Enää kolmisen päivää tätä vuotta jäljellä, mikä tarkoittaa pientä katsausta kuluneeseen vuoteen ja siihen, mitä olen sen aikana oppinut. Vuosi on ollut kokonaisuudessaan aikamoinen ja näin sen loppumetreillä piti tietenkin tapahtua vielä hieman lisää, jotta ei liian helpolla pääsisi… Tähän vuoteen onkin mahtunut niin iloja kuin suruja, joista ehkä kuitenkin kaikista merkittävin asia on ollut terapian aloittaminen ja henkisen kasvun prosessin läpikäynti. Tänä vuonna olen panostanut omaan hyvinvointiin aivan eri tavalla kuin aikaisemmin ja sen myötä oppinut paljon niin itsestäni kuin myös kanssaihmisistä. Enää en ole sokeana ympäriinsä poukkoileva tikittävä aikapommi, vaan olen saanut paljon hyviä eväitä elämään ja sen hallintaan. Jos vertaan tätä hetkeä vuoden takaiseen, muistan miten hukassa elämässäni tuolloin olin ja miten monesta kysymyksestä mieleni täyttyi. Tämä vuosi on antanut paljon vastauksia, joiden myötä myös ymmärrystä. Tänään haluankin jakaa kanssanne muutaman kuluneen vuoden aikana opitun asian, joista toivon mukaan tekin voitte ammentaa elämäänne jotain viisautta!

Jo lyhytkin terapiajakso voi tuoda avun

Siirsin terapian aloittamista vuosia vaikka tiesin, että jossain kohtaa sinne on mentävä. Muistan miten kuluneen vuoden alussa koin terapian aloittamisen suorastaan pakolliseksi, sillä niin huonossa jamassa henkinen vointini oli. Ja vaikka tosiaan kävin hahmoterapiassa ”vain” puolisen vuotta, koen että siitä on ollut suuri apu! Toki terapiaan tulee sitoutua ja siellä käydä niin kauan kuin tarve vaatii, mutta haluan korostaa että jo lyhyemmästäkin ajanjaksosta voi olla apua. Aina terapiaa ei tarvitse ajatella monen vuoden prosessina, vaan se voi toimia vaikka hankalassa elämäntilanteessa avun tuojana, jonka jälkeen henkilö jatkaa omillaan. Siispä menkäähän terapiaan ja madaltakaa sinne menemisen kynnystä! Mieltä tulee hoitaa yhtä lailla kuin kehoa. Ja mikä tärkeintä, terapiassa käynti ei ole millään tavalla häpeällistä vaan päinvastoin.

Pelko estää meitä elämästä

Itse olen aika traumatisoitunut ihminen, jonka vuoksi minulla on pelkoja, joiden olemassa olon nykyään tiedostan. Pelkojen toistuminen elämässä on nimenomaan vahvistanut kyseisiä tuntemuksia ja tänä vuonna olen havahtunut useamman kerran siihen, miten nämä syvälle juurtuneet pelot estävät minua toimimasta monilla elämän osa-alueilla. Pelko vie aina jotain meistä ja se vie ennen kaikkea kyvyn heittäytyä tai nauttia asioista täysillä. Kun pelkää pahinta, unohtaa elää. Pelot ovat siinä mielessä myös hankala asia, ettei niitä poisteta sormia napsauttamalla, vaan moni pelko on hyvin syvään juurtuneena meissä. Pelot tarvitsevat aina työstämistä ja prosessointia – joskus myös sen, etteivät samat traumat toistu, vaan elämä vahvistaa sen ettei pahinten pelkäämääni asiaa tarvitse pelätä.

Kiintymyssuhde on tärkeä selvittää

Kuluneen vuoden aikana minulle selvisi moni asia nimenomaan kiintymyssuhteeni kautta, joka on ristiriitainen. Ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin saanut ei luota aikuisenakaan herkästi ihmisiin, on jatkuvasti varuillaan, kärsii ahdistuksesta ja on tarkkaileva ympäristön tunnetilojen suhteen. Tämä kiintymyssuhde pohjautuu lapsuuden epävakaisiin olosuhteisiin, joissa lapsi ei ikään kuin ole koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä asioista on puuttunut johdonmukaisuus. Oman kiintymyssuhteen selvittäminen saattaa antaa vastauksia useisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, joten siksi suosittelen sen selvittämistä ihan jokaiselle!

Vain minä itse määrittelen itseni

Olin aikaisemmin hyvin altis muiden määrittelyille ja sille, mitä muut minusta puhuvat. Saatoin jopa uskoa toisen puheita siitä, millainen olen ihmisenä kyseenalaistamatta toisen näkökantaa. Nykyään koen ettei kukaan muu pysty minua ihmisenä määrittelemään kuin minä itse. Olen saanut kuluneen vuoden aikana paljon lisää itsevarmuutta, mikä näkyy kaikessa tekemisessä. Toki edelleen on epävarmuuden hetkiä, mutta noissa tilanteissa pyrin aina ajattelemaan asian itseni kautta muiden sijaan. Kukaan muu ihminen ei tunne minua yhtä hyvin kuin tunnen itseni, eikä senkään vuoksi voi määritellä minua ihmisenä. Olen ylipäänsä ihmisenä sellainen, etten anna monellekaan paljon itsestäni, vaan pidän tietyn etäisyyden ihmisiin, joista olen tavalla tai toisella epävarma.

