Tätä et varmasti tiennyt minusta x 10

Olen täyttynyt pyhällä hengellä, saanut kielillä puhumisen armolahjan ja kaatunut lukuisia kertoja yliluonnollisesti hurmoksellisissa seurakuntakokouksissa. Tiedän, kuulostaa aika absurdilta, mutta näin minulle on tapahtunut. Näin jälkikäteen kun mietin kyseisiä yliluonnollisia tapahtumia, ajattelen niiden johtuvan silloisesta uskostani. Kun uskoo riittävästi johonkin asiaa, tulee se todennäköisesti myös tapahtumaan. Uskon että yliluonnollisuudessa on pitkälti kyse mielentilasta ja siitä, uskooko että itselle voi käydä yliluonnollisia asioita vai ei. Nyt jos menisin johonkin vastaavaan tilanteeseen, en usko että kaatuisin tai muuta vastaavaa. Kun oma mielentila on erilainen, ei sitä ole ikään kuin vastaanottavainen ja tällöin mielikin toimii eri tavoin.

Olen ihmisenä sellainen että saadakseni mahdollisimman paljon aikaan, tarvitsen tietynlaisen flown asioiden tekemiseen. Vaikka voin tehdä minulle vastenmielisiäkin asioita, mielelläni siirrän niiden tekemisen huomiseen. Olen esimerkiksi maailman surkein hoitamaan mitään ”paperiasioita” eli sellaisia hommia, jotka vaativat soittelua sinne tänne. Inhoan virastoihin soittamista ja tuntemattomien ihmisten kanssa puhelinkeskustelun käymistä. Tuo on muuten hassu juttu, että tuntemattoman virastotädin kanssa keskustelu on itselleni todella vastenmielistä, vaikka asia koskisi pelkästään jotain arkista asiaa. Saatan siirtää ja siirtää puhelua vaikka tiedän, että se tulee jossain kohtaa kuitenkin hoitaa.

Syön harvoin irtokarkkeja – siis erittäin harvoin. Tätä en olisi muuten uskonut ikinä sanovani vielä viisi vuotta sitten. Olin nuorempana todellinen sokerihiiri ja kuvittelin, että olen saanut mieltymyksen makeaan äidinmaidossa. Viime vuosina makeanhimo on kuitenkin kadonnut ja jos makeaa syön, on se vain ani harvoin irtokarkkeja. Suklaalla kuorrutettuihin pähkinöihin olen sen sijaan aivan hulluna ja ne ovat minulle sitä makeaa, jota ostan jäätelön lisäksi jos jotain tekee mieli. Pidän nykyään myös huomattavasti enemmän suolaisesta kuin aikaisemmin.

Alle parikymppisenä haaveilin suurperheestä ja olin varma, että olen naimisissa jo 20-vuotiaana. Hassua miten paljon ympäristö meihin vaikuttaa ja silloisessa elämäntilanteessani tuo oli hyvin luontainen ajatus. Seurakuntapiireissä kun hommat etenevät aikamoisella vauhdilla eteenpäin verrattuna muihin parikymppisiin… Uskon pitkälti myös siihen, että maaseudulla ihmiset yksinkertaisesti tekevät asiat nuorempina ja asettuvat aloilleen. Helsingissä on paljon sinkkuja ja elämäntyyli on hektisempi – kenties urakeskeisempi ja matkustelukin on suositumpaa? Itse olen tyytyväinen siihen etten ole jäänyt kehä kolmosen ulkopuolelle, vaan rohkenin lähteä pois niistä tutuista kuvioista vaikkakin se aina itselleni aika itsestäänselvää onkin ollut.

Olen koukussa Love Islandiin! Rakastan noin muutenkin suomalaista realitya ihan Bachelorettesta Temptation Islandiin. Love Islandissa ehkä parasta on se, ettei ohjelmassa olla jatkuvasti humalassa vaan tyypit kulkevat lähinnä vesipullot kädessä. Mielestäni aika virkistävä muutos suomalaiseen realityyn ja ehkä nimenomaan tuosta syystä ohjelma kiinnostaa itseäni muutenkin kuin vaan pelkän viihteen vuoksi. Ja arvannette, että suosikki parini Love Islandista on ehdottomasti Ville ja Pauliina. Toivottavasti heistä tulee Suomen ensimmäinen Love Island pariskunta!

