen. Vahvoja lukkojani puolestaan ovat ulkopuolisuus, tunnevaje ja hylkääminen, jotka kaikki olivat läsnä myös vuonna 2018 – ainut listalta pois pudonnut on vaativuus. Tässä tekstissä käsittelen hieman syvemmin tunnelukkoja, niiden merkityksiä ja miten koen työstäneeni lukkoja.

Kaltoin kohtelun tunnelukko on tosiaan itselläni ainut erittäin vahva lukko ja valitettavasti siitä en ole vielä täysin vapautunut. Kaltoin kohtelun tunnelukon omaavalle henkilölle on siis tyypillistä pelätä ihmisten huonoa kohtelua. Uhkakuvat ihmissuhteissa ovat hyvin tavallisia, eikä turvallisuuden tunnetta ole helppo kokea. Ihmisiä voi olla hankala päästää lähelle, sillä luottamuspula vaivaa. Sitä ikään kuin pelkää jatkuvasti, että tulee kuitenkin pettymään. Toisaalta taas kaltoin kohtelevissa ihmisissä saattaa olla jotain viehätysvoimaa, joka vetää kerta toisensa jälkeen puoleensa. Kohdallani kyseinen lukko resonoi selkeästi lapsuudestani, jonka ymmärsin vasta terapiassa. Vaikka kykenen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vaikutan usein ulos päin avoimelta, todellisuudessa minun on hankalaa luottaa ihmisiin. Ihmisiä, joihin luotan, on vain kourallinen ja muihin suhtaudun tietynlaisella varauksella. Tämä on näkynyt vahvasti myös miessuhteissani, nimittäin minun on ollut aina vaikeaa luottaa miehiin ja luottamuksen syntymiseen saattaa mennä aikaa. Toki tunnelukkoani ovat vahvistaneet myös huonot kokemukset, joihin taas itse tunnelukko on varmasti pitkälti ohjannut.

Vaikka edelleen lukon kanssa on työsarkaa, kyllä silti huomaan muutosta siinä mielessä, etten enää kiinnostu henkilöistä, joissa näen selkeät katastrofin merkit. Kun joskus nuorempana minua kiehtoi miehissä boheemius ja hallitsemattomuus, nykyään haluan rinnalleni ihmisen, joka on turvallinen ja jonka seurassa on hyvä olla – ei epävarma, arveluttava tai epämääräinen, vaan hyvä. Tähän samaiseen asiaan liittyy tavallaan se, miten vakavasti otan aina pettymykset ihmissuhteiden saralla. Vaikka luottamustani ei varsinaisesti petettäisi, kaikki pettymykset ihmissuhteissa ovat minulle kovin rankkoja. Tämä lienee asia, jota olisi hyvä vielä terapiassa jossain kohtaa läpikäydä, mutta toki paljon olen sitä itsekseenkin miettinyt. Että onko se vaan osa luonnettani vai johtuuko se jostain syvemmästä? Kun toiset nousevat ja menevät nopeasti eteenpäin, minä muutun luotaan työntäväksi ja suojeluvaistoni nousee todella korkealle. Toki tässä voi olla kyse myös herkkyydestäni ja siitä, etten osaa suhtautua ihmissuhteisiin kevyesti.

