Ihoa kuoriva ihana kasvovesi

Jos pitäisi mainita ihonhoidossa joku tuote jota ilman en pärjää, on se ehdottomasti kasvovesi. Olen jo vuosia ollut oikea kasvovesifriikki ja huolehtinutkin joka ikinen aamu sekä ilta siitä, ettei kyseinen ihonhoitorutiini jää välistä. Voin olla jopa ilman puhdistusmaitoa mutta kasvovedestä en luovu. Tuo ihmevesi nimittäin viimeistelee puhdistusrutiinin sekä supistaa ihohuokosia. Kun käytän kasvovettä, pysyvät näpyt poissa ja ihokin on kuulaampi. Yksi ehdottomista kauniin ihoni salaisuuksista onkin kasvoveden käyttö ja noin muutenkin kaikki se mitä ihooni imeytän. Sanon aina että voin pestä kasvoni vaikka palasaippualla mutta se mikä ihoon imeytyy, merkitsee kaikista eniten. Myös säännöllinen rutiinien noudattaminen, eli ihon puhdistus ja kosteutus aamuin illoin, on tärkeää. Jotta iho on tälläkin ikää vielä kaunis ja hehkeä, se todella vaatii hieman enemmän panostusta kuin kymmenen vuotta sitten.

Lissabonin Sephorassa kauneudenhoitoalan monitietäjä ystäväni osoitti minulle kasvovesipurkkia, jonka hän kehui olevan tuote, johon tulisin varmasti ihastumaan. Kyseessä oli siis Pixi Glow Tonic, ihoa kuoriva ja glykolihappoa sisältävä kasvovesi. Tuossa kohtaa Pixi ei sanonut itselleni vielä yhtään mitään vaikka kuulemma merkki on tunnettu niin Suomessa kuin maailmallakin. Olen nolottavan helposti puolelle ostettavissa kun on kyse ihonhoidosta ja siinä kohtaa kun kuulin, että kasvovesi sisältää glykolihappoa innostuin toden teolla. Viimeisen puolen vuoden sisään olen nimittäin hurahtanut aika tavalla kaikenlaisiin happoja sisältäviin naamioihin, jonka vuoksi happoa sisältävä kasvovesikin alkoi kummasti houkuttelemaan.

Pixi Glow Tonic on siis nimensä mukaisesti kasvojen iholle hehkua antava kasvovesi. Samalla kun kasvovesi kirkastaa ihoa, se myös kuorii ihon pintasolukkoa. Glow Tonic sisältää mm. ginsengiä ja fruktoosia sekä on tarkoitettu etenkin normaalille, kuivalle, ikääntyvälle sekä väsyneelle iholle. Myös rasvainen iho saattaa saada avun kyseisestä kasvovedestä, sillä se tasapainottaa ja lievittää ihon tulehduksia. Koska kasviperäinen tuote sisältää 5 % glykolihappoa, se saattaa aiheuttaa kasvoissa punoitusta sekä pistelyä. Oma ihoni on niin tottunut happotuotteisiin etten huomannut minkäänlaisia sivuvaikutuksia kasvovesirutiinin jälkeen. Tunne iholla on ehkä hieman erilainen kuin normaalin kasvoveden käytön jälkeen mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Ihossa on kasvoveden käytön jälkeen tavallista puhtaampi fiilis ja jo muutaman päivän käyttö on kirkastanut ihoa selkeästi.

Olen käyttänyt Pixi Glow -kasvovettä nyt vasta kohta viikon päivät mutta silti olen aivan myyty. Harvoin nykyään enää hurahdan mihinkään kosmetiikkaan näin täysillä mutta tässä on kyllä tuote, jota tulen ostamaan jatkossakin! Pixi on edullisempaa Sephorassa kuin Suomesta hankittuna (KICKS sekä eleven.fi myyvät). Maksoin itse 100 ml pienestä purkista jotain 12 euron pintaan ja ystäväni joka osti 250 ml purkin, maksoi siitä 23 €. Suomessa kyseinen kasvovesi maksaa tuossa isommassa koossa lähemmäs 30 euroa, eli jos vaan asiaa ulkomaille on, niin kannattaa ehdottomasti kuljettaa tuote kotiin Sephorasta!

Pixi Glow Tonic on muuten valittu viime vuonna KICKS Beauty Awards voittajaksi parhaana glow -ihonhoitotuotteena enkä yhtään ihmettele! Jos arvioita yhtään googlailee, eipä löydy juurikaan poikkipuoleista sanaa. Tokikaan happoja sisältävät tuotteet eivät sovi kaikkien iholle mutta noin yleisesti tuote on ilmeisen hypetetty! Mielestäni Pixin perustajan Petran tunnuslausekin on aika osuva ja ainakin omaan kauneudenhoitooni loistavasti sopiva: ”Flawless in a few fuss-free minutes”.

Onko Pixi Glow Tonic sinulle tuttu kasvovesi? Jos olet kokeillut sarjan muita tuotteita, kuulisin mielipiteitä oikein mielelläni? Etenkin mielipiteet mutanaamioista ja seerumista kiinnostavat!

