On aika mielenkiintoista, miten reissaaminen toisen ihmisen kanssa avaa aina jotain itsestä. Mietin tätä useaan otteeseen matkan aikana, kun peilasin omaa käytöstä ja vaikka en siitä matkakumppanilleni edes maininnut, kiinnitin huomiota tilanteisiin, joissa pinnani kiristyi tai ärsyynnyin. Näitä tilanteita oli aina satunnaisesti – tosin ei ihan reissun alkumetreillä. Yllättävän hyvin meillä meneekin ystäväni kanssa yksiin 24/7 hengatessa, vaikka olemme persoonina kuitenkin aika erilaisia. Kuukauden mittaisella matkalla sitä havaitsee ehkä enemmän asioita kuin tavallisessa arjessa ja se, mihin kiinnitin huomiota, oli ystäväni helppo ja sopeutuva luonne, jonka kyllä toki tiesin jo entuudestaan. Hän on ihanan joustava, mukautuva ja menee tilanteissa todella paljon toisen tarpeet edellä, kun taas itselleni korostui se, miten usein saatan olla jopa hieman itsekäs. Olen hyvin vahvatahtoinen ja jos haluan jotain, minun on vähän haastavaa luopua omasta tahtotilasta. Toisen kanssa matkustaessa on kuitenkin pakko tehdä kompromisseja ja tavallaan se tekee hyvää myös omalle luonteelle. Välillä, kun oli tosiaan myönnyttävä, huomasin, miten se alkuun ärsytti itseäni, mutta lopulta tyydyin epämieluisaan vaihtoehtoon ja usein myönsin jälkeenpäin hiljaisesti itselleni, kuinka se olikin parempi ratkaisu.

Monihan sanoo, ettei parhaiden ystävien kanssa kannata reissata, sillä siinä riskeeraa ystävyyden. Itse olen sitä mieltä, että ystävien kanssa kannattaa todellakin reissata, mutta samaan aikaan tulee myös ymmärtää ja hyväksyä, kuinka erimielisyydet ovat osa ystävyyssuhdetta. Harva parisuhde on täysin riidaton, joten sama homma pätee ystävyyteen. Itsehän olen riidellyt varmasti jokaisen ystäväni kanssa edes joskus, tai vähintään ollut asioista eri mieltä. Minua ei säikäytä, vaikka toisinaan tulisikin eripuraa ja jos kyse ei oikeasti ole sen suuremmasta kuin siitä, mikä ravintola illaksi valitaan, asiaan on turha takertua sen enempää. Sen sijaan jos riidat ovat syvempiä ja liittyvät aidosti johonkin sellaiseen, joka vaikuttaa molempiin syvemmältä, kannattaa asiat aina läpikäydä. Onnekseni tällaisia tilanteita ei kuitenkaan ole kovin usein ollut ja hyvin ystävieni kanssa meneekin yksiin. Toki pidemmällä matkalla eteen tulee monenlaisia tilanteita, joissa ystävyyden tila korostuu ja silloin ne muhimaan jääneet asiat saattavat nousta pintaan. Pakko kuitenkin myöntää, että meillä reissu meni todella kivasti ja tästäkin yhdessä lopuksi puhuttiin. Ehkä se on juuri sitä, kun tuntee toisen hyvin jo vuosien takaa ja tavallaan tiedostaa myös ne toisen ”oikut”, sitä osaa paremmin tulla toimeen ja puhaltaa yhteen hiileen.

Ihmissuhteet ylipäänsä vaativat aina kompromisseja ja sitä, että toisinaan on pakko luopua omasta tahdosta. Olen sitä mieltä, kuinka sisarusten omistaminen, parisuhde, äitiys tai isyys ja ihmissuhteet ylipäänsä, ovat sellaisia, jotka kehittävät taitoa tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Jos on paljon yksin ja esimerkiksi elää itsekseen sinkkuna, sitä herkästi tulee itsekkäämmäksi ja arvottaa omat tarpeet korkeammalle kuin muiden. Olen jollain tavalla huomannut, kuinka olen nykyään itsekkäämpi kuin olin vaikka parisuhteessa ja sitä toisinaan miettinyt. Kai se on osittain myös luontevaa, koska suhteessa on pakko antaa aina välillä periksi. Nykyään, kun on itsekseen, on mahdollisuus loppupeleissä päättää itse aivan kaikesta. Aihe on sinällään ristiriitainen, sillä itsekkyyttä on kahdenlaista – sekä tervettä, että epätervettä. Ensimmäinen on itseisarvon tuntevaa, mutta samaan aikaan myös muita kunnioittavaa, kun taas epäterve itsekkyys ei osaa ottaa huomioon muiden tarpeita tai tunteita ja tuollaisten ihmisten kanssa on hankala tulla toimeen. Omaan itsekkyyteen vaikuttaa kohdallani myös paljon vastapuoli ja hänen tapa toimia. Jos olen hyvin vahvatahtoisen henkilön kanssa tekemisissä, usein annan enemmän periksi, sillä en jaksa taistella. Jos taas olen henkilön kanssa, joka huomioi minua todella paljon, annan oman tahtoni kuulua enemmän. Tämä voi olla vähän ristiriitaista, sillä vahvalle olisi hyvä laittaa vähän kampoihin, kun taas joustavamman tahtoa kuunnella. Ihmissuhteissa pelaaminen on kuitenkin jatkuvaa mukautumista ja tähän dynamiikkaan vaikuttaa varmasti paljon lapsuus ja siellä opitut ihmissuhdetaidot. Se, onko ainut lapsi vai monen sisaruksen perheestä ja onko tottunut jakamaan asioita, luonnollisestikin vaikuttaa siihen, miten aikuisenakin ihmissuhteissa toimii.