Vanhan loppu on uuden alku

Tämän olen kokenut etenkin työrintamalla, mutta myös yksityiselämän puolella. Aina kun taakseen onnistuu jättämään jotain vanhaa ja ehkä kivuliastakin, on elämällä taipumus tuoda eteen jotain positiivista hyvää. Vaikka tämänkään vuoden aikana ei ole aina tälle tuntunut, kyllä silti uskon siihen että aina negatiivisesta seuraa jotain positiivista. Kaikki kipu, kärsimys ja suru kasvattavat ja jossain kohtaa nuo vaikeat tunteet muuttuvat elämän ymmärrystä helpottaviksi voimavaroiksi. Joka kerta kun ovi sulkeutuu, joku toinen ovi aukeaa. Tämä toki vaatii myös sitä että uskaltaa irrottaa vanhasta ja kurkistaa johonkin uuteen – mennä ikään kuin epävarmuusalueelle ja sitä kautta antaa jollekin uudelle mahdollisuuden. Mikäli jää sinne vanhaan ja huonoon, tuskin tulee samaan elämään mitään hyvää koska negatiivisuus lisää negatiivisuutta ja positiivisuus positiivisuutta.

Anteeksianto helpottaa

Kuluneen vuoden aikana käsittelin myös anteeksiantoa ja sitä kautta olen vapautunut taakasta, joka painoi minua pitkään. Haluankin kehottaa anteeksiantoon ja sen prosessin työstämiseen, vaikka missään nimessä se ei aina helppoa ole! Veikkaan ettei monikaan olisi riidoissa jos anteeksianto sekä anteeksi pyytäminen olisivat helppoja asioita. Usein näihin juttuihin liittyy paljon kipua ja traumaattisia muistoja, joiden vuoksi voi olla hankala antaa anteeksi ihmiselle, jonka kokee satuttaneen. Työstämisen kautta tulee jossain kohtaa kuitenkin se piste kun tuntee, että nyt on oikea hetki ja voi aidosti sanoa toivovansa toiselle hyvää. Itselleni tuli nimenomaan tuo tunne vuoden loppupuolella ja kykenin vihdoin pyytämään anteeksi ihmiseltä, joka on herättänyt itsessäni niin paljon ristiriitaisia tuntemuksia.

Tunne ei ole aina oikeassa

Ehkä hieman surullisenakin tämän totean, mutta tosiaan oma tunne ei ole aina koko totuus. Usein tunteitamme ohjailee paitsi nykyhetki, myös menneisyys ja sitä kautta tunnelukot sekä traumat. Itse olen kärsinyt paljon tunnelukkoihin pohjautuvasta tunnekäytöksestä ja sitä kautta usein uskonut tunteen olevan oikeassa, vaikka monesti se on ollut väärässä. Toisaalta välillä tunteet johdattelevat meitä oikeaan, eli selittämätön ahdistus voi johtua siitä että asioiden taustalla on jotain hämärää tai intuitio jostain ihmisestä pohjautua ihan vaan vaistoihin, jotka koittavat kertoa meille jotain varottavaa. Mutta aina se tunne ei ole oikeassa, eli tunteita ja järkeä ei kannata sekoittaa keskenään.

Pääse irti ennakkoluuloistasi

Jos joku ihminen on ollut jonkinlainen vuonna 2010, ei hän ole sitä välttämättä enää tänä päivänä. Ihmiset kasvavat, kehittyvät ja muuttuvat, joten sellainen avoin suhtautuminen kanssaihmisiin on mielestäni seikka, joka kannattaa aina muistaa! Myönnän itsekin sortuneeni ennakkoluuloihin ja asetelleeni ihmisiä tietynlaisiin lokeroihin kuulemani perusteella, mutta tänä vuonna olen joutunut ottamaan asiasta itseni kiinni ja miettimään sitä laajemmasta perspektiivistä. Avoimuus ja ennakkoluulottomuus on mielestäni fiksua ja usein itsekin ajattelen, etten todellakaan haluaisi että joku määrittelee minut sen perusteella mitä olen ollut vaikka viisi vuotta sitten. kasvu ja kehitys on jatkuvaa niin ympäristössä kuin ihmisissä.

Näiden lisäksi tulee mieleen paljon myös arkisempia opittuja asioita, mutta yllättäen halusin sukeltaa hieman pintaa syvemmälle. Toivottavasti myös sinun elämässä kulunut vuosi on kasvattanut ja olet oppinut uusia asioita niin itsestäsi kuin muistakin. Ja mikään kasvu eikä kehitys ei tokikaan tähän lopu, eli jatkossakin toivon että henkinen pääoma tulee kasvamaan ja sitä aion henkilökohtaisesti työstää!

Oikein rentouttavaa alkavaa viikonloppua! Ja jos joku kohta oikein osui ja upposi, tai olet kokenut saman asian tärkeäksi kuluneen vuoden aikana, olisi siitä mukava kuulla?

Kuvat: Taru / edit: minä