Olen hyvin sopeutumiskykyinen ihminen. Tämä näkyy selkeästi esimerkiksi reissuissa, nimittäin sopeudun hyvin huonompiin yhden tähden olosuhteisiin kuin myös niihin viiden tähden hotelleihin. Kaikki on oikeastaan kiinni asenteesta ja siitä, millaisilla fiiliksillä matkaan lähdetään! Jos reissuun lähdetään budjetti edellä, niin silloin se on pelin henki ja olen valmis siihen. Jos taas budjettia ei ole, voin nautiskella paremmistakin olosuhteista. Olen hyvin joustava ja sopeutumiskykyinen eivätkä pienetkään muutokset tuota elämässäni ylitse pääsemättömiä ongelmia. Tämä on ehkä myös sitä, että olen oppinut elämässäni myös pettymään ja sietämään pettymyksiä. En koe kovin monia asioita mahdottomiksi, vaan osaan suhtautua asioihin aikuismaisella otteella.

Minulla on ollut elämässä vaihe, jolloin mietin, ettei elämälläni ole suurempaa merkitystä eikä olemassa olollani oikeastaan ole edes väliä. Koko asian ajatteleminen tuntuu tänä päivänä hyvin pahalta, mutta tietyllä tapaa se että myönnän rohkeasti olleeni enemmän kuin epätoivoinen, antaa ehkä samanlaisissa tuntemuksissa oleville henkilöille kenties toivoa paremmasta? Tänä päivänä en nimittäin todellakaan enää ajattele noin ja vuodessa on tapahtunut paljon muutosta. Ehkä merkittävin muutos tapahtui siinä kohtaa kun hain apua ja hakeuduin terapiaan. Tuo kokonaisuus antoi itselleni niin paljon ymmärrystä, toivoa, rohkeutta ja luottamusta itseeni, ettei tosikaan! Mielentilani on kaikin puolin täysin erilainen kuin vuosi sitten.

Moni ajattelee että elän hyvin kurinalaista elämää enkä esimerkiksi herkuttele tai käytä alkoholia, mutta totuus on toinen. Minulle on maistunut viini niin kauan kuin muistan ja herkuttelen viikoittain. Ulkomuotoni ehkä hieman hämää tässä asiassa, sillä vartaloni on tyypiltään sellainen, että se pysyy suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka en näkisi hurjasti edes vaivaa sen eteen. Toki liikun säännöllisesti ja syön arjessa pääasiassa terveellisesti, mutta en ole todellakaan ehdoton minkään ravintoon tai treeneihin liittyvän asian suhteen! Pidän itseäni hyvin rentona tyyppinä, mitä tulee näihin terveysasioihin ja harvemmin edes välitän keskustella ihmisten kanssa mistään treeneihin tai ravintoon liittyvistä jutuista. Elämäni ei siis pyöri niiden ympärillä.

Olen realisti. Välillä tämä ärsyttää itseäni, sillä haluaisin olla enemmän sellainen hullu haaveilija, joka ei epäröi koskaan mitään tai ketään. Olen kuitenkin aika jalat maassa henkinen ihminen ja ajattelen todella monet asiat järjellä. En elä pilvilinnoissa, vaan olen ennemmin aina hieman varpaillani – etenkin tilanteissa joissa olen yhtään epävarma. Toisaalta jos tilanne antaa varmuutta luottamiselle, pystyn heittäytymään aika hyvin. Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka aistii itse tilanteessa.

Vaikka periaatteessa joissain asioissa olen hyvin suorasanainen, on olemassa myös asioita, joita minun on vaikeaa ilmaista suoraan henkilölle itselleen. Näissä tilanteissa on aina riski, että loukkaan toista ja siksi välillä kyllä välttelen konflikteja puhumatta asioista niiden oikeilla nimillä. Olen kuitenkin huomannut että kyseinen tyyli aiheuttaa itselleni huomattavaa ahdistusta, jonka vuoksi pyrinkin jatkuvasti suoraan kommunikointiin ja olemaan selkeä muille. Tuollainen tyyli on myös itsensä ja oman hyvinvointinsa kunnioittamista.