Vahvoista lukoista läsnä olivat testin mukaan edelleen ulkopuolisuus, tunnevaje ja hylkääminen. Ulkopuolisuuden tunnelukko on sellainen, joka on todennäköisesti minussa läsnä lopun elämää ja koen sen nousevan pintaan säännöllisesti erilaisissa tilanteissa. Tämän syyt tiedostan, eli yksi niistä on lapsuuden juurettomuus ja se, miten olen pienestä pitäen joutunut luopumaan ihmisistä elämässäni. Olemme perheeni kanssa muuttaneet paljon ja tämä on tavallaan kasvattanut sellaiseen, ettei elämässä ole oikein pysyviä juttuja. Edelleen minun on hankalaa sitoutua asioihin ja vaikka huomaan tiettyjen rutiinien tuovan turvallisuudentunnetta, koen herkästi tyytymättömyyttä, jos asiat junnaavat paikoillaan. Myös ihmisten keskellä koen itseni välillä ulkopuoliseksi ja tätä tapahtuu edelleen, vaikka tänä päivänä omaankin ihanan läheisen ystäväpiirin. Silti on lukuisia tilanteita, joissa en oikein koe olevani osa kokoonpanoa ja ajattelen, ettei kukaan ymmärrä minua aidosti. Osittain tämä voi toki olla ihan vaan osa luonnettani, sillä olen vähän sellainen yksinäinen sielu, joka saattaa pohtia juttuja itsekseen ja vaipua välillä melankoliaan. Tämä lukko on ehkä vähiten ulkopuolisiin vaikuttava, eli tunnelukko tekee hallaa ennen kaikkea itselleni. Tästä syystä olen pyrkinyt kääntämään ajatuksiani eri suuntaan hetkinä, joina koen ulkopuolisuuden tunteen nousevan pintaan, sillä oma tunne ei tosiaan aina ole se totuus.

Tunnevajeen tunnelukossa puolestaan on kyse siitä ajatuksesta, ettei kukaan ymmärrä sinua tai kykene tyydyttämään rakkauden sekä huolenpidon tarvetta. On hyvin tyypillistä, että tässä lukossa suojataan itseä rakkaudelta ja ihastutaan henkilöihin, jotka eivät ole saatavilla tai kykene tyydyttämään tarpeitasi. Suhteet päättyvät usein hyvään alkuun, mutta karvaaseen pettymykseen, koska odotukset ovat aivan liian korkealla. Lisäksi toiselta saatetaan odottaa asioita, joita ei kuitenkaan sanota ääneen ja niihin puolestaan reagoidaan loukkaantuen. Muistan aikanaan miettineeni, miten ihmeessä tämä lukko ei ole minulla erityisen vahvana, sillä juuri nimenomaan tuolla tavalla olen niin monesti kokenut ja tähänkin oivalsin syyt terapiassa! Isä-suhteella ja sillä, miten lämmin tuo kyseinen suhde on, on erittäin suuri merkitys siihen, miten tytär kokee miessuhteet. Vaikka tänä päivänä koen olevani asian suhteen paremmassa balanssissa, kyllä edelleen tarkkailen hyvin paljon muiden tunnereaktioita ja odotan tietynlaista käytöstä. Jos käytös onkin päinvastaista, petyn ja koen jääneeni jälleen ”vaille”. Ehkä se, minkä olen asian suhteen oppinut, on, etten voi ikinä odottaa toiselta jotain, jos en sano sitä hänelle ääneen. Olenkin opetellut avoimuutta ja tavallaan myös poistamaan turhia odotuksia. Koska en itsekään ole täydellinen, en voi odottaa muiltakaan täydellisyyttä – enkä muuten etenkään silloin, jos en tuo tarpeitani julki.