 

On tärkeää opetella sanomaan ei

Olen aina ollut erittäin huono sanomaan ei tai ylipäänsä kieltäytymään asioista. Jos esimerkiksi joku mies kiinnostuu minusta enkä ole itse kiinnostunut hänestä, välttelen viimeiseen saakka totuuden kertomista. Enkä siis todellakaan siksi, että haluaisin pitää toista tahallaan hollilla vaan yksinkertaisesti se on minulle hankalaa. Pelkään, että toinen loukkaantuu tai hänelle tulee paha mieli. Muutamaan otteeseen olen kuitenkin huomannut kuinka huomattavasti helpommalla pääsen jos olen heti suora ja rehellinen. Vältän turhan stressin kun kerron jo alkuun totuuden, enkä joudu jatkuvasti kieltäytymään treffitarjouksista jos millä verukkeella. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan elämässä. Olen huono sanomaan ei silloin kun olen väsynyt ja haluaisin lukkiutua yksin kotiin koko viikonlopuksi. Puolikuntoisenakaan en meinaa malttaa kieltäytyä tarjolla olevista jutuista vaikka sisimmässäni saattaisin haluta ainoastaan levätä. Välillä tuntuu, että elämässä tulisi olla jatkuvasti menossa, aktiivinen ja sosiaalinen. Kotiin yksin lukkiutuminen nähdään jopa hieman outona – epäsosiaalisena ja kummallisena.

Juttelimme tästä taannoin ystäväni kanssa, joka sanoi että hän on opetellut sanomaan ei silloin, kun sille tuntuu. Arvostan sitä miten rohkeasti hän saattaa sanoa ettei jaksa nähdä, tai tehdä sitä ja tätä jos on väsynyt. Itse en voisi koskaan suuttua siitä jos ystäväni ei jaksa nähdä ja tiedän, etteivät näin tee omat ystävänikään minua kohtaan. Tästä huolimatta välillä tuntuu sille, että kyllähän sitä tulisi vain jaksaa. Suurin osa tekee töitä viikot ja menee viikonloput – miksi en itsekin jaksaisi samalla tapaa? Olen maininnut tästä lukuisia kertoja ennenkin mutta olen tosiaan introvertti. Huomaan että sosiaaliset kanssakäymiset kuormittavat minua ja jos vietän päivän hektisessä ympäristössä, olen illalla jopa fyysisestikin uupunut. Minulle kaikista nautinnollisinta on viettää aikaa yhden tai maksimissaan kahden ihmisen seurassa, jolloin tilanne on vähemmän kuormittava enkä joudu huutamaan kuorossa saadakseni asiani ilmaistuksi. Välillä myös huomaan vaipuvani seurassa omiin maailmoihini ja onkin hyvin tyypillistä, että minulta saatetaan kysyä onko kaikki hyvin? Tuo on sellaista keskittymiskyvyn herpaantumista, eli en välttämättä kykene olemaan täysillä enää mukana, koska olen siinä kohtaa jo henkisesti väsähtänyt.

Näiden havaintojen tekeminen ja niiden ymmärtäminen on ollut itselleni avartavaa. Silti edelleen olen paikoitellen niin surkea kieltäytymään tai sanomaan etten halua, voi tai jaksa. Pelkään ihmisten reaktioita ja sitä, että samalla aiheutan jonkinlaisen pettymyksen. Aina vaaditaan myös niitä selityksiä – tai näin oletan. Se että sanoo ettei nyt yksinkertaisesti jaksa tai haluaa olla yksin, ei vaan taida olla kovin pätevä syy. Niin moni ihminen on kuitenkin ekstrovertti – oikeastaan iso osa läheisistänikin. Ekstroverttihan saa energiansa ihmisistä, jolloin jatkuva liikkeellä oleminen lienee heille luontaista ja erittäin mieluisaa. Jos kuitenkin mietitään asiaa hieman syvemmin, aiheuttaa sitä itse itselleen turhaa harmia suostumalla kerta toisensa jälkeen asioihin, jotka kokee itselleen vastenmielisiksi. Kun jatkuvasti tekee asioita joita ei haluaisi tehdä, sitä laiminlyö omia tunteita, tarpeita ja haluja. Eikä siis siinä, totta kai ihmissuhteissa tulee välillä joustaa ja jos toinen tarvitsee minua, haluan ehdottomasti olla hänen rinnallaan. Mutta noin pääasiallisesti – omien rajojen asettaminen ja niiden noudattaminen on meidän omaksi parhaaksi. Jos jatkuvasti elämässä menemme toisten halujen ja tarpeiden mukaan, kadotamme aivan varmasti lopulta itsemme.

Huonon omantunnon tunteminen kieltäytymisestä on aika tyypillistä. Ainakin itse mietin usein jälkikäteen, että pitäisikö nyt vaan kuitenkin mennä vaikka todellisuudessa haluaisin kaivautua peiton alle piiloon maailmalta? Totuus on se, ettei huonoa omaatuntoa tarvitse tuntea. Jokaisella ihmisellä kun on oikeus valita mihin aikaansa käyttää, kenen seurassa sitä viettää ja ilman selityksiäkin on oikeus sanoa ei. Ei voi sanoa myös hyvin monella tavalla, eli ilkeä ei tarvitse olla. Itse olen pyrkinyt harjoittelemaan asiaa  olemalla yltiörehellinen. En keksi tekosyitä vaan sanon, että olen aivan uupunut jos näin on, tai jos joku ihminen kuormittaa minua siinä elämäntilanteessa liikaa, sanon asian suoraan. Helppoa tuo ei todellakaan aina ole mutta jos haluan kuunnella itseäni ja sitä mitä minä haluan, on se toisinaan aivan välttämätöntä. Jos emme itse huolehdi hyvinvoinnistamme, kuka muukaan siitä huolehtii?

Onko muilla koskaan vaikeuksia kieltäytyä asioista tai tunnistatteko itsenne tekstistäni? 

 

Kuvat: Iines / edit: minä