Millainen olen livenä ja somessa?
Viime aikoina mielen päällä on ollut muutamastakin eri syystä oma käytös. Lähinnä se miten käyttäydyn reaalielämässä ja millaiseksi ihmiset minut kokevat mutta myös se, millaisen kuvan sosiaalisen median kautta ihmisille välitän. Koen nimittäin, että minussa on useampi erilainen puoli. Tuntemattomien keskellä olen hieman ujo ja vetäytyvä mutta minua lähestyvien ihmisten seurassa kyllä sosiaalinen ja vapautuneempi. Tämä aiheuttaa selkeästi usein ristiriitoja, sillä ihmiset kokevat ujouteni ylimielisyytenä ja nyt taas tähän samaiseen ilmiöön pari kertaa viime aikoina törmänneenä, olen todella miettinyt mitä voisin asialle tehdä? On hyvin hankalaa muuttua yhdessä yössä sellaiseksi, että otat kontaktia jokaiseen paikalla olevaan ihmiseen jos se ei ole sinulle luontaista. Koen esimerkiksi suuret ihmismassat hieman ahdistavina ja mieluiten vietänkin aikaa muutaman ihmisen parissa. Ihan sama onko kyseessä tuparit tai blogitapahtuma, olen aina mieluiten jonkun seurassa sen sijaan, että sosialisoisin kaikkea pintapuolista jokaisen kymmenen paikalla olijan kanssa.
Tuttujen ihmisten seurassa olen sosiaalinen mutta tiedostan, että pidän ihmisiin tietynlaista etäisyyttä. Olen oppinut tässä vuosien varrella, että ihmisiä kannattaa aina ensin hieman tunnustella ennen kuin heille vuodattaa koko elämänsä. Ystävät sen sijaan ovat elämässäni niitä, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni! Veikkaankin ettei kukaan heistä pidä minua hiljaisena tai vetäytyvänä persoonana, vaan päinvastoin – enemmänkin riehakkaana ja impulsiivisena. Enkä muuten usko osuvani kovin väärään jos väitän olevani useimmiten se ystäväporukan ”villi kortti”. Olenkin huomannut että vaadin jonkinlaisen luottamuskynnyksen ylityksen, jotta kykenen olemaan täysin oma itseni. Joskus tuo luottamus syntyy ensikohtaamisella – toisinaan hieman hitaammin. Veikkaan tämän johtuvan pitkälti historiastani ja siitä, että olen joutunut elämässäni niin usein rakentamaan uusia ihmissuhteita sekä luopumaan vanhoista. Meni pitkään että opin edes sen, mitä aito ystävyys on ilman sitä oletusarvoa, että tuo ihminen tulee lähtemään elämästäni joka tapauksessa jossain kohtaa.
Sosiaalisen median kautta saan paljon palautetta, että minut koetaan miellyttävänä ja lämpöisenä ihmisenä. Veikkaan tämän johtuvan siitä kaikesta, mitä olen somessa jakanut. Kun olen avannut itseäni ja elämääni, on teille ehkä tullut enemmän se tunne että minusta saa irti jotain aitoa. Ja paikkansahan tämä pitääkin, sillä olen ihmisenä aidosti juuri tuollainen. On tavallaan hassua että henkilö joka on lukenut blogiani vaikka vuodenkin verran, voi tietyllä tapaa sanoa tuntevansa minusta jotain sellaista, johon joku uusi tuttavuus ei välttämättä pääse kovin helposti käsiksi. Vaikka koen ettei minulla ole ongelmaa puhua oikeastaan mistään aiheesta livenä tai blogissa, silti se että keskustelu vaikka etenee johonkin todella syvälliselle tasolle reaalielämässä, saattaa vaatia tietynlaiset lähtökohdat ja puitteet. Siksi usein mietinkin kuinka valitettavaa on, että monet ihmissuhteet jäävät niin pintapuolisiksi.
Sosiaalinen media ei tokikaan ole koko totuus, eli kyllä minunkin elämässäni on asioita, jotka jätän blogin ulkopuolelle. Mielestäni tuo on aika normaalia vaikka kieltämättä paikoitellen nimenomaan sen kanssa kamppailen, että mikä kaikki on minun omaa ja mikä sellaista, jonka voi julkiseksi tuoda. Koen tässäkin asiassa kuitenkin niin etten feikkaa mitään, vaan ainoastaan jätän jotain kertomatta yksityisyyden suojaamiseksi. Se ei kuitenkaan vaikuta millään tapaa siihen, millainen olen ihmisenä. Jos minun tulisi kuvailla itseäni muutamilla adjektiiveilla sanoisin olevani innostuva, luotettava, syvällinen, positiivinen, luova, empaattinen, vahva, huumorintajuinen ja rehellinen. Aivan viimeisenä kutsuisin itseäni ylimieliseksi tai tympeäksi, jollaisena ilmeisen moni minua pitää ulkoisen habituksen perusteella. On niin helppo vetää tietynlaisia johtopäätöksiä pelkästä ulkonäöstä tai sivusta seuraajana. Ja okei, jos olet sattunut paikalle silloin kun minulla on huono päivä, on saattanut olla hankaluuksia feikata hymyä. Tämä on ehkä paikoitellen juttu, joka itseäni raastaa. Olen niin herkkä kaikille energioille että siinä kohtaa kun asioita menee ryminällä pieleen, en vaan kykene esittämään vaan tuo kaikki näkyy minusta ulospäin. Olen kai toisinaan vähän turhankin suora…
Tekstin tarkoitus ei ole vakuutella kuinka olen hyvä ihminen vaan halusin nostaa esiin sitä, miten erilaisen kuvan ihmisestä voi saada eri tilanteissa mutta se harvoin on koko totuus. Tietenkin viestimme ympäristöön asioita jatkuvasti ja ihan jo pukeutuminen, kasvojen ilmeet ja kropan eleet antavat meistä ulkopuolelle. Usein ihmisissä on kuitenkin monta puolta eikä se työtilanteen kohtaaminen välttämättä kerro yhtään mitään siitä, millainen tuo ihminen on läheistensä seurassa ja vapaa-ajalla. Tämä hyvänä huomiona myös itselleni. Liian usein sitä kuvittelee ihmisten olevan jotain ja useinpa vielä aika heppoisin perustein.
Oletteko te huomanneet että olisitte erilaisia seurasta/tilanteesta riippuen? Tai että viestiikö olemuksenne ulkopuolelle jotain sellaista, mitä ette todellisuudessa ole?
Kuvat: Iines / edit: minä