Hylkäämisen tunnelukko on aika selkeä, eli siinä pelätään hylätyksi tulemista ja sitä, että ihmiset jättävät. Tämä lukko on ollut itselläni vahvana sinkkuna ollessa, sillä kuten jo mainittu, vaadin aikaa luottaa ihmisiin. Tämä lukko on mielestäni sidonnainen kaltoin kohteluun, eli lukon taustalla on samoja seikkoja. Veikkaan hylkäämisen tunnelukosta kärsivän etenkin henkilöiden, joilla on ollut epävakaa ja turvaton lapsuus, tai jotka ovat tulleet aikuisiällä petetyiksi ihmissuhteissa. Kaikki tunnelukothan eivät tosiaan synny välttämättä lapsuudessa, vaan aikuisiälläkin voimme traumatisoitua ihmissuhteiden seurauksena, jotka jättävät meihin jälkensä. Itse koen tähän vaikuttaneen sekä lapsuuden, että aikuisuuden kokemuksien. Vaikka en olekaan koskaan tullut petetyksi ja parisuhteessa olen voinut luottaa sataprosenttisesti kumppaniini, silti sinkkuna ollessa olen tavannut ihmisiä, joista en voi sanoa samaa. Olen myös nähnyt aika paljon ympärilläni, joka vaikuttaa osittain siihen, etten ole aina kyennyt uskomaan sataprosenttisesti rakkauteen ja siihen, että on olemassa jotain, joka pysyy ikuisesti. Tätä olen pyrkinyt paljon työstämään ja opettelemaan positiivista asennetta rakkautta kohtaan. Vaikka eron jälkeen jouduin käymään aikamoisen polun siihen pisteeseen, että jälleen uskoin, tuli tuo hetki lopulta. Eli ehkä jollain tavalla optimistisuus on myös asia, jota olen paljon joutunut ihmissuhteiden saralla harjoittamaan.

Tunnelukot eivät ole missään nimessä yksinkertaisia muuttaa, sillä niissä on kyse hyvin syvistä asioista. Omalta kohdalta voin todeta, että emotionaalisen estyneisyyden tunnelukosta irti pääseminen on vienyt vuosia aikaa! Uskon että tästä lukosta vapautumiseen on vaikuttanut eniten se, kun päästin pikkuhiljaa irti katkeruudesta ja täten siihen liittyvistä vihan tunteista. Tuntuu jopa hassulle sanoa, miten en enää tosiaan tunne vihaa tilanteissa, joissa sitä aikaisemmin tunsin. Nykyään osaan katsoa asioita niin paljon laajemmasta perspektiivistä ja ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Kun aikaisemmin viha oli tapani puolustautua ja suojella itseäni, nykyään näen vihan kaikkea muuta kuin rakentavana. Totuus on kuitenkin se, ettei vihan tunteista pääse eroon pelkän päätöksen avulla, sillä tunteiden taustalla on aina jotain ja se jokin on käsiteltävä ennen kuin siitä on mahdollisuus vapautua. Ja jotta ette ymmärtäisi väärin, vihaa on oikeus tuntea, eikä se ole tunteena väärä! Siinä kohtaa, kun viha kuitenkin hallitsee, se ei ole rakentavaa. Myös vaativuuden lukosta olen vapautunut, joka näkyy parempana itseluottamuksena ja itseen uskomisena. Vaikka aikaisemmin kuvittelin omaavani ihan hyvän itsetunnon, kyllä terapiassa huomasin, miten ankara olen monissa asioissa itseäni kohtaan. Edelleen jos mokaan, otan sen hyvin raskaasti ja tässä kohtaa lukko ehkä toisinaan minussa vielä näkyykin. Kuitenkin arjen tasolla olen siitä vapautunut ja nykyään osaan nauttia paremmin elämästä elämättä jatkuvasti jotain tulevaa varten, hetkeen keskittyen.

Arvasin, että tästä tekstistä tulee kilometrien mittainen ja olisin voinut vielä jatkaakin… Ehkä siis teen vielä toisen osan, jossa jatkan aiheen parissa. Olisi tässä kohtaa kuitenkin mielenkiintoista kuulla, millaisia tunnelukkoja teillä on ja miten olette niitä työstäneet?

Mikäli et ole koskaan tunnelukkojasi testannut, testin pääset tekemään täällä.