Oliko joukossa asioita, joihin voitte samaistua?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kauneusvinkkejä syksyyn

Syksy on saapunut ja se tarkoittaa muutoksia kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin. Ainakin itse huomaan että syksyllä iho kuivuu herkemmin ja näyttää samealta sekä hiukset oikuttelevat. Meillä oli lämmin ja aurinkoinen kesä, mikä on omalla tavallaan vaikuttanut tähän kokonaisuuteen. Usein näin syksyn tullen nuo kesän aikana tulleet vauriot näkee myös herkemmin ja saattaa havahtua siihen, että hiukset ovat todella huonossa kunnossa tai iho auringon kuivattama. Syksyn tullen onkin tärkeää tehdä pieniä muutoksia kauneudenhoidon suhteen ja ainakin itse päivitän paitsi useimmat rutiinit, myös tuotteet. Tänään haluankin jakaa teille yhdeksän helppoa ja arkista kauneusvinkkiä, joiden avulla voitte vaikuttaa niin syysihoon kuin hiuksiin sekä niiden hyvinvointiin.

Käytä itseruskettavaa – Näin syksyn tullen iho alkaa muistuttamaan jälleen kalpeaa lakanaa. Vaikka vaaleakin iho on mielestäni parhaimmillaan hyvin kaunis, kyllä itse tykkään suosia läpi vuoden itseruskettavaa edes kevyissä määrin. Pieni päivetys antaa iholle terveen hehkun ja siksi yksi syksyn kauneusvinkeistä on ehdottomasti itseruskettavan suosiminen! Parhaat itseruskettavat löytyvät Jet Set Sunilta, Vita Liberatalta sekä St. Moritzilta. Myös Doven asteittain päivettävä kosteusvoide on näin syksyn tullen aika loistava kun iho kuivuu herkemmin. Kasvoille suosin nykyään pääasiassa Swiss Clinicin tuotteita, joista olen kirjoitellut aikaisemmin täällä.

Vaihda kasvovoide kosteuttavampaan – Oma ihoni on usein syksyn tullen hieman samea ja eloton. Juonteet korostuvat ja kesän jäljiltä iho janoaa kosteutta. Tässä kohtaa vuotta kannattaakin päivittää päivä- ja yövoide sekä seerumit. Jos kesällä on käyttänyt kevyempiä tuotteita, kannattaa syksyllä ne vaihtaa huomattavasti kosteuttavampiin! Myös sisäisesti nautittavaa kollageenilisää suosittelen käyttämään, mikäli olet yli 30-vuotias. Ihon hoitaminen myös sisältä päin on nimittäin hyvin tärkeää…

Käy ottamassa ripsien kestotaivutus tai ripsienpidennykset – Kuten mihin vuodenaikaan tahansa, myös syksyllä ripsienpidennyksistä ja/tai kestotaivutuksesta on iloa. Olen useampaan otteeseen täälläkin maininnut, miten ripseni ovat itsepäiset ja hankalat. Ilman pidennyksiä niiden kanssa menee laittoman kauan aamuisin, jonka vuoksi nautinkin volyymiripsien tuomasta helpotuksesta. Käyn huollattamassa ripseni edelleen Beauty Anniinassa* Ullanlinnassa, jossa Anniina loihtii minulle kerta toisensa jälkeen täydelliset ripset. Siinä kohtaa kun jään ripsitauolle, aion kokeilla ensimmäistä kertaa myös tuota trendikästä kestotaivutusta, joka on muuten kovaa vauhtia nousemassa ripsienpidennysten rinnalle.

