Pitkästä aikaa vuorossa on aivan tavallinen postaus kuulumisistani. Kirjoitan näitä harvemmin, mutta nyt ajattelin että voisi olla oikea sauma. Eilen tuli tavoistani poiketen postaukseton päivä, sillä tekstin kirjoittaminen venyi iltaan ja lopulta päätin etten yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa yhtään mitään. Luonnos jonka olin aloittanut aamulla, ei vaan istunut illan mielentilaani, joten jätin sen kirjoittamisen suosiolla myöhempään. Huomaan nimittäin että itselläni mielentila vaikuttaa todella paljon siihen, miltä tuntuu kirjoittaa ja mitä ylipäänsä kykenen kirjoittamaan. Eilen oli vastustuksen päivä, sillä ulkoinen kovalevyni hajosi mikä tarkoittaa että menetin kaikki kuvat. Toivon että ne kyetään palauttamaan, mutta se nyt jää nähtäväksi. En haluaisi valittaa, mutta välillä mietin, mitä ironiaa tämä on, sillä minulta on viimeisen puolen vuoden sisään hajonnut myös pyykinpesukone ja kameran suljin, jonka lisäksi varastettu laukku sisältöineen sekä puhelin. Onneksi varkauden sain kotivakuutukseen ja kamera hajosi lomareissulla. Olenkin ollut oikein vakuutusyhtiön kanta-asiakas tässä jonkin aikaa ja usein miettinyt, mahtavatkohan epäillä siellä tapahtuuko tämä kaikki minulle oikeasti? No, ehkä huono onni katkeaa vuoden vaihteessa ja vuosi 2019 tulee olemaan myös materian suhteen parempi…

Muuten elämä on sujunut viime aikoina oikein mukavasti – vaikkakin kiireisesti. Tuntuu että kokonaisuudessaan elämässä on aika hyvä balanssi kaikilla eri osa-alueilla ja olen löytänyt kuluneen vuoden aikana yhä enemmän kaivattua hyvinvointia ja henkistä tasapainoa. Varmasti vuoden loppupuolella kertaan näitä juttuja enemmän, mutta on kyllä ollut kokonaisuudessaan aikamoinen muutosten vuosi ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Toisaalta jotta ei kuulostaisi liian hyvältä, on kyllä ollut hankaliakin tilanteita ja kohtia, joissa olen esimerkiksi miettinyt, lopetinko terapian kuitenkin liian aikaisin? En edelleenkään ole päässyt joistain vanhoista juurtuneista peloista eroon ja vaikka tiedostan asioita, on minussa silti edelleen huomattava määrä automaattista reaktiivisuutta, joka kumpuaa menneisyydestä. Toisaalta se mitä olen samaan aikaan oppinut, on näiden tilanteiden avaaminen läheisille ja avoimempi keskusteleminen. Kun aikaisemmin annoin pelkotilanteessa tunteen velloa minussa ja pyörin ahdistuksessa itsekseni, nykyään uskallan avoimemmin nostaa sen esiin, jonka jälkeen olen toistamiseen huomannut, miten tilanteet ratkeavat. Kynnys kertoa toiselle ahdistavista asioista on madaltunut huomattavasti ja olen kokenut sen myötä helpotuksen tunteita! Kun ennen ajattelin etten viitsi taakoittaa toista turhaan, olen vaan ottanut rohkeammin ”itsekästä” asennetta ja latonut omiakin murheita tiskiin.

Olenkin pyrkinyt ajattelemaan niin, että vaikken terapian jälkeen vieläkään osaa kaikkea käytännön tasolla, vaatii prosessointi aikaa. Tietoisuuden muuttuminen käytäntöön saattaa viedä pitkäänkin, sillä niin moni asia tulee ikään kuin selkärangasta. Herkästi vaadin itseltäni täydellisyyttä, vaikka todellisuudessa useammalla meistä on traumojen aiheuttamia pelkoja, joita ei välttämättä ole niin helppo nujertaa. Usein tilanne meneekin niin että tiedostan asian, mutta reagoin sillä menneisyydestä tutulla kaavalla. On jännä, miten tiukassa monet alitajuiset jutut ovat ja traumojen jättämät jäljet kantavat vuosikymmenten taakse, vaikka kaiken pystyisi järjellä jäsentelemään. Tässä olenkin huomannut sen, miten järki ja tunteet eivät todellakaan aina kulje käsi kädessä. Tunnereaktio saattaa taistella järkeä vastaan, vaikka kuinka pyrkisi muuhun. Mutta ehkä tosiaan ajan kanssa pikkuhiljaa. Ja omia traumoja toki rauhoittavat ihmissuhteet, joissa traumat eivät toistu, vaan niissä on läsnä turvallisuus.

Jos hieman kevyempiin aiheisiin, niin jouluun on tosiaan enää viikko. Lähdemme siskoni kanssa moikkaamaan ensin isää Etelä-Pohjanmaalle, josta jatkamme äidin luokse Keski-Pohjanmaalle. Itse olen maalla ainoastaan aaton aatosta tapaninpäivään, jonka jälkeen matkustan junalla takaisin kaupunkiin. Joulu on meillä aina aikamoista reissaamista, mutta toivon mukaan siinä ehtii hieman hengähtääkin. Lahjoja ei olla onneksi ostettu perhepiirin kesken enää vuosiin, eli siltä stressiltä välttyy! Huomaankin huokaavani helpotuksesta kun kuuntelen muiden lahjastressiä, sillä tuo on ehkä maailman turhin stressinaihe. Itse suosittelen panostamaan aineettomiin lahjoihin materian sijaan – etenkin tässä maailman ajassa, kun kuluttaminen on noin muutenkin pinnalla. Toki myös tarpeeseen tulevat lahjat ovat hyviä, kuten kosmetiikka tai vaatteet, joita toinen tarvitsee. Ehkä tyhmintä lienee ostaa summissa jotain, mistä toinen voisi pitää sen sijaan että kysyy suoraan lahjatoiveet ja toteuttaa niistä jonkun.

Huomaan noin muutenkin aina tässä kohtaa vuotta suuntaavani katseen ensi vuoteen ja sen myötä jonkinlaiseen uuteen alkuun. Itselleni uusi alkava vuosi on nimenomaan vanhan läpikäyntiä ja uuteen asennoitumista. Mitä 2019 tuo tullessaan ja mitä siltä toivon? Tällä hetkellä tuntuu että toiveita on todella paljon ja nimenomaan odottavia sellaisia! Minulla on kutina siitä että ensi vuosi voisi vihdoin olla ”helpompi” ja etenkin henkisen hyvinvoinnin kannalta parempi kuin viimeiset pari mennyttä. Positiivisilla fiiliksillä siis vuoden viimeisiin viikkoihin – postauksen negatiivisesta alusta huolimatta. Todellisuudessa nauran kyllä tuollekin, miten yhdellä ihmisellä voi olla näin huono tuuri elektroniikan suhteen! Olen onneksi pysynyt itse yhtenä kappaleena, ja tuo kaikki harmaita hiuksia aiheuttanut on ihan vaan materiaa.

Kohta lähden kaupunkiin moikkaamaan rakasta ystävääni ja seuralaiseksi lahjaostoksille. Samalla hankin sen uuden kovalevyn ja nautin lumisesta Helsingistä! Toivottavasti lumi pysyy jouluun saakka, jotta kaikki täällä aaton viettävät saisivat lumisen joulun. <3

Ihanaa sunnuntaita!