Kuvat: Iines Aaltonen

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Syvällistä

Viime aikoina googlattua x 24

Mietin tälle päivää jotain kevyttä postausta ja havahduin siihen, etten ole hetkeen avannut teille Googlen hakuhistoriaani! Siispä nyt olisi luvassa viime aikoina googlattuja juttuja, joista osa kyllä kieltämättä sai hymyn huulille. Minähän olen tosiaan ihminen, joka googlaa aivan kaiken ja toisinaan jopa jotain sellaista, josta olen tavallaan varma, mutta haluan kuitenkin vielä varmistaa. Etenkin blogatessa sitä pyrkii aina olemaan varma asioista ennen kuin niitä julkituo, ettei sitten tarvitsisi jälkikäteen hävetä. Vaikka inhimillistä on toki välillä erehtyä ja sitä rataa. Pidemmittä puheitta kuitenkin hakuhistoriaani, olkaapa hyvät.

Tsunami Indonesiassa – Oli pakko googlettaa, sillä eräs läheiseni laittoi muutama tunti sitten viestin, kuinka Indonesiassa olisi nyt tsunami. Kyse oli kuitenkin vain varoituksesta, joten eipä hätää, noitahan siellä tulee suhteellisen usein…

Aeroflot Russia kokemuksia – Vielä ennen matkaa tuli googlattua ja älkää kysykö miksi! Lennot meni todella hyvin, eikä ollut valittamista. Ainut, mistä ehkä hitusen valitin, oli ruoka, joka oli aivan kamalaa…

Lukituksen poistaminen kuvasta – Jep, tänään taistelin muistikortin kuvien kanssa, jotka olin siirtänyt suoraan kortilta kovalevylle ja jostain syystä Lightroom ei sitten antanut siirtää näitä kyseisiä kuvia muokattavaksi suoraan, vaan ne tuli kopioida ja vapauttaa ”lukituksesta”. Olisi eri jos olisin siirtänyt vain muutaman kuvan tällä taktiikalla, mutta kovalevyllä on nyt kahden kaupallisen kampanjan kuvat, joita on satoja ja todennäköisesti joudun nyt sitten kopioimaan niistä jokaisen ja vapauttamaan tästä ihme lukituksesta, jotta pääsen niitä muokkaamaan.Todella ärsyttävää, enkä loppupeleissä edes päässyt siitä selvyyteen, mitä on oikeasti tapahtunut ja miksi näin? Inhoan tekniikkaa, enkä todellakaan ole sen kanssa mitenkään pro.

Ignoorata – Onko se siis ingnoorata, ignoorata vai ignorata? Näitä bloggaajan perinteisiä tarkistuksia googlen kautta, enkä muuten edelleenkään ole varma.

Valuuttamuunnin – Reissussa tuli haettua valuuttamuunninta useampaan otteeseen. Vaikka tiesin kutakuinkin, paljonko on esimerkiksi 100 IDR, halusin silti välillä tsekata hintoja hieman tarkemmin.

Kirppuja sängyssä, kirppuja Balilla, Balilla puremia – Tässä tosiaan parhaimmistoa, kun koetin selvittää, mikä ihme minua öisin sängyssä syö. Ongelma kuitenkin ratkesi lopulta huoneen vaihdolla ja kotiinpaluulla. Eipä ole ollut enää pureman puremaa ja loppupeleissä jäikin mysteeriksi, mikä minua reissun aikana oikein toistamiseen puri…

Uluwatu parhaat rannat – Tätä hakua tuli käytettyä niin suomeksi kuin englanniksikin ja sen perusteella valittiin rannat, joilla vierailtiin. Mitäpä sitä tekisikään ilman googlea? Matkustaessa aivan ehdoton hakukone…

Texture implants Allergan – Syöpää aiheuttavat implantit, joista oli uutta infoa ulkomaiden uutisissa. Oli pakko googlettaa…

Yoga Barn – Ubudissa tuli googlailtua yhtä paikan suosituimmista joogamestoista. Tuota kautta löysin mm. studion aikataulun ja varaussysteemistä tietoa.