Vältä liiallista vartalon ihon rasvaamista – Ilmojen kylmetessä ajautuu herkästi kierteeseen, jossa iho kuivuu ja suorastaan vaatii lisää rasvaa. Tästä syystä pyrinkin välttelemään jatkuvaa vartalon ihon rasvaamista, sillä en halua totuttaa ihoani rasvaamiseen – kasvot ovat tietenkin eri asia. Ihon kosteustasapainoon on mahdollista vaikuttaa myös suihkuveden lämpötilalla, eli ilmojen viiletessä ei kannata peseytyä kuumalla vedellä, vaan ennemmin hieman viileämmällä. Kun ihon pinnalta ei huuhtele kuumalla sitä ihon luontaista rasvakerrosta, iho ei kuivu samalla tavalla.

Vaihda shampoo sekä hoitoaine – Syksyn tullen viimeistään kannattaa vaihtaa hiusten pesutuotteet. Itse suosin jatkuvaa pesutuotteiden vaihtelua, sillä en halua totuttaa hiuksiani siihen yhteen ja ainoaan shampooseen tai hoitoaineeseen. Yksi loistava kikka on pestä hiukset joka toinen viikko toisella ja toinen toisella shampoolla. Suosittelen myös hiusten pesemistä pää alaspäin ja niiden huuhtelua lopuksi jääkylmällä vedellä. Noilla keinoin tukasta on mahdollista saada mahdollisimman kuohkea sekä pitkään puhtaana pysyvä.

Päivitä hiusväri pehmeämpään – Syksyn tullen ainakin itse janoan aina jotain uutta oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Myös hiusvärin suhteen tällä hetkellä mietin jotain värisävyn muutosta kenties kylmästä lämpimään? Tummiin hiuksiin sopii syksyllä loistavasti esimerkiksi kupari tai kastanja, jotka herättävät myös kalpeamman ihon henkiin. Tällä hetkellä mietinkin vakavissani pientä hiuspäivitystä ja ajattelin varata kampaajan kunhan Hollannista kotiudun!

Suosi kasvovettä – Syksyn tullen myös ihohuokoset usein laajenevat tai jopa tukkeutuvat. Kasvovesi onkin syksyisen ihon paras kaveri, jota kannattaa ehdottomasti suosia! Itse olen kasvoveden suhteen kunnon natsi, enkä voi reissata edes viikonloppua ilman tuota ihon ihon supertuotetta. Tällä hetkellä yksi suosikeistani on Pixin ihoa kuoriva kasvovesi, joka on muuten aivan tajuttoman hyvä ja vaikuttaa aidosti positiivisin tavoin ihon hyvinvointiin.

Nuku hiukset nutturalla – Yksi kuohkeiden hiusten salaisuuksista on nukkua joka yö hiukset kevyellä nutturalla. Tuo antaa hiuksiin mukavan tuuheuden ja tekee hiuksista taipuisat. Itse käytän nutturan tekoon ihan vaan invisibobblea, mutta nutturan voi tehdä myös pelkkien pinnien avulla, jolloin hiuksiin ei jää minkäänlaista ponnarin painaumaa. Tämä on loistava kikka etenkin syksyn tullen kun useamman hiukset oikuttelevat ja vaativat yhä enenevissä määrin muotoilua rautojen avulla. Itse pyrin välttämään kuumia rautoja arjessa ja tämä on tällä hetkellä oikeastaan se ainut kikka, jonka avulla ylläpidän kuohkeaa lettiäni!

Juo runsaasti vettä – Aika perus neuvo, joka kuitenkin pätee myös syksyllä! Vedenjuonti nimittäin jää herkästi syksyllä vähemmälle, sillä ilmojen viiletessä kylmä juoma ei enää samalla tavalla houkuta kuin lämmin sellainen. Yksi hyvä keino on huijata itsensä juomaan vettä esimerkiksi teen muodossa tai ihan vaan pitää vesikannua työpöydällä. Itse huomaan että vedenjuonnilla on suuri vaikutus siihen, miltä iho näyttää ja miten paljon esimerkiksi juonteet näkyvät. Kun iho kuivuu, luonnollisesti myös sen pinta näyttää elottomalta. Siispä juodaanhan paljon vettä ja pidetään myös täten syysiho kunnossa!

Oikein rentouttavaa sunnuntaita! Onko teillä jotain syksyisiä kauneusrutiineja?

 

*Ripsienpidennykset sponsoroitu