Se, mikä itselleni reissussa korostui, oli jälleen kerran se oma tila. Kaipaan selkeästi omaa aikaa säännöllisesti, tai muuten väsyn. Ihan sama kuinka läheisen ihmisen kanssa reissaan, silti kaipaan niitä hetkiä, kun saan olla yksin. Osittain tähän vaikuttaa jo ihan työnikin, sillä se vaatii tyhjää tilaa ja aikaa ajatella. Jos kokoajan ollaan menossa ja toinen ihminen on seurana, voi olla hyvin hankalaa rauhoittaa omaa sisäistä maailmaa. Olenkin vuosien varrella huomannut, miten itselleni sopii parhaiten ihmissuhteet, jotka eivät ole liian symbioottisia tai vaativia ja tämä pätee niin ystävyys- kuin parisuhteeseen. Vaikka toki haluan viettää aikaa läheisteni kanssa, haluan olla paljon myös yksin. Jatkuva sosialisointi uuvuttaa ja väsyn herkästi liiallisesta hektisyydestä. Lomalla tällaista ei samalla tavalla tokikaan ole kuin arjessa, mutta toisaalta kyllä reissussakin on paljon nähtävää, jonka lomassa sitä kaipaa ihan vaan niitä päiviä, kun ei ole mitään ohjelmaa ja saa rauhoittua merenrannalla. Tämän tiedostaminen helpottaa sitä oman tilan ottamista, sillä itse ainakin huomaan hyvin selkeästi itsestäni ne merkit, kun kaipaan omaa aikaa. Hyvissä ihmissuhteissa tästäkin voi toiselle avoimesti sanoa tai voi jopa olla, kuinka toinen tunnistaa tarpeesi ja silloin vetäytyy ihan itsestäänkin.

Siinä kohtaa, kun suunnittelee matkaa ystävän kanssa, kannattaa selvittää, onko molempien tarpeet reissun suhteen saman suuntaiset. Jos toinen haluaa mennä koko matkan ajan paikasta toiseen ja itse on rauhallisempi, tästä kannattaa keskustella. Ainakin itse ajattelen niin, että jos lähden matkalle, haluan matkalta asioita, jotka minulle merkkaavat. Eli en halua palloilla jatkuvasti toisen tahtotilan mukaan, vaan haluan tehdä myös asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Tämä onkin usein seikka, joka erottaa ystävät, joiden kanssa on kiva matkustaa ystävistä, joiden kanssa ihmissuhde toimii noin muuten, mutta matkustaessa ei välttämättä. Tätäkin kannattaa tosiaan miettiä ennen matkalle lähtöä, että voisiko homma toisen kanssa toimia? Toisaalta aina sitä ei voi tietää ennen kuin kokeilee. Omalla kohdalla ystävien kanssa reissaaminen on toiminut aina todella hyvin, lukuun ottamatta erästä nuoruudessa koettua matkaa, jonka seurauksena välimme oikeastaan sitten viilenivät. Myös parisuhteessa reissaamisesta minulla ei ole hyviä kokemuksia, eli toisin kuin voisi kuvitella, halusimme niin eri asioita, ettei reissaaminen oikein toiminut. Toisinaan jotkut ihmissuhteet toimivat arjessa, mutta eivät välttämättä matkoilla. Tai loma tuo esiin ihmisestä piirteitä, joita ei ehkä siedä ja täten homma ei sitten pelaa. En tiedä voiko reissaamista kutsua jopa jonkinlaiseksi ihmissuhteiden puntariksi?

Matkustatteko te paljon ystävienne kanssa? Koetteko, että reissu yhdessä lujittaa ystävyyttä vai onko kokemuksia siitä, kuinka ystävyys olisi reissun seurauksena päättynyt?