Balin liskot – Kuten mainitsin, Gili Airilla meidän katolla roikkui iso lisko, jonka jälkeen googlailin, mikä lajike se voisi olla. Ja jos joku nyt ihmettelee, miten tuon liskon näin, niin Balilla on hyvin tyypillisiä että vessa on avoin katosta ja täten ns. ulkotila. Tuollaiset vessat ovat muuten kivoja, mutta viidakon keskellä siellä saattaa törmätä kaikenlaisiin matelijoihin…

Dragonfruit – Etsin kyseiselle hedelmälle suomenkielista virallista nimeä, joten googlailin. Paljastui, että se on pitaija, eli toisin sanoen lohikäärmehedelmä.

Kehitysmaat – Kiinnosti tietää tarkemmin, mitkä maat ovat tänä päivänä kehitysmaita, tai mitkä maat tällä hetkellä sellaisiksi luokitellaan. Tämä siis puhtaasta mielenkiinnosta, kun aiheesta matkakumppanini kanssa keskusteltiin…

Jutta Hirsimäki yritys – Hah hah, piti löytää äkkiä oma y-tunnus, joten tällä tavalla se löytyi! En tiedä pitäisikö se muistaa ulkoa, mutta minä en ainakaan vielä sitä muista…

HSL vyöhykkeet – Oli pakko tarkistaa, kuuluuko lentokenttä mihin vyöhykkeeseen.

Lentopäästövero – Tätäkin googlailin ennen reissua, tai oikeastaan sitä, miten voisin maksaa päästöveroa parhaiten matkastani. Jäi kuitenkin lopulta maksamatta, sen voin rehellisesti myöntää, mutta rahaa kyllä paloi ja nimenomaan paikallisten pussiin. Eli josko jollain tavalla sitten kompensoin?

Maailman Cup Levi – Hain lentoja kyseiseen tapahtumaan ja samalla tsekkasin tarkan ajankohdan. Oli sen verran korkeat hinnat, etten sitten kuitenkaan varannut.

Ibumaxin ja Buranan ero – Tämänkin tarkistin ennen reissua jostain syystä. En nyt muista, mietinkö kumpaa ostan vai mitä ihmettä, mutta kunhan googlailin…

On my way ripsiväri – Kun yritin muistaa sen omiin ripsiini toimivan ripsivärin nimen, oli se ihan pakko googlata. Tästä löytyikin lopulta blogipostaus ja selvisi muuten ripsarin nimikin!

Kaksonen horoskooppi – Oli tarve saada viikon horoskooppi käsiin, joten kokeilin googlen voimaa! Luen muuten satunnaisesti myös viikkohoroskooppeja, sillä niistä saa toisinaan suuntaa antavia mielenkiintoisia neuvoja omaan elämään.

Skannaus iPhonella – Kun halusin kokeilla puhelimen skannaustoimintoa. Ei muuten onnistunut, eikä kärsivällisyys riittänyt.

Alkoholi pysyy aivoissa viikon – Kun tästä kuulin, oli ihan pakko googlettaa tarkemmin. Ei löytynyt tieteellistä selontekoa, vaikka tavallaan uskon, että näin voisikin olla.

Flow Festival – Oli pakko tsekata Flown ohjelmaa, joten googlailin. Enää tosiaan viikko festareihin, jonne todella toivon kivoja ilmoja!

Välivesi – Tämä olisi kuulemma niin minun ja ystäväpiirini juttu, joten kurkistin kyseisen veden hinnan Alkon sivuilta. Voisi kieltämättä olla ihan hyvä homma! Nimimerkillä unohdan aina alkoholin kanssa vedenjuonnin…

Kaupunkipyörät – Tätä tulee googlattua harvasen päivä, kun pitää etsiä lähin pyörä asemalta. Tänä kesänä on tullut pyöräiltyä vähemmän kuin viime vuonna, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä!

Eipä muuta kuin oikein ihanaa lauantaita!

Täällä ystävän polttaripäivä käynnissä, joten juhlien lomasta terveiset ja reaaliaikaisia kuulumisia voi seurata Instagramissa tililläni @judezzi 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä